Kiveen hakatut kirjaimet

Kirjoitustaito keksittiin yli 5000 vuotta sitten. Muinaisen Sumerin kaupungeissa Mesopotamiassa kulttuuri oli kehittynyt niin korkealle, että ruvettiin keräämään veroja yhteisten asioiden hoitamiseksi. Tarvittiin tilikirjoja sen varmistamiseksi, että verot tulivat maksetuiksi. Aluksi käytettiin pienoiskuvia tai -merkkejä, jotka laitettiin verotettavan astiaan sitä mukaa, kun veroja maksettiin. Kun astia tuli täyteen, kaikki verot oli maksettu ja verovelvollisen astia suljettiin.

Sitten huomattiin, että esineistä voitiin piirtää kuvat savitauluun, ja kuitti oli siinä. Vähitellen kuvia siirryttiin käyttämään myös vertauskuvallisissa tehtävissä. Jalka saattoi merkitä kulkemista ja bumerangi heittämistä.

Tietomme ja käsityksemme kirjoitustaidon kehittymisestä ovat peräisin arkeologisista löydöistä. Varhaisimmat tekstit hakattiin kiveen tai paineltiin tai raapustettiin saveen, myöhemmin käytettiin papyrusta ja pergamenttia. Toista tuhatta vuotta sitten islantilaiset merkitsivät sankaritarunsa lampaannahkoihin. Ne ovat nykyään melkoisen arvokkaita kääröjä.

Keskiajalla munkit istuivat luostareissa ja kopioivat kynttilän valossa käsipelillä pyhiä kirjoituksia. He ymmärsivät iäisyyden asian, eikä heillä ollut mihinkään kiirettä. Yhden alkukirjaimen koukerot saattoivat muodostaa taideteoksen.

Mutta sitten tuli vallankumous. Johannes Gutenberg keksi painokoneen, ja vuonna 1450 painettiin ensimmäiset kirjat kirjapainossa. Nyt vain muutama vuosisata myöhemmin olemme tulleet siihen pisteeseen, että tuntuu kuin kirjoja suorastaan vihattaisiin. Pari vuotta vanhat kirjat laitetaan silppuriin, jos kauppa ei ole käynyt.

Olemme hyvää vauhtia pääsemässä eroon painetun tekstin paljoudesta. Itse pidän suoranaisena painostuksena sitä, että aina olisi söhellettävä jotain sähköistä peliä auki, että löytää vaikkapa puhelinnumeron. Televisio, itsessäänkin sähköinen vehje, antaa ymmärtää, että aukaise vielä tietokone television lisäksi, niin saat tarkemmat tiedot siitä tai tästä asiasta. Olen tilannut kalliin sanomalehden siksi, että saan kaikessa rauhassa lukea aamukahvin seurassa edellispäivän tapahtumat. Eiköhän siinäkin lue, että ”Top 5 verkossa” on vielä jotakin ihan välttämätöntä tietoa. Vaikka ihmiset ähkyvät tiedon paljoudesta, arkielämässä näyttää siltä, että tiedon lisääntyessä järki jopa vähenee. Saattaa olla, että tulevaisuudessa tätä aikaa katsotaan säälistä huokaillen.

Mutta kehitys on kehittynyt. Emme voi palata kivikauteen, koska emme enää selviytyisi siellä. Sähköinen viestintä on nyt päivän sana, vaikka sanottavaa ei olisikaan.

Tunnen myötätuntoa tulevaisuuden arkeologeja kohtaan – sikäli kuin tulevaisuudessa on menneisyydentutkijoita. Emme kirjoita enää kiveen, saveen tai pergamenttiin – emmekö kohta enää paperillekaan?

Paula Alajärvi