Lappilaisen laulunopettajan molemmat puolet
Olen lappilainen laulaja, laulunopettaja ja kuoronjohtaja sekä rovaniemeläisen Musiikkikoulu POP UPin yrittäjä. Musiikin ja laulamisen ammattilaisena on yleensä mahdottoman vaikeata nimetä yhtä suosikkiartistia, -bändiä tai tyylilajia. Mutta jos mietin lempilauluani, vastaus tulee luokse heti: ”Both sides now”.
Joni Mitchellin kappale kertoo asioiden ”molemmista puolista”: pilvien, rakkauden ja elämän. Siitä, kuinka pilvet ovat sekä kauniita jäätelölinnoja että ikävystyttäviä sateentekijöitä. Lopulta todetaan, että vaikka nyt on nähty molemmat puolet, ”en todella tunne elämää lainkaan”.
Minun elämässäni ei ole ollut aikaa ennen musiikkia. Kotona Kaltiolassa Sodankylässä on aina haitari ja laulu soinut. Isäni Olavi Kaltiokumpu keikkaili aktiivisesti poliisityönsä ohessa. Äiti Ulla lauleskeli myös ja keksi vaivattomasti loruja ja tarinoita. Yhden äidin kappaleen isä äänittikin, kuten myös minulle ja pikkusiskolleni Outille kirjoitetun valssin Pienen ihmisen onni. Kotoa saimme tukea niin musiikkiin kuin muuhunkin liittyvien unelmiemme toteuttamiseen.
Kehtolaulun molemmat puolet
Aloitin pianonsoiton 7-vuotiaana, mutta oppitunnit täytti yleensä syyllisyys siitä, etten ollut panostanut niihin enempää. Mutta joskus harjoituskappalekin kolahti.
Liisan kehtolaulu oli kiehtovan jännittävä ja rauhoittava samaan aikaan. Opittuani sävellyksen lähes etu- ja takaperin aloin tutkia, mitä uutta voisin sillä tehdä. Aloitin kappaleen eri korkeuksilta pianossa: pari oktaavia korkeammalta ”keijujen kehtolauluna” ja möreänä versiona matalalta ”peikkojen kehtolauluna”. Lopetuksen koristelin painellen g- ja d-säveliä alhaalta ylöspäin dramaattiseksi lopuksi. Olin versiostani valtavan ylpeä. Soitin sen oppilaskonsertissa ja sain yleisöltä mieltä hivelevät aplodit.
Opettajakin kiitti esitystä ja arveli, että voisin soittaa seuraavassakin konsertissa jonkin kappaleen – ”niin kuin se menee”.
Sanat iskivät rintaani jääpuikon. En olisi saanut muuttaa nuotteihin kirjoitettua ohjetta, olin rikkonut sääntöjä. Nykyään ymmärrän opettajaakin: hän opetti varmaankin niin kuin häntä oli aikanaan opetettu. Halusin olla kiltti ja toimia oikein, ja säveltäjien työhön puuttumisen lopetin toistaiseksi.
Seuraava kappale, josta muistan pianotunneilla nauttineeni, oli jazzahtava Vaaleanpunaisen pantterin tunnusmusiikki. Soitin sen pyrkiessäni musiikkiopistoon 14-vuotiaana. Minulta kysyttiin, edustiko kappale musiikkimakuani yleisemmin, ja vastasin pitäväni siitä kyllä. Hetken hiljaisuuden jälkeen raadin jäsen sanoi vieruskaverilleen: ”No, kyllähän musiikkimaku voi vielä muuttuakin”.
Ikävätkin hetket ovat kuitenkin vaikuttaneet siihen, että opettajana haluan välittää ennen kaikkea tekemisen iloa ja uteliaisuutta kaikenlaista musiikkia kohtaan. Ja ehkä muistan juuri nämä kappaleet siksi, että niihin liittyvät tunteiden molemmat puolet.
