Artikkelit

VIENO, VIHAINEN, VIEHÄTTÄVÄ – Stalingrad Cowgirls

  Stalingrad Cowgirls sai alkunsa kesällä 2005 Sallassa, soitti Rovaniemi Rockissa kesällä 2006 ja bändin ensimmäinen pitkäsoitto julkaistaan syyskuussa 2007. Kyseessä on nuorten naisten rock-yhtye, jonka internet-sivustolla siteerataan Kauppalehteä: ”Ehkä noin kerran sukupolvessa kellareiden uumenista pelmahtaa bändi, joka tuntuu keksineen rock`n rollin uudelleen.” Kesällä 2006 tuttavani tulivat tohkeissaan selittämään minulle sallalaisesta tyttöbändistä, joka oli osallistunut Rovaniemi Rockin bändikisaan ja saanut sen myötä esiintymispaikan festivaaleille. -” Ne tytöt veivaa tosi hyvällä asenteella, semmosta punkhommaa. Älyttömän hyvä lavalla!” – ” Ja ne on ihan sairaan hyvän näkösiä! Eikä paljon minkään ikäsiä.” Kannustuksesta, suosituksista ja painostuksesta huolimatta tärväsin mahdollisuuteni nähdä orkesterin livenä sillä…

Kulttuurilla menestyy Lapissakin

Kulttuuria tyhjästä Vuonna 1990 pidettiin Lapin läänin taidetoimikunnan järjestämä kulttuurisihteerien työkokous Kiirunassa. Siellä oli mm. Helsingin Sanomien toimittaja juttua tekemässä. Kyseli minultakin, minkälaisia taidelaitoksia Savukoskella on ja onko siellä ammattitaiteilijoita? Vastasin, että ei meillä ole taidelaitoksia kirjastoa lukuun ottamatta, eikä varsinaisia ammattitaiteilijoitakaan. Meillä on vain harrastajateatteri Rösölänperän Ruppanat, kansalaisopiston kuoro ja maailman ainoat Kuivalihamarkkinat. Kun juttu sitten oli Hesarissa, siinä oli siinä ”Kuinka tehdä kulttuuria tyhjästä?”. Miten asua kunnassa, jossa ei ole yhtään taidelaitosta tai ammattitaiteilijaa? En ymmärtänyt sitä silloin, enkä ymmärrä vieläkään. Miten niin tyhjästä? Kulttuurihan laajasti ajateltuna käsittää koko inhimillisen elämän. Ja me olemme ajatelleet laajasti. Olin aina…

Kotoisa kusihanki

Pirjo Maunu: Riivikonneva. Rajalla 2007. Paikallisessa räkälässä ohramallaksen ja kahvipavun aromien tuoksussa (uusi lakimme antoi porttikiellon sätkän vastaavalle) on liuta tuttuja naamoja. Joukon skeptikko tai suuren luokan realisti ennustaa kotikuntansa saavan pian nukutuspiikin, sillä ”semmoista se on köyhällä”: työpaikat eivät ole enää itsestäänselvyyksiä. Klassinen sisukas suomalainen uskoo kuitenkin tunturibisneksen nimeen, vaikka kelpo jurottaja näkee sen vain väylänä brittien imperialismille. Joukossa olisi potentiaalista rakkaustarinaakin, mutta harmiksi suusta tulee vain oksennusta: kuka helvetin hullu tunteistansa puhuisi? Istujaiset saavat julman ironisen päätöksen, kun entinen tukkijätkä jää pöllin alle. Oi, te etelän vieraat, joille aurinko on lempeämpi ja säännöllisempi kuin pohjoisille veljillenne, tämä on…

Taivas kuralätäkössä, Jumala jossain muualla

Heli Slunga: Jumala ei soita enää tänne (Minerva Kustannus, 2008) Jumala ei ole absoluuttinen hyvä, anteeksiantava, eikä kämmenenkään koko ole rajaton. Jumalan lempeys on fysiikan lakien armoilla aivan kuin auringonsäteet: maapallon napa-alueet saavat vähiten lämpöä ja valoa. Missä on se kaikkivoipaisuus, joka korjaa vääryyden? Missä on sitä ehdotonta rakkautta, jota meille luvattiin? Jumalakaan ei jaksa kuunnella kännisiä horinoitasi, eivät hänen hermonsa loputtomiin veny, eikä hänellä ole mielenkiintoa vahdata luuria mahdollisen soittosi vuoksi. Valta, voima ja kunnia ovat edelleen hänen majesteettinsa valtteja, mutta inhimillisessä itsekkyydessä hän on laskeutunut meidän tasollemme, sillä jumala osaa suuttua ja vaatia uskollisuutta kuin kumppani parisuhteessa. Raamatunlausetta…

