Artikkelit

Kolttasaamelaisen kulttuurin voimaa – ja voimattomuutta

Petsamon kolttasaamelaisten pysyvästä asuttamisesta Inarin alueelle toisen maailmansodan jälkeen tuli tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Tapahtumaa on juhlittu näyttävästi, ja kolttasaamelaiset ovat olleet monin tavoin esillä tiedotusvälineissä niin täällä pohjoisessa kuin koko valtakunnassakin. Syyllistettynä eläminen Aina suomalaisten kansatieteilijöitten Petsamon alueelle 1920- ja 1930 -luvuilla suuntautuneista tutkimusmatkoista lähtien on hoettu, arvailtu ja ennustettu kolttakulttuurin ennen pitkää kuolevan. On myös jaettu kolttaväestöä oikeisiin erämaa-alueiden kolttiin ja ns. tienvarren kolttiin tai ”maantiekolttiin”. Näillä tarkoitettiin Paatsjoen ja Petsamon kylien kolttasaamelaisia, jotka asuin-alueistaan johtuen aiemmin joutuivat tekemisiin Petsamon maantien eli silloisen valtatie 4:n mukanaan tuoman valtakulttuurin ja uudenlaisten työmahdollisuuksien kanssa. Suonikylän erämaa-alueilla asuneet säästyivät näiltä vaikutuksilta…

Kettiönpöydän ääreltä

Ehtymätön mahdollisuuksien universumi on keittiönpöytä. Eikö vain? Kodin tärkein kapistus. Sen ääressä vaihtokaupitellaan ajatuksia ja suunnitellaan sunnuntainviettoa. Jänkä-lehti on viiden naisen talkootyömaa, tapahtumapaikkana keittiönpöytä. Tavoitteena ei ole maailmanvalloitus vaan lappilaiseen kulttuuriin kurkotus tässä lähellä, laajassa Lapinmaassa. Kokemukset yhteenkuuluvuudesta, yhteisöllisyydestä ja yhteistyöstä ovat Jängän teemana tällä kertaa. Lähetimme seitsemän lappilaisen kunnan kulttuuritoimijoille postia, jossa toivoimme heiltä näkemyksiä oman kunnan kulttuuritapahtumista ja yhteisöllisyydestä. Kiitos Kittilä, Salla, Enontekiö, Muonio ja Posio houkuttelevista esimerkeistä. Lappi tarvitsee matkailijansa ja ymmärtää myös paikallisten ihmisten tarpeen kokoontua, eläytyä, eheytyä ja siten voida hyvin kaamoksen sylissä ja kesäyön valossa. Lapissa perinteet periytyvät ja uusia juttuja luodaan ja leivotaan rinnan. Eräs nuori taiteentekijä kommentoi…

Tekijät kertovat: VIMMA VIE JA VERI VETÄÄ

– maailma kauppayhtiön katolta nähtynä Aamukahvit läikähtelevät kupeissa, Jopparin aamuparlamentti Pellossa nauraa ja sanoo, että Virtasta kannattaa varoa, ”son poka naistenmies”. Ensimmäisen haastateltavan pöydälle jättämä savikimpale liikahtaa vaivihkaa vastapäätä istujan käsiin. Pian siianpyrstön muodosta tulee ilmiriita. ”Ei saatana kalalole tällälailla pyrstö, tonni vetoa!” ”Tämähän on aivanko päiväkotissa. Miten nämä saapi nämä kiukset… Ei, ei tämä taija…” Virtanen kertoo miehestä, joka tärisi innosta ensimmäisen lohen saadessaan. Tornionjoella lohipaikat näytetään ja kerrotaan, Tenolla ne pidetään visusti omassa tiedossa. ”Mutta kuulkaa tyäret, Allanti teän häätyy tavata, mie lähen saattamhaan.” Allanti ja Esteri ovat kotona ja kuuntelemme kunnioittavasti vanhan kalamiehen kokemuksia ja viisautta: ”Vene…

