Hehtaari

Kun luin Ilkka Malmbergin vuonna 2012 ilmestyneen teoksen Hehtaari, mieleeni jäi kipenöimään tunne, että haluan käydä paikalla omin silmin katsomassa, haistelemassa ja kokemassa paikan tuntua.

Helsingin Sanomien toimittaja Malmberg sai idean hankkia itselleen oman maapalan. Hän selvitti, mistä maata saisi halvimpaan hintaan. Kuten arvata saattaa, Suomen halvimmat hehtaarit löytyivät Lapista. Posiolainen Kauko Ahola oli ostanut Muikkuahon tilan 11,5 hehtaaria 4000 markalla. Siinä oli pari hehtaaria metsämaata, loput joutomaata. Hän oli ostanut maan kapakassa näkemättä aluetta. Kaukolla ei ollut mitään edelleenmyyntiä vastaan, mutta hän olisi mieluiten luopunut koko alueesta. Tinkaamisen jälkeen hän suostui myymään Malmbergin haluaman hehtaarin. Hinnaksi tuli 1500 markkaa, joka on noin 252 euroa. Omistajanvaihdokseen liittyvät hallinnolliset toimet maksoivat moninkertaisesti maapalan hinnan.

Satunnainen otos olisi voinut olla tasaisen ankeaa jänkää, mutta Malmberg sai valita eteläpäästä palan, jossa oli vähän kuivaakin maata, kallioita ja Muikkulamminpuro – enimmäkseen maa oli kuitenkin rämettä eli kituliaasti puuta kasvavaa suota.

Mutta miksi ostaa maata, jos siihen ei edes halua rakentaa? Malmberg kirjoittaa: ”Minulle, kaupunkilaiselle, maan omistaminen oli uusi ja huimaava ajatus. Se oli minun maatani. Minä sen isäntä.” Tärkeää oli myös päästä Helsingin hälinästä rauhaan ja hiljaisuuteen, seurata vuodenaikojen vaihtumista ja vaipua omien ajatusten tutkisteluun.

Pieni talo kalliolla

Hehtaari on Posiolla reilun puolen kilometrin päässä Maaninkavaarantiestä. Helsingistä asti matkaa tulee kuitenkin 850 kilometriä. Hesarin lähettämänä kiireinen toimittaja lensi ympäri maapalloa tärkeitä uutisointeja seuraten. Malmberg ei ehtinyt käymään palstallaan aina edes vuosittain, mutta joinakin vuosina hän kävi useammankin kerran. Hän ehti tutustua Hehtaarin naapureihin ja moniin muihin posiolaisiin. Malmbergillä oli kyky lähestyä posiolaisia sillä tavoin luontevasti ja avoimesti, että hän pääsi heidän joukkoonsa ikään kuin tasaveroisena posiolaisena. Hänet valittiin vuoden posiolaiseksi 2010.

Erityisen läheiseksi hän tuli lähinaapurinsa Betty Ruokamon kanssa. Kun Betty kuoli, perikunta halusi antaa Malmbergille perheen ensi asunnon, jota he kutsuivat Pikkukämpäksi. Se on 25 neliön hirsirakennus, joka oli rakennettu 1940-luvulla tai sodan jälkeen. Runsaan talkooavun voimin talo siirrettiin ja pystytettiin Hehtaarille.

Hehtaari-kirjassa on 121 Helsingin Sanomissa ilmestynyttä kirjoitusta viidentoista vuoden ajalta. Malmberg raportoi oman elämänsä ja Hehtaarin tapahtumia, mutta myös Suomen ja koko maailman tapahtumia. Niistä voi lukea, miten huikeasti maailma muuttui 15 vuoden aikana. Vuonna 1997 elettiin markka-aikaa ja valtiontalous oli toipumassa lamavuosista. Lankapuhelimet olivat vielä arkipäivää, uuden viestintäteknologian käyttö oli vasta alkutaipaleella. Suurvaltojen hallitsijat olivat Clinton ja Jeltsin, Suomen presidenttinä oli Martti Ahtisaari.

Erittäin kiinnostavaa oli lukea, miten kaupunkilainen maanomistaja selviytyi kovilla pakkasilla, sateessa sekä sääskien ja mäkärien armoilla makuupussissa ja teltassa. Joskus oleilu meni kärvistelyksi, mutta ihailtavan sitkeästi hän sinne aina palasi, olipa sää millainen hyvänsä. Myös Malmbergin perhe lisääntyvine lapsiväkineen tuli Hehtaarille. Heille käynnit Hehtaarilla ovat ikimuistoisia.

Vieraana Hehtaarilla

Pyysin oppaakseni posiolaista Koillissanomien toimittajaa Reino Hämeenniemeä, etten eksyisi oudossa metsässä. Hilla-aika oli jo ohi, mutta mustikoita ja kypsymässä olevaa puolukkaa oli runsaasti. Samoin sieniä aina viinihaperoa myöten.

