Savukoski

Tarinoita vuosien varrelta

Yön tummaa taivasta vasten minä kurkiauran näin,
yön tummaa taivasta vasten sen lentävän etelään päin.
Minä tunsin kaipaavani lailla lintujen,
minä tunsin kaipaavani pois kauas jonnekin.
– Rauni Pulska 1991

Se alkoi Rösölänperän Ruppanoissa vuonna 1984. Silloin sain kokea todellisen pistoksen teatterista. Yli kolmekymmentä vuotta sitä on kestänyt. Monet tuulet ja tuiskut, ilot ja surut. Kuinka monet kerrat lähdinkään harkoista itkien kotiin ja ajattelin, että tämänhän pitäisi olla hauskaa, mutta ei. Silloin päätin, etten palaa sinne enää, lopetan, mutta aina vain lähdin harkkoihin. Harjoittelupaikat olivat minkä missäkin, kunnantoimiston valtuustosalista jos jonkinlaisiin paikkoihin. Joskus tuntui, että meitä ei oikein hyväksytty mihinkään. Lopulta saatiin vanha kunnantoimisto harjoittelupaikaksi ja siellä oli myös tilat puvuille ja lavasteille.
Poronmakkarakeitto, Lumikki ja seitsemän kääpiötä harjoiteltiin ja esitettiin Kisakartanossa, se oli seurain tanssitalo. Lumikissa oli mukana myös minun omia lapsia ja tyttären tyttö. Matkan varrelle mahtuu monenlaista näytelmää. 90-luvulla alkoi televisiossa Kauniit ja rohkeat. Ruppanat oli tietysti ajan hermolla. Kovaa huutoa oli Poropalkisen kaunhit ja rohkiat. Minun rooli oli Lotjan Raili (Brooke), olin ainoa “valakko”. Nyt kun jälkeenpäin miettii, niin kyllä ohjaajalla pitää olla silmää, että hän näkee, kuka sopii mihinkin rooliin. Nuorempana minun roolit oli aina vähän “vampahtavia” tai iloluontoisia, mutta ei se haitannut, ajattelin että tämä on näytelmää.

Unohtumaton vierailu Floridaan

Vuonna 1997 oltiin Suomi-Seuran vieraina Lake Worthissa Floridassa kaksi viikkoa. Siellä esitettiin kahta näytelmää Varsitien varrelta ja Kaunhit ja rohkiat. Kyllä täytyy sanoa, että ei koskaan tule sellaista aikaa, kun se oli silloin. Aamu alkoi haitarimusiikilla uima-altaalla. Mukana oli kaksi tai kolme haitaristia ja aina soi. Päivällä uitiin meressä ja illalla altaassa. Se oli jotain ihmeellistä, taivas tähtiä täynnä, ilma ja vesi lämmin, me maattiin altaassa keskellä yötä.
“Aika entinen ei koskaan enää palaa…” Onhan se kyllä niinkin, että aika kultaa muistot. Nyt kun ikää on tullut lisää (vanha en ole) niin roolitkin ovat muuttuneet. Mielellään näyttelee oman ikäistä – tai ei tarvi näytellä – on vain oma itsensä. Niin sanoi Taivaantulien ohjaajakin: Älkää näytelkö.

Rooleja Ruppanoitten näytelmissä

Ruppanoitten Emo-näytelmässä esitin sokeaa äitiä, joka istui pyörätuolissa näyttämöllä melkein koko ajan. Äiti yritti saada aikamiespojan elämään omillaan. Hän tekeytyi sokeaksi, kun loukkasi jalkansa ja joutui pyörätuoliin. Kaikki vanhainkodissa uskoivat hänen sokeuteensa, paitsi armeija-aikana seonnut Höpsy-Lasse. Monien kommelluksien jälkeen salaisuus tuli ilmi. Niinhän se on tässä elämässäkin, mitäpä sitä ei tekisi lastensa hyväksi.
Näytelmässä Unikuvia näyttelin talon vanhaa emäntää Katria. Tämä näytelmä sijoittuu vuosille 1968 – 69, silloin Lapissa oli kato. Ehkä osaksi se oli syy, miksi niin monet lähtivät Ruotsiin töitä hakemaan. Myös näytelmän Juho muutti Ruotsiin, mutta hän ei koskaan sopeutunut Ruotsin malliin. Hän sortui viinaan, se oli lopullinen tuho, ja siinä samalla meni kotitilakin kurkusta alas. Isä sairastui ja kuoli. Katri joutui lähtemään vaivaistaloon. Ella, Juhon tytär, jäi mummon avuksi. Olihan heillä kyllä naapurin Kalevi perään katsojana ja auttajana. Kalevi oli todellisuudessa Ellan isä. Vanhaemäntä Katri sen vain tiesi, mutta hän ei ollut kertonut kellekään. Kun Kalevi yllättäen kuoli, kaikki salaisuudet paljastuivat.

