ROSKILDEEN! ROSKILDEEN! Simerokkia Napapiirillä

Vuonna 1971 aloitti Roskilde, jonka huumaavat – ja huumeisetkin – soundit iskivät tiedostavimpien tuttavieni tajuntaan. Tanska kulki monenmoisten vapautumisaatteiden kärjessä. Roskildeen, Roskildeen! Roskilde olisi nostanut meidät pöheiköissä eläjät sille aallonharjalle, jolla kaupunki-Euroopan nuoriso ratsasti. Silloin ei tarvinnut saada kaikkea eikä heti, kunhan joskus jotakin. Emmekä me menneet Roskildeen. Mieleni syövereistä henkäilivät nuo 70-luvun kaveripiirini tunnot, kun valmistauduin ensikokemukseeni rokkifestareilla.

Simerock Napapiirillä oli minun roskildeni.

Kesäkuun alussa oli innoton olo, kadutti. Ajatus festareille lähdöstä laiskotti. Siellä olisi varmaan tylsää ja rasittavaa. Toista olisi ollut lähteä kuuntelemaan Olavi Virtaa tai Katri Helenaa.

Keskustelin peleistä pikku-Erkin kanssa. Siinä huomasin, mistä haluttomuuteni johtui. Rokkifestarit samoin kuin pelimaailma oli minulle pohjimmiltaan täysin tuntematon alue. En pystynyt luomaan mielikuvia enkä ennakko-odotuksia. Rokkifestareiden kohdalla oli päässäni tyhjä kohta. Melkein kammotti.

Tukikohtaan

Punamusta Simerock-nauha bommattiin ranteeseeni.

Lähdimme Tukikohdan suuntaan ja pääni pyöri puolelta toiselle imeäkseni tajuntaani kaiken aistittavissa olevan. Olinhan astunut maailmaan, jossa en ollut koskaan käynyt.

Tukikohtaan? Siis sehän oli leirintäalue! Alueella seisoi jos minkämoista telttaa. Erityisen hellyttäviä olivat pikkupikku kupoliteltat, yksin tai monta rivissä. Teltat näyttivät olevan ihan kunnon asumuksia, mutta kaikkia ei ollut pystytetty sanan varsinaisessa merkityksessä. Osa kevyemmin pystytetyistä teltoista romahtikin yön aikana kasaan tai lensi tuulen repimänä varvikkoon, jossa aikuiset puut pidättelivät niitä lentoon nousemasta.

Rokkifestarit oli suuri leiriytymistapahtuma, telttoja, porukoita, nuotioita. Jotkut olivat todella panostaneet tukikohtaansa. Oli grillejä, sohvia, leikkihautausmaita, maalauksia, lippuja, puukolla seivästettyjä verisiä nukkeja…Rento fiilis. Oppilaani tervehtivät iloisesti.

Saavuimme sauna-alueelle. Korpisaunat oli esitteen mukaan luvattu pitää lämpiminä 24 tuntia vuorokaudessa, jos kysyntää riitti. Kenturalla loikki valkomahaisia ukkeleita killukkeet iloisesti heiluen. He tulivat VIP-saunan höyryistä ja riensivät vilvoittelemaan uima-altaalle. Tunnelma näytti olevan iloinen ja naturaali, kaukana kavala maailma.

Soundien tsekkausta ja hengailua

Olin varustautunut. Partiokaupasta hankitun teltan, puhallettavan retkipatjan ja limunaatipullonpidikkeellä varustetun De luxe -merkkisen retkinojatuolin piti taata, etten kärsisi enempää kuin tilanne vaatisi. Entä muu varustus? En aikonut tälläytyä teiniksi tai muuten naamioitua, joten pukeutumisessa ei tullut ongelmia. Normaaliin heinäkuun säähän varautuminen oli virhe, mutta onneksi mukana oli lisävaatetukseksi viltti. Hampaat pesin lähtiessä.

Teltta oli tilava ja kunnollinen, valo siivilöityi ruusunpunaisena kankaan läpi.

Eipä hassumpaa! Menimme makoilemaan ja keskustelemaan rokista. Satoi.

Musiikin rynkytys kuului kaiken aikaa.

  • Joko ne on alottanu, kysyin.

  • Ei kai, siellä on soundtsekkiä vielä.

  • ?

Selitysten jälkeen ymmärsin: sehän oli soundien tsekkausta eli tarkistettiin, että systeemit on kunnossa ja soitto kuulostaa siltä kuin on tarkoitettu.

