Kapustarinnan kutsu

Lapin vaeltajan rakkauet

Vaeltajan Lappi, Kapustarinnan kutsu 2.painos.
Osmo Oikari. Gresiona 2017.

”Pemmikaania taskuun ja huippua kohti”, kuulostaa olevan Oikarille mieluisa retkipäivän suunnitelma. Tunturin huipulle, koska ” vain tunturin huipulla sielu on vapaa, aistit avautuvat, mieli leijuu, ottaa siivet alleen, lennän”, kuvailee Oikari. Pemmikaani puolestaan on retkeilijän herkkupussi. Kullakin on oma mieluinen reseptinsä: se voi koostua esimerkiksi suklaasta, siemenistä ja kuivatuista hedelmistä ja muusta energiapitoisesta. Helppo sujauttaa anorakin taskuun.

Oikarin kirja saattaa olla lukijalle pemmikaania kansien välissä. Pakkaspäivän iltana on mukava lähteä reissuun, kun oma opas vie lukijan muun muassa UKK-puiston Muorravaarakkaan, Hammastunturiin ja Tenolle. Kirja näyttää itse piirretyt karttansa ja pitää huolen eväistä. Lukija saa kuunnella Oikarin nostalgista kerrontaa ja mietiskelyä nuotiotulilla ja poluilla. Kartat ja valokuvat retkiltä syventävät kokemusta ja tuovat mieleen omiakin reissuja kyseisillä alueilla.

”Mikään ei vastusta”, on Oikarin miete hetkestä, jolloin kaikki on kohillaan: saa olla metsän suojassa, joen varrella tai tunturin kupeella luonnossa. Silloin retkipäivä on onnistunut ja niitä päiviä on sattunut Oikarille monia, vaikka saa huonosti nukuttuja tupaöitä ja myrskykokemuksiakin tuta se, joka luonnon uumeniin haluaa ja saa vaeltaa. Vettä niskaan ja kolotusta siellä sun täällä kokee kokenut kulkija, mutta ei jää niitä murehtimaan. Hän pakkaa reppunsa ja jatkaa matkaa.

”Huonot kokemukset muuttuvat ajan myötä elämyksiksi”, sanoo Oikari. Niinhän se on, niistä riittää tarinoita. Oikarin päiväkirjamerkinnät ovat tarkkoja havaintoja luonnon monimuotoisuudesta, suoraa kerrontaa retkien vaiheista ja sisältävät myös luonnonsuojelullista ihmettelyä esimerkiksi asentopaikkojen laatimisesta. Haluaako jokainen metsänkävijä tehdä oman asentopaikkansa vai kelpaako löydetty sammalsopukka? ”Miten luonto kestää useita kulkijoita ja säilyykö luonnon rauha”, miettii Oikari ja tekee itse nuotionsa jo valmiille paikalle, asentonsa polulle ja pohtii menneitä savotta-ukkoja ja poromiehiä, sitä miten he elonsa ovat luonnossa viettäneet. Miten retkeilijän varusteet ovat muuttuneet? Esimerkiksi nykyään repussa voi kantaa kevyttä ja hyvin säilyvää evästä.

Puhutaan Lapin hulluudesta, mutta mitä on se Lapin rakkaus – rakkaus Lapin maisemiin, siitä kertoo Osmo Oikari. Hän on kulkenut näitä outamaita ja auvikoita jo noin 60 vuoden ajan hiihdellen, meloen ja patikoiden. Hän kertoo tehneensä puolet elämänurastaan Lapissa “matkailun ohjelma- ja yrittäjäkoulutuksen palveluntuottajana” ja muun muassa Tunturikeskus Kiilopään johtajana.
Oikarin eräkirjaan mahtuu elämyksiä kaikille aisteille, unelmien tuntureita sekä ainakin yksi kummitustarina.

Johanna Suopanki