Muikkulamminpuron yli on rakennettu silta tukevista kelleksistä. Puron läheisyydessä kalliolla oli vesitynnyri, pata ja kiuas telttasaunassa kylpemistä varten. Vieressä oli iso kasa ilmeisesti rakennustarkoituksiin varattua puutavaraa, joka oli peitetty pressulla. Se oli kiinnitetty huolella puihin, ja jopa puiden juuriin, mutta pressu oli haljennut, joten sahatavara oli säiden armoilla. Ankara luonto käsittelee suojaamattoman puuaineksen nopeasti käyttökelvottomaksi.

Pihassa oli myös kellari ja huussi sekä saharenkku ja parkkuupukki – entisvanhaan tärkeä apu metsätöissä. Sen päälle nostetaan puunrunko, kun sitä ruvetaan parkkaamaan. Katarina Malmberg kertoi, että parkkuupukkia tarvittiin, kun Hehtaarille rakennettiin keittokatos hänen pyynnöstään. Puut oli kaadettu omasta metsästä ja kuorittu parkkuupukin päällä. Keittokatos oli rakennettu vanhoilla rakennusmenetelmillä – kuten mökkikin – ilman nauloja muualla kuin lautaosissa. Polttopuuta oli isoja pinoja ja ne oli hyvin suojattu.

Harmaan mökin ympärillä oli hiljaista, linnut olivat jo muuttomatkalla. Pihalla leijui hienoinen tervan tuoksu. Katarina Malmberg kertoi, että hän oli käynyt tervaamassa mökin katon viime heinäkuussa 16-vuotiaan Vilho-pojan kanssa. Kallioilla näkyi ihmisen paikalle asettumisen historiaa. Kauniisti aseteltu kiviympyrä oli ollut nuotiopaikkana ja sen vieressä istuimeksi asetettu parimetrinen harmaantunut puunrunko. Nuotiopaikan keskeltä oli karhunsammal löytänyt asumapesän. Ympärille kasvaneet terhakat männyntaimet olivat jo muutaman vuoden ikäisiä. Tuuli oli keikauttanut kalliolta nurin männyn, jonka juuret olivat repäisseet ison riekaleen ohutta kunttakerrosta mukaansa. Luonto tekee mitä lystää.

Muistot ja muistokivi Hehtaarilla

Olimme jo lähdössä, kun huomasin mökin vieressä pienen kivipaaden. Kiveen oli kiinnitetty laatta, jossa oli teksti: Ilkka Malmberg 14.03.1954 – 03.12.2016. Vieressä honkiintumista tekevä mänty kurkotteli kohti matalalla riippuvia pilviä.

Katarina Malmberg kertoi:

• Se on Ilkan muistokivi, tuhkat on ripoteltu pitkin Hehtaaria. Kävimme lasten kanssa yhdessä ripottelemassa Ilkan tuhkan sinne.

Kysyin Katarinalta, miten Hehtaari on vaikuttanut hänen suhtautumiseensa Lappiin ja lappilaisiin.

• Hehtaari on lähentänyt suhdettamme Lappiin, jossa olemme liikkuneet hehtaarin ansiosta nyt monena vuodenaikana ja joutuneet säiden armoille kovilla pakkasilla, räkkäkausina ja umpihangessa kevättalvella. Ihmiset, joihin olemme siellä tutustuneet ovat poikkeuksetta olleet leppoisia ja ystävällisiä. Hehtaari on meille nykyään paikka, jossa voi olla kaukana kaupungin melskeestä ja keskittyä vain olennaiseen: ruuan laittoon, veden lämmittämiseen, nukkumiseen, lukemiseen, olemiseen hiljaisuudessa. Siellä myös vuodenaikojen vaihtelun näkee kaikkein konkreettisimmillaan. Hehtaari on meille hyvin muistorikas paikka, koska Ilkka oli siellä niin paljon ja kirjoitti ja selvitti maanomistukseen, rakentamiseen, alueen luontoon ja historiaan liittyviä asioita. Erityisesti se on Ilkan neljälle lapselle tärkeä konkreettinen muisto isästä.

Nautimme lämmintä teetä mökin rappusilla. Vaikuttavuudessaan merkittävä ja merkillinen posiolainen Hehtaari oli käymisen arvoinen. Mietin Hehtaarin merkitystä. Miten tärkeitä olivatkaan kirjoitukset, joissa Hesarin etelässä asuva lukijakunta sai tietoa Lapin olosuhteista ja historiasta Malmbergin henkilökohtaisten kokemusten ja näkemysten kautta.

Lähdimme Reinon kanssa talsimaan varvikossa kohti Maaninkavaarantietä. Sateiden jälkeen vuolaassa Muikkulamminpurossa vesi musisoi pajunvarvulla.

Paula Alajärvi

Hehtaari. 160 x 62,5 metrin tirkistysaukko maailmaan. Ilkka Malmberg. Helsingin Sanomat / HS Kirjat. Kariston Kirjapaino Oy 2012.