Käsitys maantieteestä

Nettimaailman katottomasta ja seinättömästä aitasta avautui eteeni käsivaralla piirretty Suomen kartta otsakkeella Helsinkiläisen käsitys maantieteestä. Sivistys oli rajattu Helsingin lähialueiden ominaisuudeksi ja kehäkolmosen takaa alkoi Pohjoinen. Tuntemattomassa ja ilmeisen alkukantaisessa Pohjoisessa on Pönden lisäksi muutama kaupunki, mutta enimmäkseen poroja ja karhuja. Oulu sijaitsee keskellä Lappia ja Rovaniemi on nostettu Suomi-neidon nenän paikkeille.

Kuva haiskahtaa teinihuumorilta eikä tarkoitukseni ole niputtaa sen enempää helsinkiläisiä ja heidän käsityksiään yksioikoisesti yksi yhteen, mutta mieleen tulee: ei niin pientä pilaa, etteikö siinä olisi totta mukana. Kun kertaa mielessään viime kuukausien Lappia koskevia uutisia, on pakko toivoa päättäjille lisää maantieteellisen tiedon ja olojen ymmärrystä. Eriarvoinen kohtelu ja käsittämättömät määräykset ja vaatimukset kertovat tietämättömyydestä, ylimielisyydestä ja pakkovallan käytöstä. Valtapaikoilla pitäisi olla päättämässä myös niitä, joille Lappi, sen ihmiset, ympäristö, ongelmat ja vahvuudet olisivat kauttaaltaan tuttuja. Maisemien silmäily aurinkolasien läpi matkailukeskuksen terassilta ei tähän tietoon ihan riitä.

Esimerkkejä on pilvin pimein. Yhtiöitetyssä ja pörssiin pukatussa Suomessa näyttää aina löytyvän puu, jonka taakse piiloutua, kun vastuun kantajaa kysytään. EU -määräykset tulevat keskisen Euroopan väkipohjan ja rakenteiden mukaisesti luotujen suunnitelmien pohjalta. Yhteiskuntaa hallitsee alkeismatematiikka; todesta otetaan vain yhä isommat yksiköt. Miten esimerkiksi Pohjois-Lappiin voidaan luoda 20 000 hengen alueyksikkö? Siihen on laskettava mukaan porot ja pienpedot tai muutama kunta Norjasta.

Työ- ja koulutuspaikkojen keskittäminen tyhjentää syrjäseudut ja jättää vanhemman väen selviytymään pahimmassa tapauksessa ilman aurattua tietä, postia, puhelinta, nettiyhteyksiä ja televisiolähetyksiä. Kuitenkin läntistä maailmaa rakennetaan sen oletuksen pohjalta, että mainitut tietoyhteiskunnan välineet ja palvelut ovat kaikkien kansalaisten ulottuvilla.

Helsinki on Suomen etuvartio Brysselin suuntaan. Maan pääkaupungin pitäisi ymmärtää pitää myös pohjoisimpien alueiden puolta. Joo-joo–linjasta ja kumartelusta täytyy luopua. Nöyrien metsäsuomalaisten jälkeläisinä päättäjämme kokevat, että kun asia sanotaan englanniksi tai ranskaksi, vastaan sanominen hävettää ja pelottaa. EU:n palkkalistoilla on tulkkeja ja konttoriväkeä

sellainen määrä, että siellä pitäisi pystyä toimittamaan asiansa suomeksi.

Yhä useammin tulee mieleen mahdollisuus toimia Lapissa poikittaissuunnassa. Tämänkertaisen Jängän artikkeleita tehdessä on käynyt ilmi, että pohjoiset alueet tekevät keskenään vilkasta kulttuuriyhteistyötä. Arktisten alueiden asukkaiden on helppo ymmärtää toisiaan, vaikka tietynlaisia jännitteitäkin on. Yhtäläisyyksiä on mentaliteetissa, on sama ilmasto ja toimintaympäristö, tunnetaan mahdollisuudet ja haasteet. Kun kerromme omasta kulttuuristamme, kerromme samalla myös naapurin asioista. Kulttuuritapahtumat eivät huku siihen paljouteen, mikä eteläisen Suomen pöytiin katetaan. Yhteistä on sekin, että pääkaupunki ja hallinto ovat vähintään tuhannen kilometrin päässä. Eikä meidän tarvitse tehdä kulttuuria tyhjästä. Tämän toteaa painokkaasti Savukosken kulttuurin grand old lady Marjatta Pulska artikkelissaan Kulttuurilla menestyy Lapissakin.

Pääkirjoitus Paula Alajärvi