Elämä selän takana

Peruskoulun viimeisillä metreillä piti päästä pois oman kylän junttipiiristä. Leveälahkeisten housujen ja pipoitta pakkasessa kärvistelyn lisäksi piti päteä käymällä mahdollisimman usein etelässä. Pohjoisessa oli nimittäin vain poroja ja pari hassua joikaavaa saamelaista. Rovaniemi oli silloin realistisin vierailupaikka, sillä se oli lähin kaupungiksi tunnistettava. Kun sinne oli vanhempiensa suostuttelun jälkeen onnistunut itsensä saamaan, aina oli pakko käydä merkkivaatekaupoissa ja kantaa heräteostettuja brändikuteita kuin voitonmerkkejä. Olen vieraillut sivistyksessä toverit! Olen tervehtinyt jumalaa etupuolelta! Oma kyläni oli tuomittu selän taakse. Asun nykyään Rovaniemellä. Suomen kaupunkien joukossa Rovaniemi on kylmää susirajaa vartioiva erakko. Kotibileissä Roi on se, joka istuu hiljaa halpaa kaljaa juoden, eikä…

Opettajan piiat

Asuntolan tyttöjä odotti lauantaisin apulaishuki. Opettajalla oli tapana ottaa piiakseen oppilaita, se katkaisi mukavasti asuntola rutiinit. Palkaksi hän keitti sumppuvettä. Hän tiesi, että meille se on parasta, mitä saatoimme toivoa. Pari tyttöä hyöri keittiössä. He saivat myös leipoa pullaa ja pikkuleipiä. Opettaja valmisti itselleen kahvia aivan eri tavalla, kuin meidän kotona oli tapana. Hän keitti veden ja kaatoi pannuun kahvinmurujen päälle. Haudutti siinä hetken, jonka jälkeen hän siivilöi kahvin vesihauteessa kuumennettuun posliiniseen pannuun. Kahvinsakat pantiin hellankulmassa olevaan sumppupannuun. Tuon sumppuveden valmistus tuli sen jälkeen, kun työt oli tehty. Keittiövuorolaiset valmistivat siitä piioille korviketta, jota me kutsuimme sumppuvedeksi. Ihanan korvikkeen kanssa…

Hillareissu

Kietaisen vielä oranssin huivin päähäni, ennen kuin hyppään skootterin takapenkille. Kännykkä on taskussa ja laukku olalla. ’’Onhan kaikki varmasti mukana? Joko lähdetään?’’ isä kysyy. ’’On kaikki mukana’’, nyökkään ja isä kaasuttaa skootterilla pois kesäpaikkamme pihasta. Juuri kun poistumme pihatieltä, huomaan, että päässäni ei ole kypärää. ’’Hei isä, minulla ei ole kypärää’’, minä huikkaan, mutta hän vain ajaa eikä sano mitään. ’’No ei kai mitään käy tällä reissulla’’, pohdin ja pidän tiukemmin kiinni skootterin sivuilla olevista teräspitimistä. Tiessä on paljon töyssyjä, eikä isä voi kaikkia edes väistää. Pompimme skootterin kyydissä kuin pomppukepillä konsanaan. Onneksi mopon jousitukset ovat hyvät. Kun viimein olemme…

22. Tromsø International Film Festival

Tromssaa sanotaan pohjolan Pariisiksi – eikä syyttä. Se on napapiirin pohjoispuolisista kaupungeista suurin ja varmastikin myös kansainvälisin. Olen käynyt Tromssassa monia kertoja, mutta vain kerran aiemmin Tromssan filmijuhlilla. Tromssa on niin pohjoisessa ja niin hankalien matkojen päässä, että sinne asti elokuvia katsomaan tulleen ihmisen täytyy todella rakastaa elokuvia. Jos sattuisi omistamaan merikelpoisen paatin, voisi Tromssaan olla hyvinkin houkuttelevaa matkata meriteitse sen ympäri vuoden sulana pysyvän sataman ansiosta. Lentokenttäkin kaupungissa on, ja Oslon tai Arlandan kautta pääsee kaupunkiin muutamassa tunnissa. Kaikkein hankalinta on maaliikenne. Suomesta ei kulje säännöllisesti ainuttakaan linja-autoa Tromssaan – ainakaan talvisaikaan – eikä junaraiteita tiettävästi ole kustannustehokasta rakentaa…

