Kuka on saamelainen?

Metsäsaamelaisen kulttuurin kartoitusta
Lapin yliopistossa tarkastettiin 13.6.2012 inarilaisen Erika Sarivaaran väitöskirja, joka tutkii statuksettomia saamelaisia. Kysyn Erikalta, mitä tarkoittaa statukseton saamelainen.

Statukseton saamelainen -käsite on muodostettu kansainvälisen termistön mukaan. Pohjois-Amerikassa intiaania, joka ei täytä laissa asetettuja kriteerejä intiaanistatukseen, on nimitetty sanalla Non-Status Indian. Tämän ajattelutavan pohjalta olen ottanut tutkimuksessani käyttöön uuden termin statukseton saamelainen. Tutkimuksessani määrittelin sen henkilöksi, joka polveutuu saamelaisesta suvusta, mutta joka ei kuulu saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Uuden käsitteen luominen oli välttämätöntä, koska aiempi käsitteistö, joka kuvasi tätä saamenkansan osaa, oli kirjava. Heitä on kutsuttu sekaverisiksi, uuslappalaisiksi, hybrideiksi, väliväestöksi, väli-ihmisiksi ja marginaalissa tai harmaalla vyöhykkeellä eläviksi. Julkisessa keskustelussa väliväestö on usein saanut suomalaisen tai lantalaisen leiman. Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon kuuluminen antaa henkilölle saamelaisstatuksen.
Olet itse saamelainen, mutta ilmeisesti et kuulu saamelaiskäräjien hyväksymään joukkoon. Kertoisitko hieman omasta taustastasi. Miten saamelaisuutesi ilmenee käytännön elämässä?

Olen metsäsaamelainen. Äitini tulee Kolarin metsäsaamelaisista suvuista Satta ja Palock (Vasara), isäni äiti on Suikki ja isä Nousu (Musta). Myös sukunimeni Sarivaara on muunnettu saamen kielestä Sarrevarri, joka tarkoittaa mustikkavaaraa. Tällainen vaara on olemassa Sallan Saijan kylässä, joka on sen alueen ihmisten mustikkapaikka. Olen kasvanut metsäsaamelaiseen kulttuuriin lapsesta lähtien. Isälläni Kauko Sarivaaralla on valtava määrä perimätietoa luonnosta ja siellä pärjäämisestä. Lapsuuteeni on kuulunut muun muassa kotitarvekalastusta isäni apuna sekä ympärivuotinen luonnossa liikkuminen ja luonnon antimien, kuten hillojen ja muiden marjojen, talteen kerääminen. Suhteeni luontoon on mutkaton ja läheinen. Äitini on välittänyt minulle läheisen suhteen laulu- ja joikuperinteeseen sekä tarinankerrontaan. Saamelaisuus on ollut minulle selvää pienestä pitäen, mutta ymmärsin kuitenkin hyvin nopeasti sen, että se ei ole selvää kaikille muille saamelaisille. Kolarin ja Sallan saamelaissukuani on pidetty usein outona, ja on jopa väitetty, ettei siellä päin asu saamelaisia. Nykyään en määrittele identiteettiäni muiden ihmisten mielipiteiden pohjalta, vaan tiedän, kuka olen, mistä sukuni tulevat ja mitä saamen kielelle on suvuissani tapahtunut. Juureni ovat vahvasti täällä. Kasvatan myös lapseni positiivisessa ja rakkaudellisessa hengessä saamelaisuuteen ja ihmisyyteen.
Mikä sai sinut valitsemaan tämän tutkimusaiheen?

Minua kiinnosti valtavasti harmaalle alueelle tai rajamaastoon sijoittuva pohjoisen saamelaisväestö. Erityisesti minua kiinnostivat saamen kielen opiskelleet ihmiset ja heidän kokemuksensa sekä kielen opiskelusta että identiteetistä. Tutkimusaiheeni oli joka suhteessa tulenarka ja sensitiivinen. Siitä huolimatta tuntui, että aiheesta oli vain vähän tutkittua tietoa.

