Jo vain tuntee, ken Lappiin on kulkeutunut
Mitä aiemmin ollut on vailla.
Jetta Huttunen pohti edellisessä Jänkä-lehdessä onko Rovaniemestä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi ja tulee semmoiseen tulokseen, että reippaalla taloudellisella satsauksella vaikkapa uuden peräkkäisten genetiivien keskuksen (yliopiston taiteiden tiedekunnan junantuomien opiskelijoiden nykytaiteen ja mediakulttuurin keskus Magneetti) toimintaan se voisi olla mahdollista.
Toisessa lehdessä Huttunen tuumi, onko Lapissa olemassakaan muuta kuin Rovaniemeläistä kulttuuria ja arveli että “Tuskin.”
Portti kaupungin kunhan on sulkeutunut
Maailmaa katselee toisella lailla.
No. Muinaislöydösten perusteella Rovaniemen paikalla on asuttu ainakin
7000 vuotta. Tämä tiedetään. Samalla niemellä on ollut myös lappalaisten talvikylä keskiajalla. Näin arvellaan. Voipi olla. Sana ”kylä” tarkoittaa murteissa ja sukulaiskielissä myös taloa, pihaa ja majataloa.
Myös semmoista oletetaan, että Rovaniemi olisi asutettu idästä päin. Norjalaisten Lalli Olavi Pyhän surmaaja Torer Hund hävitti viikinkeineen viime vuosituhannen alussa Perman kauppapaikan Vienanmerellä niin huolellisesti, että asukkaat hylkäsivät sen kokonaan. Rovaniemen vakinaisen asutuksen arvellaan alkaneen samaan aikaan. Muutamat viikingeiltä pakoon päässeet iivanat kulkeutuivat Rovaniemen seuduille asti ja jäivät sinne. Aikansa valtateiden, Kemi- ja Ounasjoen yhtymäkohta oli erinomainen paikka motelli –huoltoasemalle, jommoinen Rovaniemi perusluonteeltaan on edelleenkin. Kulkijoita tiedetään olleen jo keskiajalla.
Pakolaisvirroista ei voi puhua, koska vielä 1600-luvun alun laskennassa koko Kemin lapin väkiluku oli alle 300 henkeä. Rovaniemen maalaiskunnan rajojen sisällä oli 15 taloa, niistä viisi nykyisessä kaupungissa eli Korkalon kylässä. Oma pieni kappelikirkko saatiin 1632. Pitäjän status ja oma kirkkoherra tuli jo 1785.
Vähäväkistä vaatimattomuutta kesti vielä 1860-luvulle, mutta sitten tuli kulttuuri kylään. Puun hinta maailmanmarkkinoilla oli noussut ja suuriruhtinaskunnan metsäyhtiöt toivat konttorinsa Rovaniemelle. Savotat ja uitot alkoivat. Jätkät tulivat ja Rovaniemestä tuli vilkas paikka. Vuodesta 1882 aloitettiin kuuluisat Rovaniemen Talvimarkkinat, joilla määräytyi mm. turkisten maailmanmarkkinahinta.
Rovaniemi kasvoi ja siitä tehtiin kauppala 1929 ja 1938 siitä tuli uuden Lapin läänin pääkaupunki. Alle tuhannen asukkaan pikkukylä vuodelta 1870 kasvoi niin, että Lapin sodan tieltä 1944 Korkalonniemeltä lähti evakkoon 8313 henkeä.
Kaupunki Rovaniemestä tuli 1.1.1960. Silloin asukkaita oli jo parikymmentä tuhatta. Se on jätkäkulttuurin ansiota.
Ei Rovaniemen markkinoilla tietty janon piinaa.
Kun trokari se supatteli: osta jätkä viinaa.
Rautatie saatiin Rovaniemelle 1909. Siitä lähtien on ollut olemassa käsite “junantuoma“. Se tarkoitti, että asianomainen oli etelästä ja pullamössöpoikia.
