muistelus

Muistelus Erkki ”Aate” Alajärvestä.

Elettiin muistaakseni vuotta 1964. Illalla painiharjoituksissa Erkki ilmoitti minulle, että huomenna illansuussa lähdetään postiautolla Saariselälle viikoksi hiihtämään. Sanottuani, että en voi lähteä kysymättä lupaa isältäni, Erkki ilmoitti, että on jo kysynyt luvan, ja käski mennä kotiin ja pakata repun. Lähdimme postiautolla seuraavana iltana. Otimme mukaan autoon sisälle sukset ja reput, joita ohikulkevat matkustelijat joutuivat hieman väistelemään. Matkustajiin kuului sairaanhoito-opiskelijoita jostain päin Etelä-Suomea poikaystävineen. Erkki sytytti savukkeen, jolloin opiskelijat moittivat suksia, jotka olivat heidän tiellään ja purnasivat tupakoinnista. Erkki ei selvästi tykännyt siitä, mutta sammutti savukkeen.

Saavuttuamme Inarin ja Sodankylän rajalle painoimme pysähdysmerkkiä ja astuimme ulos kuulaaseen talvi-iltaan. Myös opiskelijaporukka jätti siinä postiauton. Kun heidän suksiaan alettiin irrotella postiauton katolta, olimme Erkin kanssa jo ladulla hiihtämässä kohti Luulammen majaa. Erkki kehotti pitämään reipasta vauhtia. Kun saavuimme ensimmäisen ison alamäen luo, Erkki käski minun kerätä muutamista lähellä olevista puista oksia. Minä tein työtä käskettyä ja Erkki sanoi, että rakennamme siihen ladulle hyppyrin. Valmistettuamme lumesta ja oksista noin metrin korkuisen hyppyrin siirryimme sivulle odottamaan perässä tulevaa opiskelijaporukkaa, joka pian saapuikin mäenreunalle. Heistä ensimmäisenä hiihtänyt sanoi: “Latu näyttää hyvältä, antaa mennä vaan.” Koko porukka lasketteli tietämättä hyppyristä mitään ja he lentelivät kuka minnekin. Erkki totesi minulle: “Ei parane puuttua minun tupakointiin.”

Saavuttuamme Luulammen majalle huomasimme majan olevan täynnä porukkaa, joten jatkoimme matkaa kuun valossa kohti Sokostin juurella olevaa tupaa. Saavuttuamme majan luo oli sielläkin suksia seinällä useat parit. Kurkistimme ovesta ja huomasimme senkin majan olevan täysi. Erkki totesi, että jatketaan matkaa, koska kuun valossa oli kiva hiihtää. Mutta tehdessämme lähtöä huomasin seinällä olevat sukset, joista toinen oli katkennut kärjestä. Huomattuaan katkenneen suksen Erkki sanoi, että “Eihän meillä tässä mihinkään kiire ole, korjataanpas joutessamme pojan sukset”.

Repussa olleesta hernekeitosta otimme kuoret pois ja laitoimme jäätyneen hernekeiton sellaisenaan minun reppuni pikkutaskuun. Erkki rakenteli hernekeittopurkin pellistä ja mökin lahonneista ikkunalistoista nypityistä nauloista loistavan paikan ja korjasi suksen, minkä jälkeen asetimme suksen takaisin paikoilleen seinää vasten. Lähdimme hiihtämään kohti Muotkan Ruoktua, jonne saavuimme vasta aamuyöstä. Nukuimme makeat unet lähes puoleenpäivään. Vietimme Saariselän maastoissa seitsemän päivää hiihtäen ja tarinoiden. Olen useasti jälkeenpäin miettinyt, mitä mahtoi ajatella mies, joka omisti korjatut sukset – että kukakohan mahtoi ne yön aikana korjata.

Pertti Ukkola 
Sodankyläläissyntyinen runoileva urheilija, voitti Montrealin olympialaisissa 1976 kultaa painissa