  • Onko festareilla olo sitä, että makoillaan muutama päivä teltassa, utelin parin tunnin päästä minua kokeneemmalta.

  • Voi se olla sitäki.

Myöhemmin opin vielä termit hengailu ja tenuttaminen. Hengailu on esimerkiksi sitä, että istutaan kavereiden autossa, tutkitaan ohjelmistoa ja jutellaan. Päätetään mennä katsomaan jotakin bändiä, mutta jäädään istumaan autoon, koska siellä oli lämmintä. Hengailu on myös yleistä hortoilua, jumiutumista juttelemaan, aikomista ja tsekkailua, eikä silloinkaan päädytä katsomaan esityksiä.

Tenuttamista ei kannata harrastaa kovin laajassa mittakaavassa, jos aikoo paneutua festareihin ja tehdä niistä juttua. Viereisessä tukikohdassa näin esimerkin tenuttamisesta. Mäyräkoirat, putelit ja salkut tyhjenivät ja uusia ilmestyi. Eräs porukasta seisoi alkkarisillaan –ihmeen puhtaan valkoisina säilyneet! – ja muistutti muille luvanneensa syödä farkut. Niin siinä kai sitten oli käynyt.

Orivarsat laitumella

Ei per…mie lähen tämän piisin jälestä, ajattelin. Mutta en lähtenyt. Jytke seivästi minut sijoilleni. Huomasin odottavani, minkähänlainen on seuraava, kuuntelen vielä sen. Varmaan asiantuntevan yleisön mielestä ihan erilaista, mutta ei minusta. Lavan molemmin puolin asennetut kaiutinarsenaalit toistivat rokkijumalien sanomaa. Vihkiytymättömänä en sitä ymmärtänyt, siis: en kuullut sanoja, en edes erottanut, oliko se suomea vai englantia. Jyske iski läpi rintakehän ja läpi koko ruumiin. Mietin olisiko sydämentahdistin seonnut, jos minulla olisi ollut sellainen.

Miehet koikkelehtivat lavalla, pyörittivät hulmuavahiuksisia päitään kuin orivarsat laitumella.

V-alkuisilla ja muilla voimasanoilla höystetyt spiikit niittasivat yleisön ja esiintyjät yhteen: muu, virallinen maailma on muualla, se on paperia, täällä jyrää rokki ja rokin sanoma. Käsimeri nousi kohti taivasta, heilui, kämmenet puristuivat nyrkkiin, heristivät. Rokki ei kuiskaa eikä epäröi, se on rautakavioinen hevonen mustin raudalla vahvistetuin valjain.

Koulunuorison ainekirjoituksista tutut nimet nousivat lavalle yksi toisensa jälkeen: Tiktak, Negative, Stam1na, Jonna Tervomaa, CMX, Naiv, Apulanta…Nousukiidossa oleva Stalingrad Cowgirls, Maija Vilkkumaa koikkelehtimassa kuin pikkutyttö isossa rusetissaan, Lauri Tähkä&Elonkerjuu kävivät lähellä jotain maaseututytölle tuttua. Esitteen mukaan Remu&Hurriganes lupasi saada Napapiirin pölyämään. Kesän säät huomioon ottaen reilusti luvattu. Läheskään kaikkiin bändeihin en ehtinyt tutustumaan, mutta nämä nimet eivät ole minulle enää pelkkiä kirjaimista koottuja sanoja.

Räppiä Ilahussa

Annoin johdatella itseni bar lounge nightklubi Ilahuun. Ilahutimme itseämme Talonpoika Lallin räpeillä, joiden sanoituksissa paneuduttiin Köyliöjärven jäähän ja rakennushommiin. Herttainen laulu isälle ja äidille: Laula se laulu/joka sai aina mut nukahtamaan/pipi tuli sormeen/tule puhaltamaan…

Olimme anniskelualueella, joten päätimme ottaa oluset. Koska teltassa oli hämärää ja systeemit outoja, lähdin tiskin näköistä rakennelmaa kohti. Onneksi en ehtinyt tilata. Se oli miksauspöytä. Oli hauskaa. Vielä hauskempaa olisi ollut, jos olisin ehtinyt tilata.

Areenalle astui sodankyläläinen MC Stepa, Lapin läänin Scarface.