Lapin taidepalkinto Jänkä-lehdelle 2011

Lapin taidetoimikunta antoi vuoden 2011 Lapin taidepalkinnon lappilaiselle kulttuurilehti Jängälle ja kirjailija Mirjam Kälkäjälle. Lehden toimituksen mielestä palkintoraati toimi oikein ja mallikkaasti. Nyt on kissan häntä korkealla, sojottaa suoraan ylöspäin. Jängän toimitus ei tee lehteä omin päin. Kiitokset ihmisille, jotka ovat kanssamme tehneet Jänkää! Tämä joukko käsittää kirjoittajat, piirtäjät, valokuvaajat, taittajat sekä kaikenlaiset kulttuurin pohdiskelijat ja tekijät. Kiitos myös ilmoittajille, joiden tuella lehden painattaminen on ollut mahdollista. Lehti ilman lukijoita ei ole tekemisen väärti, joten kiitokset myös lehden tilaajille ja ostajille. Jängän eräs perusperiaate on se, että lappilaiset itse kertovat kulttuuristaan omista lähtökohdistaan käsin. Niinpä olemme pyrkineet siihen, että kirjoittajilla…

Kvarttaalikaudesta hengen aikakauteen

Elämme kvarttaalin ajassa. Kaikki tapahtuu sykleissä. Mahdollisimman lyhyesti ja mahdollisimman nopeasti. Pitkäjänteisyys ei kuulu aikamme ihmisen ajatteluun eikä toimintaan. Kaiken pitää kannattaa taloudellisesti. Se ei ole tärkeää, miltä ihmisestä tuntuu tai kuinka hän voi ja jaksaa, vaan se, kuinka kannattavaa taloudellisesti kaikki on. Olemme näppärästi omineet oman elämämme ohjenuoraksi kvarttaalitalouden aatteet ja ismit ajattelematta sen paremmin, mitä ne todellisuudessa tarkoittavat. Yritysmaailmasta tuotu arvomaailma on tuhonnut teattereista yhteisöllisyyden ja nostanut pelkän taloudellisen tuloksen kaiken mittariksi. Tämä ajattelu on luonut myös hajota ja hallitse -kulttuurin. Talousajattelun onnistumiset näkyvätkin teattereiden ohjelmisto – ja henkilöstöpolitiikassa. Kritiikin Uutisissa, tuossa kaikkien taide- ja kulttuuriarvostelijoiden ”totuudentorvessa” väitin, että kymmenen vuoden kuluessa pohjoisen alueen ammattiteattereiden määrä supistuu neljästä kahteen….

Mitä Lappi on minulle merkinnyt

Kesä 1952, kuusi vuosikymmentä sitten, oli minulle monessa suhteessa avartava kesä. Lähes koko kesäkuun olin erään naapuriperheen kanssa Ahvenanmaalla, Lemlandissa, missä sain osallistua turskan ja kampelan pyyntiin paikallisen kalastajan kanssa, metsästää Flakan niemellä erittäin harvinaista pikkuperhosta nimeltä Coleophora inulae – se oli varsin mitättömän näköinen, mutta sen tiedettiin Suomen alueella elävän vain tuon niemen rantapensaikoissa – ja jopa työskennellä joidenkin muiden nuorten kanssa kokonaisen päivän laajaa sipulipeltoa kitkemässä, oikeassa palkkatyössä siis. Samassa kesäkuussa täytin viisitoista vuotta. Ehkä vielä avartavampi matka alkoi heinäkuun lopulla. Helsingissä oli juuri avattu olympialaiset, joiden jotakin alkuottelua olin veljeni kanssa päässyt katsomaan; isämme oli kansanedustaja, ja…

5 of 9
123456789