Artikkelit

Jängän juhlapalkinto Rösölänperän Ruppanoille

Jänkä ry. päätti juhlistaa lehtemme 10-vuotistaivalta lahjoittamalla sata euroa yhdistyksen ajatusmaailmaan sopivalle kulttuuriteolle. Pitkällisen pohdinnan jälkeen katsoimme savukoskelaisen teatteriryhmän Rösölänperän Ruppanat täyttävän huomionosoitukselle asettamamme vaatimukset. Toki Lapissa olisi ollut monia muitakin sen ansaitsevia. Teatteriryhmä on tehnyt vuosikymmenien ajan ansiokkaasti huumorin ja kirpeän satiirin höystämää teatteria Lapille tärkeistä aiheista. Osansa saavat lainlaatijat, Brysselin direktiivit, poliisit, julkkikset, ympäristöministeriö, projektit, pankit… Ruppanoiden sydän on paikallisten asukkaiden puolella, ymmärtää peräkamarin poikaa, Ruotsiin muuttajaa, poromiestä ja pientilan vanhaa emäntää. Teatteriryhmään kuuluu eri ikäisiä tekijöitä. Rösölänperän Ruppanoiden syntyhistoriaa esiteltiin Jänkä-lehden ensimmäisessä numerossa syksyllä 2005.

Taiteilija metsurivillapaidassa

Sodankylän ensimmäisille filmifestivaaleille 30 vuotta sitten vaelsi myös kirjava joukko kuvataiteilijoita. 1980-luvun alkupuolella oli perustettu Lapin ensimmäinen, pääsääntöisesti modernia taidetta edustava ammattitaiteilijoiden yhdistys. Rovaniemellä olivat toimineet jo 1960-luvulla työväen kuvataideseurat. Vuonna 1966 perustetun Palaksen riveissä oli ollut jo monta vuotta asiansa osaavia tekijöitä. Mutta nyt oli kyse koulutettujen taiteilijoiden toimeentulosta sekä näkyvyydestä. Ei-esittävää taidetta ei itsestäänselvästi ymmärretty Lapissa. Sitä pidettiin humpuukina ja tekijöitä haihattelijoina. Moni oli sitä mieltä, että tunturit, porot ja kullerot riittävät. Tosiasiassa koko modernismin käsite oli hyvin suhteellinen. Eero Kumpula tallensi rehellisen naivistisesti maakunnan näkymiä. Sodankylässä yleisö ihmetteli Alariesto-Gallerian ulkopuolella roikkuvia Markku Malmivaaran öljytynnyreitä. Esillä oli kuitenkin Erkki…

Muistelus Erkki ”Aate” Alajärvestä.

Elettiin muistaakseni vuotta 1964. Illalla painiharjoituksissa Erkki ilmoitti minulle, että huomenna illansuussa lähdetään postiautolla Saariselälle viikoksi hiihtämään. Sanottuani, että en voi lähteä kysymättä lupaa isältäni, Erkki ilmoitti, että on jo kysynyt luvan, ja käski mennä kotiin ja pakata repun. Lähdimme postiautolla seuraavana iltana. Otimme mukaan autoon sisälle sukset ja reput, joita ohikulkevat matkustelijat joutuivat hieman väistelemään. Matkustajiin kuului sairaanhoito-opiskelijoita jostain päin Etelä-Suomea poikaystävineen. Erkki sytytti savukkeen, jolloin opiskelijat moittivat suksia, jotka olivat heidän tiellään ja purnasivat tupakoinnista. Erkki ei selvästi tykännyt siitä, mutta sammutti savukkeen. Saavuttuamme Inarin ja Sodankylän rajalle painoimme pysähdysmerkkiä ja astuimme ulos kuulaaseen talvi-iltaan. Myös opiskelijaporukka jätti…