Meno-paluu Rovaniemi – Helsinki
Parin vuoden päästä aloin käsittää, että minä ja musiikkimakuni emme olleet vääränlaisia, vaan olin väärässä paikassa. Nykyään tiedän näkökulmien avartuneen musiikkioppilaitoksissa kautta linjan, mutta 16-vuotiaana siirryin kuitenkin takaisin kansalaisopiston puolelle, missä sain oppia niin kansanmusiikkia, iskelmää, jazzia kuin klassistakin musiikkia. Opettajani Merja ”Merru” Yli-Tepsa ja Raimo Holappa kannustivat minua, joten päädyin jatkamaan opintoja lukion jälkeenkin.
Tuolloin, kuten nykyäänkin, kiinnostuksenkohteeni olivat lukuisat: musiikki, kuvataide, tanssi, psykologia, kielet ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Vuodet 2004 – 2006 Rovalan kansanopiston pop-jazz-linjalla löysin tarkempaa suuntaa ammatilliselle polulleni. Pianonsoitto jäi kakkoseksi ja minusta tuli ensisijaisesti laulaja. Vuonna 2010 valmistuin Oulun konservatoriosta pääinstrumenttinani pop-jazz-laulu.
Seuraavana vuonna rakastuin palavasti Nuoralan Mikkoon, simolaiseen kitaristiin. Valmistuimme musiikkipedagogeiksi 2015. Olimme tuolloin muutaman vuoden Helsingissä käymässä. Väliaikaisuus auttoi sietämään ympäristön huonoja puolia, kuten luonnonrauhan puutetta ja ihmispaljoutta. Lappiin muutto poltteli.
Monipuolinen Musiikkikoulu POP UP
Halusimme tuoda hankitun osaamisemme takaisin nimenomaan Pohjois-Suomeen.
Tunsimme, että voisimme tarjota lappilaisille jotain uutta ja vaihtoehdon muun muassa julkisesti tuettujen oppilaitosten varasijoille jääneille. Meille voisi tulla ilman pääsykokeita ja käydä tunneilla, kun itselle parhaiten sopii.
Musiikkikoulu POP UPin toimintaan kuuluu muun muassa popkuoroja, yksityisopetusta yli kymmenessä eri instrumentissa, bändikoulua, ukuleleorkesteria, muskareita ja esiintymispalveluita. Meille ovat tervetulleita kaikentasoiset ja -ikäiset oppilaat, ja suuri osa oppilaista onkin aikuisia aloittelijoita.
Olemme saaneet kokea myös kulttuurialan yrittäjyyden molemmat puolet: Toisaalta innostuksen ja vapauden tunteet, toisaalta epävarmuuden ja työpäivät, joissa ei ylitöitä lasketa. Korona-aika on kuristanut otteella, josta vieläkin toivutaan. Eristäytymisen aikakautena olen huomannut ympärilläni paljon väsymystä ja pahaa oloa. Toisaalta siitä nousee halu auttaa ja vahvistunut tunne siitä, että omalla työllä on väliä. Olemme saaneet nauttia ”poppilaidemme” arvostuksesta ja välittämisestä. Myös Kulttuuriteko 2021 -palkinto Rovaniemen kaupungilta rohkaisi.
Elämä on, nyt
Viime vuoden syyskuussa menetimme yllättäen Olavi-isäni äkillisen leukemian seurauksena. Olen saanut lohtua ajatuksesta, että suuren surun kääntöpuoli on suuri rakkaus. Onneksi välitimme niin paljon, että toisesta luopuminen aiheuttaa murhetta.
Jos saisin pitää vain yhden laulun, se olisi Both sides now. Minun on vaikea kuvitella tilannetta, johon se ei sopisi. Kappale on elämä ja sen molemmat puolet. Aina surumielinen, aina toiveikas. Elämä on, nyt.
I really don’t know life at all.
On viisautta tietää, ettei tiedä paljoakaan. On rauhoittavaa myöntää tietämättömyytensä. En todella tunne musiikkia, yrittäjyyttä, itseäni tai Lappia ollenkaan. Ikuisella matkalla hämmästelen elämän molempia puolia saapumatta koskaan perille.
Heli Kaltiokumpu