Artikkelit

Lappilainen kulttuuri ansaitsee kokijansa

Jänkä pystytettiin tuohtumuksen ja turhautuneisuuden perustalle. Lapin monimuotoinen kulttuuri vaiettiin olemattomiin niin valtakunnan kuin maakunnankin medioissa. Jängän aikana tilanne näytti muuttuvan parempaan suuntaan: lappilaiset tekijät ja Lappi ympäristönä taiteen tekemiselle saivat mediassa nostetta. Lappiin tuotiin suuria elokuvatuotantoja ja lääniin syntyi useita kulttuurifestivaaleja, joissa on kiinnostavaa meininkiä. Toki osassa on tullut hieman vaivaannuttavasti olo, että Lapista halutaan vain eksoottiset puitteet, joissa voidaan sitten opettaa perinteisessä kolonialismin hengessä paikallisille tapoja. Lappilainen kulttuuri itsessään ei näissä kinkereissä kiinnosta. Näitä harvoja harmin paikkoja lukuun ottamatta kehitys on näyttänyt myönteiseltä. Nyt meneillään oleva median murros uhkaa kaiken, niin paikallisen kuin valtakunnan tason kulttuurituotosten näkyvyyttä: mitä…

Tykkylunta turisteille

– Pohdintoja luontokuvien Lappi-identiteetistä Rovaniemen katukuva on täyttynyt koronan jälkeen nopeasti matkailumainoksista. Kuvissa toistuvat tykkylumen peittämät kuusistot ja täyteläiset revontulet, mutta huskyt ja pyyhkeisiin kääriytyneet saunojat paljastavat kuitenkin turisteille tuotetun Lapin. Sen maailma on minulle outo rajatila, jossa tuttuus ja eksotiikka kohtaavat. Luontokuvien näkeminen jatkuvasti markkinointikontekstissa on saanut miettimään niiden vaikutusta omaan luontokokemukseeni. En pysty enää katsomaan revontulikuvia ilman jälkeenpäin seuraavaa kelkkasafarimielikuvaa. Luontokuvien runsas käyttö Lapin matkailumainoksissa ei ole sattumaa. Suomen matkailua edistävä Visit Finland on listannut 2020-luvun yhdeksi suurimmaksi matkailun megatrendiksi luonnon. Tämä korostuu erityisesti Lapissa, jossa ulkomaalaisten matkailijoiden osuus on Suomen suurin. Talvikausi on matkailusesonkina ylivoimaisesti suosituin. Joulupukki…

Pesemättömiä ei purematta niellä

Pesemättömät. Irene Piippola. Hansabook 2022. “Eräänä kauniina kesäpäivänä Jumala päättää kylästellä Aatamin ja Eevan luona Paratiisissa. Hän ilmoittaa Aatamille tulostaan eikä Eeva ehdi kuin osan lapsistaan pestä kun Jumala on jo oven takana.” Ja tuosta noin olin imaistu tämän runoteoksen kyytiin rytinällä, eikä kirjaa enää kädestä voinut laskea. Nämä olivat Piippolan runoteos Pesemättömien ensimmäiset lauseet. Pesemättömät on runoteos, jossa fakta ja fiktio yhdistyvät maagisella tavalla. Kuten jo aloituksesta voi arvata, on uskonto yksi teemoista. Lestadiolaisuuden syntymailla liikutaan ja uskon asioista puhutaan terävästi. Mutta lestadiolaisen uskon ja uskomusten seurana on myyttisiä mytologioiden hahmoja, kuten maahiset, Kalevalasta tuttu vesien emäntä Vellamo ja…

Mikä on muuttunut?