Kunnon lentojätkä oli usein niinikään etelästä, mutta tuli rahattomana “emäntien kautta” kävellen, yöpyi taloissa, pyysi ja yleensä myös sai ruokaa ja maksoi työllä jos talossa semmoista oli; hakkasi halkoja tai lähti heinäpellolle.
Toisinaan, aika useinkin, oli käynyt niin, että jätkäpoloinen oli yösijasta joutunut lempimään emännän, tyttäret, piian ja vielä kahdeksankymppisen kaljupäisen vanhan emännänkin. Mikä hän oli ikäihmistä masentamaan. Jätkän kielessä ei ollut luita ja uskomispakkoa ei kuulijalla ollut.
Junantuoma ei siis tiennyt elämästä paljoakaan. Seikkailu ja sattuma, jotka jätkän elämää särvittivät, jäivät häneltä kokematta. Mielikuvitus kääpiöityi ja ihmisestä tuli rajoittunut. Hän ajautui vakituiseen työsuhteeseen yhtiöiden pankakaulaksi tai joskus jopa viran- tai toimenhaltijaksi.
Jätkä jäntevä voimalla palkkansa saa,
mutta heikkoa luonto ei auta.
Jätkälle, vapaalle miehelle, semmoinen oli kauhistus.
Pätkätyö oli oikeata työtä, jossa oli urakkapalkka ja irtisanomisaika puolin taikka toisin seitsemän sekuntia. Rovaniemi oli jätkäkulttuurin keskuspaikkoja ja sotien jälkeisen neljännesvuosisadan sen selkeä pääkaupunki.
Jätkä asui savottakämpillä ja noudatti kirjoittamatonta Kämppälakia. Toisen omaisuudelle piti antaa rauha. Tahallista riidan haastamista ei suvaittu eikä kokkeja ahdisteltu.
Sen lain sanktiot olivat häpeärangaistuksia: nöyryyttäviä selkäsaunoja tai rikollinen pantiin seiväs hihojen läpi pujotettuna ja paljain persein pujottelemaan metsän läpi maantien varteen. Savotta-lehti julkaisi luetteloita niistä, jotka livahtivat savotalta maksamatta ruokalaskuaan. Semmoista jätkää ei enää savotalle otettu. Jätkän oletettiin elävän niin, ettei “jäljet haise”.
Jos savotalla oli hakattavana huonot metsät tai metsäfirma oli huonontanut taksoja niin häpeä kelpasi panokseksi myös korttipeliin. Tuppipelissä pelattiin häpeästä. Tuppivoitto oli merkityksetön, mutta häviö: Tuppeen joutuminen oli olevinaan erittäin suuri häpeä. Siitä sai kuulla venkoilua viikkokaudet. Monesti hävinnyt otti sen niin raskaasti, että vaihtoi savottaa. Legendat tietävät väkeä muuttaneen Kanadaan saakka häpeäänsä pakoon.
Hyvillä savotoilla pelattiin sököä, vaikka se kiellettyä olikin.
Valtion laki oli jätkälle toisarvoinen. Monellakin oli perässään maksamattomia sakkoja tappelunkahinoista tai juopumuksesta julkisella paikalla. Niitä ei katsottu viaksi, jos ei ansioksikaan. Ymmärrettiin, että tekevälle sattuu.
Siellä katsotaan mies eikä nuttu,
reilu jätkä on kaikille tuttu.
Jätkä, joka oli riski ja hyväkuntoinen työikäinen mies, ryskäsi palstoissaan kuukausia, kunnes puuntyvet alkoivat tuoksua jaloviinalle. Oli aika ottaa välitili tai förskottia ja lähteä Rovaniemelle juomaan.
