Elokuvaura Lapissa
Olin kesäkuun alussa Luostolla opettamassa Lapin Kirjallisuusseuran järjestämällä kurssilla elokuvan käsikirjoittamista. Sen kurssin jälkipuheissa ja yhteydenotoissa minua pyydettiin kirjoittamaan Jänkä-lehteen kirjoitelma, joka käsittelisi omaa ammatinharjoittamistani, siis elokuvakäsikirjoittajan ja ohjaajan työtä ja sitä, kuinka se luonnistuu täältä pohjoisesta käsin. Asun Rovaniemellä ja olen 35-vuotias medianomi. Toimeentuloni saan käsikirjoittamalla ja ohjaamalla elokuvia ja TV-sarjoja.
Opiskelin aikanaan Kemi-Tornion ammattikorkeakoulussa viestinnän koulutusohjelmassa. Niille, jotka eivät tiedä, kerrottakoon, että kyseinen koulutusohjelma ei niinkään suuntaudu elokuvaopintoihin, vaan painopiste on radion, television ja journalistiikan opinnoissa. Koulu oli kuitenkin lähinnä asuinkuntaani ja halusin pysyä Lapissa. En ole koskaan asunut, opiskellut tai hakenut työtä Helsingissä. Yleinen käsitys on se, että elokuva-ala keskittyy juuri sinne. Käsitys pitää paikkansa, sillä esimerkiksi Rovaniemellä ei toimi yhtäkään elokuvia tuottavaa yritystä ja minun lisäkseni täällä asuu ainoastaan yksi ammatikseen työtään tekevä fiktiopuolen elokuvaohjaaja. Mutta kuinka siis työskenteleminen onnistuu täältä käsin?
Olen tehnyt lyhyen urani aikana toistakymmentä lyhytelokuvaa harjoitusmielessä ja noustakseni alalle, sittemmin ammattiurani aikana muutaman lyhytelokuvan televisiolle, yhden pitkän näytelmäelokuvan ja toiminut menestyneimmän suomalaisen TV-sarjan Sorjosen ohjaajana. Olen elokuvillani voittanut isojakin palkintoja ympäri maailmaa ja ollut tärkeimpien elokuvafestivaalien kilpasarjoissa. Saisin tämän kaiken halutessani kuulostamaan varsin glamourikkaalta – että juoksen alituiseen ympäri Suomea ja maailmaa erilaissa tapahtumissa ja ihmisiä tapaamassa, mutta todellisuudessa olen melkoinen kotihiiri enkä juuri lähde esimerkiksi elokuvajuhlille muuta kuin siinä tapauksessa, että minulla on oma elokuva sen ohjelmistossa. Arkeni, siis työroolini puolesta, on melkoista yksinpuurtamista, stressaamista rahan riittävyydestä ja sen odottamista, että joku jutuistani menisi tuotantoon. En tiedä, kuinka erilaista eläminen – tämän ammatin harjoittaminen – olisi Helsingissä, koska minulla ei ole kokemusta siellä asumisesta, mutta minua ei ole koskaan riittävästi kiehtonut edes ottaa selvää. En edes usko, että asuinpaikalla on väliä.
Kerron tästä esimerkin. Eräs käsikirjoittakollegani, joka on opiskellut Salfordin yliopistossa käsikirjoittamisen maisteriksi, asuu Helsingin keskustassa ja on luonteeltaan hyvin sosiaalinen ja viihtyy ”minglaamassa” tapahtumissa, joissa voi luoda kontakteja elokuvatuottajiin, ohjaajiin ja muihin mahdollisiin työntarjoajiin ja on käsikirjoittanut vain yhden ”läpi menneen” TV-elokuvan, jonka ohjasin vuonna 2014. Minulla on siis enemmän käsikirjoitusmeriittejä, vaikka asun pohjoisessa, olen huonommin koulutettu enkä edes pyöri piireissä. Tarkoitukseni ei ole vertailla, kumpi on menestyneempi, vaan kertoa käytännön kokemus siitä, että elokuva-alalla pärjäämiseen ei välttämättä tarvita yksiötä Helsingin keskustasta taikka läsnäoloa jokaisissa mahdollisissa kokkareissa.
Kotisohvalta Sorjoseen
Sorjosen ohjaajanpestin sain kotisohvalta. Olin viettämässä vapaapäivää elokuvaa katsellen, kun puhelin soi. Langan toisessa päässä oli sarjan luonut Miikko Oikkonen, joka tiedusteli, kiinnostaisiko minua tulla ohjaajaksi Sorjoseen. Ensimmäinen ajatukseni oli, että miksi hän soittaa juuri minulle Rovaniemelle, kun Helsingissä olisi pilvin pimein työn haluavia ohjaajia. Lopullinen valinta itse tehtävään meni tietysti muutaman palaverin kautta, mutta lähtökohtaisesti hän halusi minut, koska piti edellisestä elokuvastani. Jo tehdyillä töillä oli siis suurin merkitys. Asiaa auttoi, että tulen hyvin toimeen Ville Virtasen kanssa, joka näyttelee Sorjosessa pääosaa, ja että Ville oli puhunut minusta hyvää Miikolle.
Ensimmäisen pitkän elokuvani puskin läpi vuosien itsepintaisella käsikirjoittamisella. Puskemisella tarkoitan sitä, että minun asemassani ohjaajana & käsikirjoittajana on oltava hyvin aktiivinen, koska jos en itse usko juttuuni, ei kukaan muukaan usko. Lopulta saimme yli kahden miljoonan euron budjetin ja kansainvälisiä yhteistyökumppaneita. Elokuva kuvattiin Pohjois-Norjassa keväällä 2016.
Matkalle mahtuu myös kaatumisia. Tänä kesänä Suomen elokuvasäätiö kaatoi yllättäen yhden pitkän näytelmäelokuvani etenemisen ”tuosta vain”. Olin kirjoittanut sitä kolmisen vuotta ja saanut siihen kaikki mahdolliset tuet, myös elokuvasäätiön. Silti he kaatoivat hankkeen vaiheessa, jolloin käsikirjoitusta pidettiin jo valmiina tuotantoon – poliisiaiheisista tarinoista on ylitarjontaa, kuului heidän perustelunsa. Järkytys oli niin suuri – ja ainahan tällä alalla oleminen on tuntunut epävarmalta – että pyörittelin ajatusta lopettaa elokuvien käsikirjoittamisen ainakin joksikin aikaa ja hakea oikeita arkitöitä vaikkapa kelkkatehtaan kokoonpanijana.
Sen sijaan että olisin keskittynyt niiden oikeiden töiden hakemiseen, sain kirjoitusinspiraation ja pari kuukautta myöhemmin minulla olikin pari uutta hakemusta sisällä Suomen elokuvasäätiössä, yksi ulkopuolelta tarjottu kirja-adaptaatio ja muutama tunnusteleva yhteistyönaloitus kahden muun kirjoittajan kanssa, ja nyt taas odotellaan…
Jussi Hiltunen
Elokuvakäsikirjoittaja ja ohjaaja
• lyhytelokuva Hiljainen viikko (2011)
• novellielokuva Perintö (2014)
• lyhytelokuva Talvisydän (2016)
• ensimmäinen pitkä elokuva Armoton maa (2017)
• TV-sarja Sorjosen 3. kauden 4. – 6. osien ohjaaja
• lukuisia palkintoja kotimaisilta ja ulkomaisilta elokuvajuhlilta