Kirjoitin vuonna 2019 Jänkään lappiinmuuttajan tuntoja otsikolla Pohjoisessa itseään ei pääse pakoon. Tuolloin kipuilin sitä, miten meidän Eskelisen tuomien olisi tarkoitus sopeutua Lappiin, kun kaikki tuntuivat viikonloppuisin katoavan eräkämpille, reissuun tai lasten harrastustoimintaa tukemaan. Noh, nykyään ”katoan” itsekin sujuvasti perjantai-iltapäivisin milloin minnekin, vaikka metsästäjää tai himomarjastajaa minusta ei taidakaan koskaan tulla. Koronavuosien jälkeen Lappi on alkanut houkuttelemaan väkeä ympäri Suomen. Ihmiset kaipaavat tilaa, rauhaa ja luontoa, ja sitä täältä löytyy. Eikä jokainen tulija suinkaan ole erämies tai -nainen, vaan eniten paikalle tuntuvat pyrkivän lapsiperheet. Arjen logistiikkaongelmia on täällä vähemmän, tai ainakin ne ovat erilaisia kuin kehä kolmosen sisäpuolella. Sanoja luontosuhde…

Laskuvarjohyppy intin vihreissä

Istuimme Casassa vieri vieressä kavereiden kanssa ja jännitimme ensimmäistä sotilaslaskuvarjohyppyä. Casa on lentokone, josta laskuvarjohypyt tehtiin. Varmasti jokainen jännitti itse hyppyä, mutta juuri sitä varten oli kärsitty viimeiset kaksi viikkoa. Kukaan ei enää tässä vaiheessa jättäisi käyttämättä tilaisuutta ansaita viininpunainen baretti. Matka tähän pisteeseen oli ollut pitkä. Idea hakeutua Suomen armeijan erikoisjoukkoihin tapahtui monia vuosia ennen valintakokeita. Olin vielä reippaasti alaikäinen, kun jo unelmoin vaativasta ja ankarasta erikoisjoukkokoulutuksesta. Minulla ei ollut aavistustakaan, mihin olin ryhtymässä. Kaikki henkinen ja fyysinen valmistautuminen vaati töitä. Minun kohdallani asiaan liittyi myös sosiaalinen valmistautuminen. Olin teininä melko ujo ja viihdyin paljon omissa oloissani. Jostain syystä…

Lappilainen kylä

Kylä on pienin asutusyhteisö, jossa ihmiset eivät välttämättä ole keskenään sukua. Vuonna 2011 päätimme ruveta esittelemään Jänkä-lehdessä lappilaisia kyliä niin, että kyläläiset itse kertoisivat kotikylistään. Saimme kyläkertomukset 23 kylästä eri puolilta Lappia. Lapin maakunnassa on 21 kuntaa, neljä kaupunkia ja lähes 300 kylää, joten ehdimme tuoda niistä Jängän sivuille vain pienen osan. Nostimme esiin kyliä eri puolelta Lappia. Ensimmäisenä esiteltiin Sallan Saija, josta on Venäjän rajalle vain muutama kilometri. Käsivarren kylistä pääsivät Jängän sivuille Kilpisjärven kylä ja Iitto, joka oli sata vuotta Suomen pienin kylä, lieneekö vieläkin? Väylänvarren kylistä esiteltiin Turtola ja Väylänpää. Kolttasaamelaisten omasta kylästä Sevettijärvestä kirjoitti Satu Moshnikoff,…

Sirkusseikkailulla Afrikassa

Sosiaalinen sirkus tarjoaa eväitä elämään Etiopiassa Tätä juttua kirjoittaessani köllöttelen Afrikan paahteisen auringon alla, Etiopian pääkaupunki Addis Abebassa. Kello on 13.25, ja iltapäiväaurinko paahtaa kuumimmillaan suoraan yläpuolelta. On helppoa unohtaa olevansa miljoonakaupungin keskusta-alueella: värikkään peltiaidan sisään rajautuu vehreä sirkusparatiisi, jonne kaupungin melu kantautuu etäisenä. Vielä on rauhallista. Muutaman tunnin päästä tila kuhisee koulusta päässeitä lapsia, heidän vanhempiaan, sirkuskoulun työntekijöitä sekä niin paikallisia kuin vieraileviakin taidealan ammattilaisia. Työpajamainen työskentely jatkuu arki-iltaisin aina auringonlaskuun saakka. Afrobeat-musiikki pauhaa. Jongleerausvälineet kolisevat lattiaan. Nuori akrobaatti nousee tottuneesti käsinseisontaan ihmispyramidin huipulle. Saavuin Etiopiaan reilu pari viikkoa sitten sekalaisin tunnelmin. Kahden kuukauden työharjoittelumahdollisuus sosiaalisen sirkuksen parissa Afrikassa…