Minun maa, teän maa, Meänmaa

Ikkunan ulkopuolela kävelee muori, joka on varhmaan nähny tuhansia semmosia kesiä ko tämä: vettä sattaa ja sääsket net purree, linnut lentävä autoklashiin ja ampiaiset uskova ette on syksy. Mutta onhan se ihanaa, ette meilä kuitenki on niin puhas ilma ja hienot maisemat? Miepä nostan fiiliryypyn tämän kesän kunniaksi. Kippis! Tiäkkö muuten missä mie oikein istun? Mie olen Meänmaassa. Siitä asti ko olin pieni mie meinasin asua ja ellää täälä Tornedaalissa elikkä Tornionlaaksossa. Olen aina tieny ja pitäny tärkeänä sitä, mistä mie olen kotosin. Kuitenki jossaki tässä elämäntrainan välissä se oon ollu vähäsen epäselvää. Olen miettiny, voinko olla oikea tornionlaaksolainen ilman…

Maailmanmatkaaja Lapin matkailun ohjaksissa

FT Johan Edelheim oli ollut pari vuotta aikaisemmin vierailevana tutkijana vasta perustetussa Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutissa Rovaniemellä, kun häntä kehotettiin hakemaan instituutin johtajan paikkaa. Hän luopui työstään Southern Cross Universityssä Australiassa ja aloitti Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtajana syksyllä 2011. Lappi oli tullut hänelle tutuksi lyhyissä työsuhteissa ja lomamatkoilla. Johan Edelheim kertoo aiemmasta työhistoriastaan ja siitä, miten se on vaikuttanut hänen näkemyksiinsä matkailusta: Suomesta muutin pois jo opiskeluaikana, veri on aina vetänyt muualle. Tein kaiken maailman vieraanvaraisuusalojen työtä Euroopassa ja Amerikassa, ja muutettuani Australiaan yhdeksänkymmentäluvun lopussa jatkoin opettajan töissä siellä ja ympäri Aasiaa. Koulutin töihin, joita olin aikaisemmin tehnyt itse….

Lappilainen kulttuurilehti Jänkä kymmenen vuotta

Ensimmäinen Jänkä-lehti ilmestyi syksyllä 2005. Vaikutti siltä, että lehteä ruvettiin tekemään ikään kuin päähänpistosta, mutta lehden syntyyn vaikuttavia kipinöitä oli singahdellut keskusteluissa tuon tuostakin. Haluttiin lehti, joka tuo esiin lappilaista taidetta ja kulttuuria sen omista lähtökohdista. Lappi on iso alue, jossa väkeä asustaa harvakseltaan. Etelän kaupunkeihin verrattuna lappilainen elämäntyyli on omintakeista, luonnonläheisyys ja pienet asumisyhteisöt muovaavat yhä edelleen lappilaista mentaliteettia. Mikä Lapissa on muuttunut kymmenessä vuodessa? Paljonkin on tapahtunut sekä paikallisella tasolla että laajemmin. Lappi ei ole enää syrjässä globaaleiltakaan mullistuksilta. Kansainvälistyminen henkilötasolla toteutuu päivittäin, kun pakolaisvirrat ovat löytäneet pohjoiset raja-asemat. Vierasmaalaisten muutto Lappiin aiempaa suuremmassa mittakaavassa ei voi olla…

LAPISSA KASVATETTU

Minulta on kysytty, olenko lappalainen. Ei, en ole. Olen lappilainen. En ole mahtipontisen ylpeä kertoessani kotikuntani olevan Sodankylä, mutta en missään nimessä häpeä sitä. Olen sodankyläläinen, se siitä. Jänkä sai mielenkiintoisia kyselyvastauksia lappilaisilta nuorilta juttuun ”Tällainen ilmapiiri tekee nuoresta runoudellisen”. Kysyimme mm. aikooko nuori muuttaa pois ja miksi. Löytyi sävel, johon minunkin täytyy yhtyä: viimeistään lukion jälkeen muutetaan muualle opiskelemaan. Ollaan kyllä huolissaan kotikylän tulevaisuudesta, mutta sitä ei silti jäädä parantamaan. Vastaukset huolestuttivat, mutta kuka minä olin huokaamaan – sillä en usko asuvani Sodankylässä enempää kuin seuraavat kaksi vuotta. Olen asunut samassa kylässä ja samassa talossa koko ikäni. Päiväkodissa olen…