Silloin tilattiin tuttu taksi, maksettiin entinen kyytivelka ja ajettiin Rovaniemelle herrainvaatehtimoon. Sieltä ostettiin kalleimmat diakonaalipuvut ja nappaskengät tai jatsarisaappaat ynnä muut tykötarpeet. Entiset pihkavaatteet jätettiin kauppaan ja käskettiin polttaa. Portsareille annettiin mennen tullen paperirahaa ja tasaraha se sai olla tarjoilijoillekin. Palveluja nousuhumalainen jätkämies käytti oikein uhalla. Osti monenlaista kampetta, valokuvautti itseään ja kävi hierojalla ja parturissa. Manikyyriäkin hän kokeili, mutta luopui salarakkailta saatujen satiaisten vuoksi. Niille ei viilatuilla kynsillä kuria saa.
Salarakkaille, usein huoriksikin mainituille, maksettiin nurisematta tarihvinmukainen hinta. Uusinnan sai yleensä puoleen hintaan. Jätkä ei ollut naisasioissa kranttu. Jos salarakas oli naisenpuoli, ihminen ja elossa niin asia oli okei. Vaatimukset täyttäviä naisia löytyi Rovaniemeltäkin useita.
Hetken mua hurmasi myös Kemijärven Hulta.
Hulta kyllä tietää kellä kulloinkin on kulta.
Sitten juotiin oikein juomalla. niin kauan kuin rahaa tai luottoa riitti.
Sen jälkeen ajettiin taksilla savotalle velaksi ja painuttiin diakonaalipuvussa töihin taas kuukausiksi kunnes reissu uusittiin. Rovaniemellä olikin kuusikymmenluvulla koko maan lihavimmat ja hyväntuulisimmat taksimiehet, kaikilla kivitalot.
Rovaniemelle jätkät tulivat tapaamaan lähinnä toisiaan. He olivat yhtä aikaa sekä ohjelmaa, että yleisöä. Kulttuurin omat julkkikset, mainejätkät Simauttaja, Hono-Hilteeni, Hankala-Väisänen, Emäntä-Lehtinen, Resuperse-Koistinen, Mateenmallinen-Väisänen, Kolisija -Korhonen, Kasino-Hermanni, Vihanen-Visti , Nätti-Jussi ja Haapaherra olivat monen muun ohella kuulemisen arvoisia miehiä. Rovaniemi tarjosi runsasta korvausta vastaan tilat olla ja viihtyä. Muuta siltä ei edellytettykään.
Jätkäkulttuuri päättyi, kun jätkästä tuli kotoaan autolla palstassa kulkeva metsuri ja suuret savottakämpät jäivät tyhjilleen. Ei ollut enää syytä ajaa taksilla Rovaniemelle juomaan eikä mainejätkiä enää ole. Monitoimikone ja Greenpeace näyttävät hätistävän metsurin kokonaan pois metsistämme.
Jätkien aikana Rovaniemi tottui liian hyvälle ja sillä on ilmeisiä vaikeuksia sopeutua uuteen. Kun taannoin Nätti-Jussia korvaamaan tuotiin Yoko Ono kavereineen, niin oltiin ymmällään, kun siitä olisi pitänyt maksaa.
Kun Nätti-Jussilta tippui juopottelureissun aikana taskuista kadulle sen verran rahaa, että kaupunki sai niillä rakennetuksi uuden hyppyrimäen, niin näiltä toisilta tulee suolainen lasku. On siinä sopeutumista!
Tienat, jotka jätkäpoika savotalla hankki
Oli silloin kauppalalle kaatumaton pankki.
Rovaniemeläisen Jari Vartiaisenmallisen-Tervon replikointityyli television Uutisvuodossa on opittu ravintola Piston korkeakoulussa. Jätkien aikoinaan suosimassa hyvien miesten ravintolassa . ( “ Älä , HYVÄ MIES, vatupassilla nauloja lyö !!”)
Ohjelmaa katsotaan paljon etelässäkin.
Paasilinnan veljesten tarinaniskennässä on jätkäkulttuurin tyyli ja asenne.