Väljää, aavaa, koskematonta, hiljaista

Matkustaminen avaraan paikkaan avartaa. Matkustaminen rauhalliseen paikkaan rauhoittaa. Matkustaminen puhtaaseen kohteeseen puhdistaa. Asiallinen matkaaja liikkuu kevein varustein ja jättää mahdollisimman vähän jälkiä itsestään. Matkustaminen on vaihtoa. Turisti tulee hakemaan ja saamaan hänelle vieraan seudun ja kulttuurin tarjoamia kokemuksia, näkyjä ja raaka-aineita tulevan vuoden uniinsa. Mutta hän ei ole pelkällä saamapuolella; hän tuo matkakohteeseensa tuulahduksen omasta elämänpiiristään, kielestään, tavoistaan ja historiastaan. Paras vaihto on aineetonta. Se ei ole keneltäkään pois, ja siitä hyötyvät kaikki. Me matkustamme, koska haluamme nähdä uutta, kokea ennenkokematonta, yllättyä. Homma on käynyt hankalaksi, sillä maapallo kutistuu joka päivä. Jengiä on nyt 6,7 miljardia, huomenna 7 miljardia, ylihuomenna…

OUTOGURU vaellusdraama minuuteen

Myrskyä köyhiin kuntiin Kuka muistaa artikkelin Pieni ääni Äkäslompolossa Jänkä-lehdessä syksyllä 2007? Vihreänä läänintaiteilijana pohdin siinä mahdollisuuksia saada kiertävä teatteri-ilmaisunohjaaja pahimmille katvealueille, missä kuntien kirstut ovat rupisia ja nuorille ei ole tarjolla mitään itsensä ilmaisuun liittyvää taiteellista toimintaa. Tohdin asiaa pohdiskella pieneen ääneen, koskapa se tuntui hieman suurelliselta ajatukselta – että miten sellainen voisi onnistua? Rahaa kun ei ole siellä, missä puhutaan kulttuurista, varsinkaan nuorten kulttuurista. Kylistä löytyy talkoohenkeä ja aitoa innostusta, mikä on kolikon toinen puoli: köyhyys nostaa inhimillisiä arvoja ja kekseliäisyyttä esiin. Nyt vuoden 2009 alussa kunnat ovat vieläkin köyhempiä ja kirstut rupisempia, vaikka hallitus lupasikin kuntiin lisää…

Tähtelän mittausaseman pitkä taival nykyaikaiseksi tutkimuslaitokseksi

Sodankylään sattuman kautta sijoitetusta tilapäisestä mittausasemasta kehkeytyi maailmanluokan tutkimuslaitos. Sodankylän geofysiikan observatorio on nykyisin Oulun yliopiston erillislaitos, joka työllistää Sodankylässä ja Oulussa lähes 50 henkilöä. Näistä suurin osa työskentelee Sodankylän Tähtelässä, jonne Suomalainen Tiedeakatemia perusti observatorion jo liki sata vuotta sitten. Tilapäinen mittausasema 1882 – 1884 Ensimmäinen polaarivuosi järjestettiin vuosina 1882 – 1883. Se oli ensimmäinen kansainvälisesti koordinoitu polaarialueiden tutkimusta edistävä hanke. Suomeen perustettiin Sodankylän tilapäinen tutkimusasema ja aloitettiin mm. revontuli- ja magneettikentän tutkimukset. Asema sai vuoden jatkoajan hyvien tulostensa vuoksi. Asema sijaitsi Pappilanniemen alueella Jeesiöjoen ylittävän sillan vieressä. Aseman johtajana toimi professori Selim Lemström Helsingin yliopistosta apunaan ensimmäisen ja…

METTÄHANHEN MAAGINEN ÄÄNI

Ei kait meillä, velipojalla ja minulla, muuta tavoitetta ollut kuin kuulla se. Viikon ajan se oli jo soinut luontoäänenä radiossa. Ei tarvinnut sillä viikolla Whitesnakea eikä Van Halenia päästäkseen työvireeseen. Vaimealla pulinalla alkava, kunnon ”ka-jank”:iin kiihtyvä hanhitokan mekastus radiossa nosti niskakarvatkin pystyyn. Hyvä, että auto pysyi tiellä. Sen kun pääsisi kuulemaan vielä livenä. Oltiin hinattu autolla vene vehkeineen järven kaukaisimpaan päähän. Putputettu siitä pikkumoottorilla pari tuntia jokisuuhun. Sitten piti vielä sauvoa jokea ylös, mutta muovipurtilon sauvominen loppui heti alkuunsa, ensimmäiseen nivaan. Pyörittiin virrassa aikamme, kunnes velipoika sanoi: ”Tämä on aivan naurettavaa. Kävellään.” Tavoiteaavalle oli oli vielä matkaa viitisen kilometriä, mutta…

Kevon kanjoni – uhka ja mahdollisuus

Kaikkihan alkoi siis siitä, kun äiti soitti keväällä ja kertoi armaan sisareni saaneen päähänsä, että Kevon kanjoni on nähtävä. Koko kanjoni oli meille vielä tuolloin vieras, mutta äitini varsin innokkaasti toivoi, että kesällä vaellettaisiin tuon kiehtovan maaston läpi. Lupasin siltä seisomalta lähteä, vaikkakin valtaosa äitini selostuksesta kaikui kuuroille korville. Niin kuin äitien puheluilla on tapana. Taisinpa kesken puhelun vielä kysäistä poikaystävääni mukaan ja lupasihan se lähteä. Seuraavien viikkojen aikana useat tahot muistuttivat, että kanjoni on erittäin hankalakulkuinen ja että olisi hyvä tavalla tai toisella kohentaa kuntoa vaellusta varten. Totesin, että aina jaksaa kävellä. Kävi ilmi, että olin oikeassa. Tapiola Goahti…

8 of 8
12345678