Kodanpolttama

Tämä muistelus on maaliskuulta 2002. Oltiin riekonpyynnissä Utsjoen puolella, hiihdettiin Pulmankijärveltä Tsoagesjavresta vähän länteen:

“Meillä oli mukana uusia varusteita: kotakangas, kamiinana vanhan pesukoneen rumpu sekä ahkio. Kerrankin oltiin omillamme velipojan kanssa: lainavehkeitä ei juuri nimeksikään.

Paljakka-ahkio ajoi asiansa, mutta pakkoko se oli kaikki tavara siihen tunkea? Pulmankijoen rinne on niin jyrkkä, ettei siitä erkkikään nouse vene perässä. Harri ja Markku nousivat, mutta palautuminen vei päiviä ja monta askia tupakkia. Ensimmäinen yö oltiin Tsuomasjärvellä – sisävessa ja kaikki, – toinen jo upouudessa kodassa Ravdojavren alapuolisen javren rannalla. Mie nukuin hyvin, koska oli lauha yö ja Harri oli kipinämikkona.

Pesurumpu oli kätevän narun varassa roikkumassa ruodepuista. Ensin oli kuitenkin ohutta kettinkiä muutama metri. Sitä oli liian vähän, koska rumpu pari kertaa kolahti alas, kun naru paloi poikki heti kettingin yläpuolelta. Niin kauan kuin naru oli ehyt, sillä pystyttiin säätelemään pesurummun ja samalla lämmön korkeutta. Näin teoriassa.

Kolmantena yönä riemu sitten repesi, kun kodan kolmas ruodepuu petti juuri, kun oltiin totivesi saatu kiehuvaksi. Se tuntui vähän laholta jo kotaa pystytettäessä, myönnetään, mutta se oli niin sopivan mittanen. Laiskuuttani en maininnut siitä velipojalle, kirvesmiehelle, mitään. Olisi kuitenkin teettänyt uuden.

No, railakkaasti roihuava pesurumpuhan romahti alas, kun märkien kumisaappaitten ja vaatteitten raskauttama laho puu antoi periksi. Käytännössä koko kota tuli kerralla alas. Silmänräpäyksessä oli täydellinen pimeys. Ei muuta kuin oviaukkoa hakemaan pilkkopimeässä ja tuhannen savussa. Melkein tuli hätä. Törmäsin kömpiessäni Harriin ja siitä sitten lopulta löydettiin jotenkin oviaukon vetoketju. Äkkiä jätkät kalsareissa taivasalle. Aah, raitista ilmaa! Revontulet paloivat komiasti taivaalla.

Kotaan paloi kaksi reikää: kamiinan kohdalle iso ja trangian kohdalle pieni. Ei onneksi tullut muita vahinkoja. ”Ei kait sole mikhän”, Harri totesi, kun selvisi, etteivät saappaat, eivätkä housut olleet palaneet. Totivesi oli kuumaa, joten se nautittiin ihan rauhassa. Kun palaneelta asennolta sitten lähdettiin haakuroimaan kohti Tsaarajärven kämppää, oli pimiämpi kuin ikinä. Ei nähnyt oikiasti yhtään mitään. Sen tunsi vasta polvillaan, jos oli ylämäki. Ilman kompassia ja lujaa uskoa neulaan ei oltaisi perillä vieläkään.

Tsaarajärven kämpältä jatkettiin riekonpyyntiä. Ihan hyvällä menestyksellä. Ylitettiin jopa vähän kiintiökin: 13 riekkoa. Anteeksi. Mutta edellisvuosi jäikin vähän vajaaksi.

Kodanpolttamaksi ollaan tuo nimetön järvi sittemmin nimetty, mutta on siellä vielä teltanpolttamajärvikin. Se se oli kans. Heinäkuussa meinasivat mettälapin pojat paleltua hengiltä, kun tuuli kiersi Jäämeren puolelle. Lohta teltassa kylmissään ja nälissään paistoivat siihen asti, kun makuualusta syttyi, mutta se on taas eri juttu se. Kuvia ei siltä reissulta ole.

Teksti Markku Vielma
Sodankylästä Ouluun muuttanut erämies