Miksi ihmiset vaihtuu joita tunnen/miksi ne katoaa ja minne/miksi olo on pyhä kun nään kirkon ristin/mikä määrittele alkoholistin/onko sääli väärin/ku näin narkkarin miksi pääni käänsin/miks on helpompi ottaa entä antaa/kuka päättää kuka on kuningas ja kuka kumartaa…

Biletystä Tukikohdassa

Vanhempia olisi varmaan lohduttanut, jos he olisivat tienneet, kuinka paljon turvallisuuteen oli satsattu. Järjestyksenvalvojia pyöri kentällä kaiken aikaa yksin ja pareittain, samoin Punaisen ristin väkeä ja poliiseja. Kämmääjillä ja uupuneilla oli huolehtijat. Kaiuttimesta kuulutettiin: Muistakaa juoda vettä. Ja uudestaan: Viinaakin saa juoda, mutta vettä myös! Korvatulppia oli saatavana infossa. Mitä itua on korvatulpissa, kun on tullut kuuntelemaan musaa?

  • Musiikin voi vielä sietää, mutta se muu älämölö, sain selitykseksi.

Ilta vaihtui yöksi, mutta se ei menoa vaimentanut. Rokkarityttö kulki kahden järjestyksenvalvojan välissä. Sadetta enteilevää taivasta kohti lensi karannut keltainen ilmapallo.

Biletys jatkui myös Tukikohdassa. Viereen sattui rauhallinen (?) telttakunta. Pakollisten kerpeleiden ja v-alkuisten arvosanojen seassa joku lauloi: Olen pieni nalle vain, pullea…Matkailuauton katolla viriteltiin yötansseja ja toisella puolen yritti kolme ruumiikasta nuorukaista yhtä aikaa teltan oviaukosta sisään. Vuokravessojen tyhjennysauto möyrysi paikalle, imaisi tehdyt tarpeet sisäänsä kurkkutorvimaisella letkulla ja poistui. Ennen nukahtamista ajatukseni viivähtävät selvittämättömissä telttamurhissa. Satoi. Nukuimme makeasti.

Korpisaunan kätköissä

Tuuli oli yöllä repinyt telttasaunan katon. Pääsimme varauksellamme Vip-saunaan, joka oli ainoana käytössä. Poikkeuksena Suomen muista saunoista, festarisaunoissa ei ollut muuta vettä kuin löylyvesi. Metsänreunassa oli rivi suihkukoppeja. Joku oli käynyt kokemassa.

  • Ku aukasin suihkun, tuntu että pää lähti irti. Sanoin saatananperkele ja useita muita yhdistelmiä, mutta vesi ei lämmenny.

  • Helevetti olis varmasti ollu avainsana, ehdotin lauteilta.

Tuntui luontevalta – ja ainoalta järkevältä mahdollisuudelta – suunnistaa nurmikon poikki kohti altaita. Uikkaria ei tietenkään ollut. Mielessä käväisivät kamerakännykännykät ja netit, mutta entä sitten. Lähellä nollarajaa käynyt lämpötila ei ollut niitäkään vesiä lämmittänyt, joten virkistysarvo oli korkealla.

Elämän perustarpeita

Ostimme kojusta ruoka-annokset ja söimme ne pahvilautasilta tungoksessa kävellen.Yritimme etsiä kahvipaikkaa, mutta sellaista ei löytynyt. Muistimme että alueen kulmauksessa oli oikea ravintola. Sinne! Tilataan kuumaa kahvia ja jotakin herkullista! Mutta paikka oli kiinni. Ravintola ei oikein tuntunut osaavan päättää, ollako auki vai kiinni tai ollako edes olemassa rokkiväen kyljessä. Pihan ständissä oli kuitenkin juomahinnasto. Emme olleet ainoita ihmettelijöitä; Kartanohotelli menetti tilaisuutensa.

Läheinen huoltoasema oli osannut varautua. Lauantaina söimme siellä maailman parasta porokiusausta. Muukin festarikansa oli löytänyt sen.

– Oikia vessa, kuulin jonkun huudahtavan.

Lisäsin mielessäni: oikia pöytä ja tuoli, lämmin ruoka, lautanen, lusikka, sanomalehti…

Luin, että samana viikonloppuna Roskildeen oli kokoontunut yli satatuhatta juhlijaa. Useita päiviä jatkuneiden rankkasateiden vuoksi alue lillui savivellinä.

Nautittuamme lämpimän tilan ylellisyydestä, suuntasimme takaisin kohti lavoja ja leiriä. Rokki iski vastaan, imaisi mukaansa. Musta lavantakuskangas pullisteli, tuuli rieppasi puita. Benjihyppylavalle kiipesi tyttö henkselipaidassa ja heijasi kohta kuminauhan varassa jäätävässä pohjatuulessa.

Paksut pilvimassat lupailivat sateelle jatkoa.

Paula Alajärvi