Kaija Anttonen

Kaamasen helmiä: luonto ja kulttuuri

Moni tietää Juha Watt Vainion ansiosta, mitä Kaamasentien varressa on kaupan, mutta kuinka moni tietää Kaamasen vireydestä kulttuurikylänä?

Kaamasen uudisasukkaana ihastelin 1990-luvulla sitä, miten helppo kylään oli tulla. Kylä ottaa tulijan avoimesti vastaan ehkä inarinsaamelaisen kulttuurin ansiosta, tai koska Kaamanen on aina ollut risteys, jonka kautta on kuljettu moneen suuntaan. Ja kuljetaan yhä, tietäkin myöten neljään suuntaan: Sevettijärven, Utsjoen tai Karigasniemen kautta Norjan rannikolle ja 30 km:n päässä sijaitsevan Inarin kautta etelään.

Asetuin Kaamasen kylään siihen aikaan, kun kylän ”kansallispuku” oli yhä hopeahaalari. Tällä hetkellä kahville kylän kuppiloihin osuu yhä harvempi kerralla, ja senioreiden määrä hupenee surullista vauhtia. Uusia tulijoita on kuitenkin niin paljon kuin asuntoja löytyy – vaikka ne ovatkin usein mökkimallia, joissa on kantovesi, huussi ja lämmitys kaminan tai vastaavan varassa.

Kulttuurin saralla Kaamasessa on 30 vuoden aikana tapahtunut yhtä jos toista. Kylästä on tehty lauluja, kylästä kertovia runoja on sävelletty ja esitetty ja kirjoja on julkaistu. Kesäisin kansaa on koonnut kaukaakin Gamas Blues ja talven kynnyksellä vuosittainen Kaamasen taiteiden yö. Kylässä on toiminut Kotitarveorkesteri, joka on kirvoittanut monet naurut ”kaamasmaisilla” kabareillaan ja jonka jäsenet yhä ilahduttavat kyläläisiä tapahtumissa. On ollut pääsiäiskokkoa, laskiaisriehaa, juhannuspäivänä kyläläisten hurja jalkapallo-ottelu ja viime kesänä Arja Kotirannan Kylägalleria kulttuuritapahtumineen.

Minun antejani kylälle ovat Tuuruharjun luontopolku ja kustantamoni Kieletär. Polku kertoo Kaamasen helmestä Tuuruharjusta ja elämästä sen tienoilla. Paitsi matkailijat, kyläläiset ja muutkin kuntalaiset retkeilevät mielellään polulla, kulkeehan se juuri siitä, missä Kaamasjoki on jylhimmillään. Jääkaudenaikaiset suppakuopat, upea vanha luppometsä ja polun alkupisteeseen rakennettu ”kuntosali” painuvat kaikenlaisten kulkijoiden mieleen.

Toinen antini on siis Kieletär Inari, joka kustantaa saamelaiskirjallisuutta suomeksi. Kustantaminen 400 km napapiirin pohjoispuolella onnistuu mainiosti, mitä nyt joskus joutuu huonojen nettiyhteyksien takia lataamaan koneelle valokuvia autossa, naapurin keittiön ikkunan vieressä (missä heidän reitittimensä on lähellä). Tänä talvena julkaisen viisi saamelaista lastenkirjaa suomeksi, mikä on historiallinen teko Suomessa. Kuuden vuoden toiminnan jälkeen Kaamanen voi nyt ylpeillä kustantamolla, joka on Suomen suurin saamelaiskirjallisuutta julkaiseva kustantamo.

Koronan vuoksi on moni muuallakin asuva viipynyt viime aikoina Kaamasessa. Mökeissä tehdään etätöitä ja seutu vetää. Eikähän se ihme ole, kun kylässä kukoistaa vielä spontaanin kylästelyn ja naapuriavun perinne. Usein esim. innokas kalastaja tuo ovelle syömäkalat meillekin, jotka emme syystä tai toisesta kalasta. Ja kuten sanottu, tässä metsän peittoon piiloutuvassa kylässä voi nauttia melkoisesta kulttuuritarjonnasta. Mutta yhtä hyvin voi nauttia hienosta luonnosta ja mm. inarinsaamelaisten, petsamolaisten ja ”Eskelisen tuoman” väestön leppoisasta arkielämästä yhdessä.

Kaija Anttonen