Punkrockia ja jeesusteippiä – elämää isin tyylillä

Isäni on saanut ensimmäisen lapsensa 20-vuotiaana, joten tuntemani isä pukeutui shortseiksi revittyihin farkkuihin ja Bulgaria-lippikseen. T-paidassa saattoi lukea Karhu tai Ryysyranta ja 20 euron pallogrilli oli erottamaton osa isän imagoa. Kun isän kaverit tulivat käymään, kukaan ei istunut jalat ristissä keittiönpöydässä juomassa kupillista kahvia ja päivittelemässä vanhempainiltoja tai Suomen taloutta. Meillä saunottiin yömyöhään ja naurettiin vedet silmissä. Isä ei käske kysymään äidiltä, vaan käyttämään omaa päätään. Asiat voi myös tehdä monella tapaa, eikä erilainen tyyli ole välttämättä väärä. Esimerkkinä mainittakoon yksi isän suosikeista: ilmastointiteippi, tutummalta nimeltään jeesusteippi, jolla saattoi korjata vaikkapa auton, polkupyörän, koulurepun tai vaatenaulakon. Meillä kukaan ei huomauttanut,…

Asutko sie isän vai äitin tykönä?

Pienen koululaisen kaverilleen esittämä kysymys kertoo siitä, että eri osoitteissa asuvat vanhemmat ovat aivan jokapäiväinen asia. Perhekäsitys on mullistunut totaalisesti viime vuosikymmeninä. Meillä tavallisilla tallustajilla perheestä ilmiönä on kullakin oma mielikuva, mutta tilastojen mukaan niin sanottuja normaaliperheitä ei ole olemassa. Perhemuotojen variaatio on niin laaja, että perheen yksiselitteinen määrittely tuottaa jopa tilastotieteilijöille vaikeuksia. Äsken luin artikkelin itsevalitusta perheestä, joka tarkoittaa niin kiinteää ystävyyssuhteiden rengasta, että siinä samaistutaan perheeksi. Tässä Jänkä-lehden numerossa valotetaan perhe-elämää eri näkökulmista. Kun henkilöhaastatteluissa kysytään, keitä perheeseen kuuluu, haastateltava saattaa sanoa itsensä lisäksi vaikkapa kaksi koiraa. Silloin ihmisen kanssa asuvat eläimet koetaan perheenjäseniksi. Mutta koskeeko perheenjäsenyys kaikkia…

Eikä monikaan pelastunut

Aloin kirjoittaa romaania isänisäni Eeliksen matkasta itään ja takaisin syksyllä 2019. Eri vaiheissa Eeliksen tarina oli tehnyt tuloaan elämääni, mutta työ ja muu hurlumhei olivat vieneet mukanaan. Nyt olin päättänyt tehdä pitkäaikaisesta unelmastani totta – kirjoittaa kirjan ukin uskomattomasta seikkailusta Stalinin Neuvostoliitossa. Aloittaessa hirvitti: miten kuvittelen pääseväni Eeliksen nahkoihin? Miten minä hyvinvointi-Suomessa kasvanut korkeasti koulutettu hyväosainen, yli kolmekymmentä vuotta pääkaupungissa korkeissa viroissa uraa rakennellut voisin ymmärtää Eelistä, joka syntyi yli sata vuotta sitten köyhään lappilaiseen syrjäkylään, kävi vuoden kiertokoulua ja teki koko ikänsä raakaa ruumiillista työtä. Hän lähti passitta Neuvosto-Venäjälle, kitui Krestyssä ja Spalernajassa, raatoi metsäpunktilla ja tuli henkensä kaupalla…

1 of 13
12345