Käsitys maantieteestä

Nettimaailman katottomasta ja seinättömästä aitasta avautui eteeni käsivaralla piirretty Suomen kartta otsakkeella Helsinkiläisen käsitys maantieteestä. Sivistys oli rajattu Helsingin lähialueiden ominaisuudeksi ja kehäkolmosen takaa alkoi Pohjoinen. Tuntemattomassa ja ilmeisen alkukantaisessa Pohjoisessa on Pönden lisäksi muutama kaupunki, mutta enimmäkseen poroja ja karhuja. Oulu sijaitsee keskellä Lappia ja Rovaniemi on nostettu Suomi-neidon nenän paikkeille. Kuva haiskahtaa teinihuumorilta eikä tarkoitukseni ole niputtaa sen enempää helsinkiläisiä ja heidän käsityksiään yksioikoisesti yksi yhteen, mutta mieleen tulee: ei niin pientä pilaa, etteikö siinä olisi totta mukana. Kun kertaa mielessään viime kuukausien Lappia koskevia uutisia, on pakko toivoa päättäjille lisää maantieteellisen tiedon ja olojen ymmärrystä. Eriarvoinen kohtelu…

Kysyntää ja tarjontaa

Matkailu on korkeiden työttömyysprosenttien ja muualle muuttavien nuorten maakunnassa pitkästä aikaa tähti, jonka nousua seurataan henkeä pidätellen. Tuntuu, ettei mikään investointi tai uhraus ole matkailun alttarille liian suuri. Taotaan, ja rauta hehkuu. Tavoitteemme oli tehdä tämänkertaisesta Jängästä Lapin-matkailua monipuolisesti tarkasteleva lehti. Pyrimme tuomaan esille valtavirrasta poikkeavia kannanottoja, seuraamaan väylästä haarautuvia puroja. Löysimme lähtökohtaisesti erilaisia kirjoittajia: kirjailijan Ylä-Lapista, Jyväskylässä asuvan Lapin-samoajan, saamelaisen tohtorikoulutettavan, vuotsolaisen porotilan emännän, Lapin-matkailuun syventyneen toimittajan… Isoihin matkailuyrityksiin ja matkailututkimukseen emme tarttuneet. Havaintomme mukaan ne saavat kylliksi julkisuutta valtakunnan mediaa myöten. Emme saaneet mahdutettua lehteen myöskään matkailullisestikin tärkeitä tapahtumia, joita lappilainen kulttuuri kukkii sekä kaamoksen hämärässä että kesäauringon…

Pääkirjoitus

Istun linja-autossa ja katson ruutujen takana verkkaan vaihtuvaa panoraamaa. Matalaa metsikköä, mäntyjä, kuusia, koivuvitelikkoa…Raskas lumi painaa kuusenoksat lähelle runkoa, oksilta putoilee sohjoa. Moottorikelkan jälki kulkee pitkin ojanpohjaa, jokunen poro kuopii kesannolle jätettyä niittyä. Kinostuneita pihoja, kiinni naulattuja ikkunoita. Niihin pihoihin hurauttavat muuttolinnut kesäisin uusilla autoilla. Kansanedustajaehdokkaiden kuvia, jotka ohi ajaneista aura-autoista singonneet lumipaakut ovat pommittaneet tuntemattomiksi. Hilja Mörsäri kertoo artikkelissaan, kuinka kirjoittajan kulttuuriympäristö muovaa kirjoittajaa ja hänen tapaansa ilmaista sanottavansa. Eikä vain kulttuuriympäristö – ihmisen koskema ja rakentama – vaan myös luonto. Ympäristö ei muovaa vain kirjoittajaa, vaan vaikuttaa kaikkeen taiteen tekemiseen: tanssiin, teatteriin, musiikkiin, kuvataiteeseen…Se antaa aiheet ja vaikuttaa…

3 of 8
12345678