Meänmaa

Ikkunan ulkopuolela kävelee muori, joka on varhmaan nähny tuhansia semmosia kesiä ko tämä: vettä sattaa ja sääsket net purree, linnut lentävä autoklashiin ja ampiaiset uskova ette on syksy. Mutta onhan se ihanaa, ette meilä kuitenki on niin puhas ilma ja hienot maisemat? Miepä nostan fiiliryypyn tämän kesän kunniaksi. Kippis! Tiäkkö muuten missä mie oikein istun? Mie olen Meänmaassa.

Siitä asti ko olin pieni mie meinasin asua ja ellää täälä Tornedaalissa elikkä Tornionlaaksossa. Olen aina tieny ja pitäny tärkeänä sitä, mistä mie olen kotosin. Kuitenki jossaki tässä elämäntrainan välissä se oon ollu vähäsen epäselvää. Olen miettiny, voinko olla oikea tornionlaaksolainen ilman meänkielen tietoja?

Mie muutin pari kertaa ennenko löysin takaisin Meänmaahan. Olen asunnu Bodenissa ja Luulajassa ja kuunellu Meänraatiota pari kertaa kuukauessa sen takia, ette en unoha tätä meänkieltä. Siltikki, kieli muuttuu, muisti ei pellaa. Pittää miettiä miten sanoja sanothaan ja ikioma tietokone – elikkä pää – ei ennää tiä mikkä sanat soppii yhtheen ja miten. Onko tämä kielen muuttuminen se asia ko meinaa siirtää minun juuret pois Meänmaasta? Kyllä. Jos mie sen antasin.

Tämä ois surulinen historia, jos mie olisin sanonu, ette son loppu – slut. Ei se kannatte! Onneksi kuitenki net on varhmaan viimiset sanat ko minun suusta ikinä lentää. Niin mie päätin yrittää. Mie päätin, ette se kannattee!

Noin 1950-luvulla minun äitin äiti kävi ensimästä luokkaa koulussa Ruottissa. Kotona net puhuit meänkieltä ja kaverien ja vanhempien ihmisten kans puhuthiin suurimmaksi ossaa meänkielelä. Koulussa meänkieli oli kielletty ja sen puhumisesta rankastiin. Säälin sitä, joka vahingossa sattu sanohmaan jotaki väärälä kielelä.

Meänkieltä on puhuttu naapurilta naapurille ainaki pari tuhatta vuotta, eikä sillä ole ollu yhtään mithään sääntöjä, miten sitä pittää kirjottaa tai miten sitä puhuthaan niin, että son meänkieltä. Tai joo, kyllähän koulussa oppii, ette meänkielelä on säännöt, onhan se oikein seki. Mutta mie meinaan, ette alussa ei ollu muutako tarve. Tarve ja halu puhua naapurin kans, hevosten kans, kaverin kans ja kaupan myyjän kans.

Tärkein osa kielestä on molemminpuolinen ymmärrys, eikö vain? Minun mielestä ainaki se on se ko on tärkein. Niin se kannattee, kannattee aina yrittää ja yrittää ymmärtää. Jos päätämä että mie olen meänmaalainen sen takia ko puhun minun meänkieltä, voinhan mie sanoa ette Meänmaa on siellä missä mie olen? Mie – ja sieki – voima muuttaa Meänmaasta. Silti, Meänmaa oon aina missä met olema, oli se sitte Thaimaa tai Latvia. Mie kannan minun kieltä mielessä ja se oon aina mulla myötä – minun oma Meänmaa.

Linnea Huhta 
25-vuotias näyttelemistä harrastava juristi, jonka juuret ovat Tornionjoen molemmin puolin