Bermudan kolmio

Vuonna 2004 Sodankylän Sottu-teatteri etsi henkilöitä Siunattuun hulluuteen. Hetihän se alkoi kiinnostaa ja lähdin tietysti mukaan. Siunatussa hulluudessa olin mukana useammassa pienessä roolissa. Oli Ilmasta rahaa, Kadonnut laulu, Gufittaren valtakunta ja monta muuta. Auringon syntymäpäivissä olin itse Äiti aurinko. Kyllä sen on täytynyt olla hauskaa, kun jaksoi ajaa 200 kilometriä mukin ja tehtiin vielä lavasteita kotona ja Sodankylän paloasemalla.
Sitten matka jatkui Kemijärvelle. Luin Vipusesta, että Kemijärvellä alkaa kansalaisopiston näytelmäpiiri. Missäpä paska muualla kuin rattaassa! Taisin minä sanoakin, että tämä on niin kuin Bermudan kolmio. Kemppateatterissa aloitettiin Viisaalla neitsyellä. Siellä on ollut jos jonkinlaista, on keitetty myrkkyjä, kaislikossa on suhissut ja monta muuta. Ohjaajia on ollut monenlaisia, on ollut oikein mielenkiitoista työskennellä heidän kanssaan. Kaikilla on ollut erilainen tapa ohjata, ja monesti siitä näyttelijäkin saa uutta oppia. Kokemattomat ja nuoret ohjaajat eivät osaa ajatella, että me ollaan jo iäkkäitä, eivätkä repliikit tartu niin helposti kuin nuorilla. Antakaa meidänkin vielä yrittää, jos on haluja.
Vuosina 2016 – 2017 tehtiin Lyyli. Kirjan kirjoittaja totesi heti kätellessämme, että sinä olet Lyyli, olet Lyylin näköinenkin. Kauhistuin ensin, mutta päätin tehdä parhaani. Lyylin rooli on ollut haastavin, siinä tunteet vaihtelivat laidasta laitaan, koko ajan piti olla “hereillä”. Näytelmässä oli jotakin omaa ja tuttua, aivan kuin se olisi minusta kirjoitettu. Lyyli oli suorasanainen: jos hän ei pitänyt jostakin asiakkaasta, hän ei myynyt mitään, vaan käski ulos liikkeestä. Vastoinkäymisiä Lyylillä oli, mutta niistä hän selvisi ronskilla huumorilla.
Niinhän se on tässä elämässäkin, vaikeudet on tehty sitä varten, että ne pitää voittaa. Jos sinä kaadut, eihän siihen ole muuta konstia kuin nousta ylös ja jatkaa eteenpäin.

Lavasteita ja laulukilpailuja

1990-luvun lopulla kävin puuartesaanikurssin. Se on lisännyt kiinnostusta lavasteitten tekoon. Lyyli-näytelmäänkin tehtiin kaikki lavasteet kotona. Navetasta olen kunnostanut verstaan. Ei se lämmin ole, mutta kyllä tarkenee tehdä töitä. Onneksi oli kesä. Navettakamarissa on lämmitys, jos tarvii maalata. Kylläpä sen useasti kuulikin: Rauni sinä teet sitten lavasteet. Oli se niin outoa – muutaman kerran, kun luettiin tekstit, heti alkoi nousta kuva lavasteista. Lopullisesti ne sitten tehtiin ohjaajan kanssa.
Laulamisesta olen aina pitänyt. Sekakuorossa olen ollut ainakin kolmekymmentä vuotta. Näytelmien rooleissakin on aina ollut laulua. Olen osallistunut jos jonkinlaisiin laulukilpailuihin, lavatähti, tähtiartisti ja karaoke.
Vuonna 2013 osallistuin valtakunnalliseen Tähtiartisti-kisaan. Tuliaisina oli toinen sija Kreivitär-sarjassa. Kyllähän se niin on, että niin kauan, kun jalat kantaa ja pää pelaa, en minä näitä hommia lopeta. Lyylikin sanoi: Sitte kun sen aika tulee, niin heittäkää tämä raato johonkin monttuun. Juhlitaan nyt, kun minä vielä elän.

Rauni Pulska
Harrastajanäyttelijä
Raunin seuraava rooli on Rösölänperän Ruppanoiden Inttimuisto-näytelmässä, jonka ensi-ilta on lankalauantaina 30.3.2018 klo 19 Savukosken koulukeskuksessa.