Savotoilta se tarttui nopeasti. Omaan kokemukseen pohjautuvat myös Haanpään mestarilliset jätkänovellit. Jätkäkulttuurin pohjalta on jo Teuvo Pakkalan ja Johannes Linnankosken ajoista lähtien syntynyt iso pino kirjallisuutta ja tehty monta elokuvaa. Elokuvissa jätkä paljastuu usein naapuripitäjän suurimman talon perilliseksi.
Oikea lentojätkä oli talonsa juonut jo ennen savotoille tuloa.
Veikko Huovisen luoma Pylkkäs-Konsta on Haapaherran tyyppinen korpifilosofi, joka ottaa asioista selvää.
Sellaiset jätkät ja sellainen maa,
joita ei voi unhoittaa.
Ranuan uskovaisessa pitäjässä kaikkialla alituiseen kuuluva virrenhyrinä askarrutti jätkiä. Osoittautui, että Haapaherra oli asian nuorempana tutkinut.
Hän pyysi Ranualla talosta yösijaa ja hänet majoitettiin samaan huoneeseen talon nuoren piian kanssa. Aamulla hän heräsi siihen, kun piika lauloi huilumaisella äänellään hautajaisvirttä. Haapaherra oli ihmetellyt, miksi nuori ihminen laulaa noin surullisia heti aamusta. Piika sanoi, että se on aina virren paikka, kun on kuolleita kyrpiä huoneessa.
Ranuan olemusta ymmärrettiin sen jälkeen paremmin.
Toisenlaisia mainemiehiä olivat työhullut: Esimerkiksi Pölli-Pekka, Pölli-Salminen ja Pitkä-Pentti Lehtonen tekivät monen miehen työt, mutta puhuivat vähän. Kovimmat työmiehet olivat yleensä suuriperheisiä ukkomiehiä.
Legenda väittää, että jätkä ei kuollut kuten ihmiset vaan muuttui poroksi.
Kuolinilmoituksia ei ollut nähty, mutta miestä ei liioin Rovaniemellä näkynyt.
Oikeasti jätkä otti vaimon, sai lapsia, rakensi talon ja asettui lääniin asumaan. Hänellä oli parempaakin tekemistä kuin pörrätä Rovaniemellä. He ovat isiämme.
Äidit laulelevat toisinaan virsiä vieläkin. Näistä lähtökohdista syntyy lappilainen näkökulma kulttuurin ilmiöihin.
Lentojätkä oli työtahdissaan kohtuullinen poikamies. Hän ryyppäsi viinaa ravintolassa. Osti viinaa Alkosta ja trokarilta ja ajoi taksilla. Jos poliisi takavarikoi viinapullon, jätkä haki taksilla uuden. Kaikki veroilta ja juopumussakoilta säästyneet rahansa jätkä kantoi tunnollisesti Rovaniemen talouselämän hyväksi. Heitä pyöri läänissä parikymmentätuhatta henkeä kymmeniä vuosia, joten jätkä on kyllä patsaansa ansainnut.
Enää, rumarillumarillumarei,
Jätkät Rollossa parveile ei.
Sitä jätkä sen sijaan ei ole ansainnut, että mitään ymmärtämättömät opiskelijat
häpäisevät Vappuna hänen patsastaan kötöstämällä sen päähän ylioppilaslakkia.
Vanha opettajani antoi minulle keskikoulussa ammatinvalinnanohjausta sanoen: ”Ei täällä ole pakko olla! Jos ei osaa olla niin kuin käsketään eikä läksynluku maistu, pitää mennä metsätöihin. Pitää ruveta jätkäksi!” Minä menin enkä ole ratkaisuani katunut. Siksi vetoan teihin:
Hyvät Opiskelijat!
Älkää! Oi älkää lakittako enää Jätkäpatsasta !
Kaatakaa hautakiviä! Tervatkaa enkelinkuvia, mutta älkää lakittako Jätkäpatsasta!
Se on liian rivoa.
Aate/Erkki Alajärvi
Kuvanveistäjä Sodankylästä