Millä tavoin valitsit tutkimukseen osallistuvat henkilöt? Ovatko he Suomen Lapista? Kysyn tätä siksi, koska olet opiskellut myös Saamelaisten korkeakoulussa (Sámi allaskuvla) ja Tromssan yliopistossa Norjassa.

Olen asunut Suomen saamelaisalueella nuoruuteni ja asun täällä myös nykyään, joten verkostoni on laaja. Tämä auttoi tutkimuskumppaneiden eli haastateltavien etsimistä ja löytymistä. Määrittelin kriteerit, jotka vaadin tutkimukseen osallistuvilta henkilöiltä: 1) polveutuminen saamelaisesta suvusta, 2) saamen kielen taito ja 3) kuulumattomuus saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Tutkimuskumppaneiden löytäminen oli aikaa vievää, koska sekaverinen saamelaisväestö usein mieluummin kätkee saamelaisuutensa kuin tuo sen esille. Syitä saamelaisuuden kätkemiseen ovat aiheuttaneet julkisuudessa kymmeniä vuosia vellonut kiista saamelaisuudesta, ja sekaväestön usein saama lantalaisten leima. Eräs tutkimuskumppaneista kuvasikin haastattelussa piilotettua saamelaisuuttaan näin: ”Minä en ole tullut kaapista ulos vielä. Mutta minä tiiän, että siellä tuulee niin kovasti, että minä sen takia mielelläni pidänkin sen oven kiinni.”
Mitä olivat keskeiset tulokset tutkimuksessasi? Tukivatko tulokset aikaisempia käsityksiäsi saamelaisuudesta vai tuliko isoja yllätyksiä?

Yksi keskeisimmistä tutkimustuloksista oli se, että statuksettomat saamelaiset ovat kielensiirtäjiä. Tällä tarkoitan sitä, että he puhuvat saamen kieltä lapsilleen tai lastenlapsilleen. Osa haastateltavien identiteettikokemuksista oli melko rankkoja, koska saamelaiskeskustelun ilmapiiri koetaan usein ahdistavaksi ja vahvasti politisoituneeksi. Kielen opiskelusta ja saamelaisen yhteisön tuesta tutkittavilla oli hienoja ja positiivisia kokemuksia. Tutkimustulokset tuottivat tärkeää tietoa saamelaisuuden marginaalista.
Minulla on käsitys, että metsäsaamelaiset on myyttinen kansa, jonka kieli on kadonnut paria runonpätkää lukuun ottamatta. Vai onko niin, että kieliä on ollut useita, juuri näitä kuolleita saamen kieliä?

Metsäsaamelaisista on liikkeellä lähinnä ulkopuolisten tutkijoiden tekemiä päätelmiä, joiden varaan käsitys metsäsaamelaisuudesta on usein rakentunut. Esimerkiksi Tegengren vuonna 1952 ilmestyneessä teoksessaan “En utdöd lappkultur i Kemi lappmark. Studier i Nordfinlands

kolonisationshistoria” toteaa jo nimikkeessä, että metsäsaamelaisuus on kuollut ja kuopattu. Usein

on esitetty, että keminsaamen katoamisen mukana myös metsäsaamelaisuus on kadonnut ja

tuhoutunut. Tämä on aiheuttanut sen, että vallalla oleva käsitys tuhoutuneesta metsäsaamelaisuudesta

on tehnyt metsäsaamelaisuuden näkymättömäksi. Metsäsaamelaisia on kuvattu maan hiljaisiksi ja

nöyräksi kansaksi. Uudet tutkimustulokset ovat kuitenkin tuottaneet tietoa elävästä, sukupolvelta

toiselle jatkuneesta metsäsaamelaisesta kulttuurista ja vahvasta metsäsaamelaisesta identiteetistä.

Esimerkiksi Heli Saarinen (2011) kuvaa metsäsaamelaisuutta ansioituneessa väitöskirjassaan

“Valkoisen peuran myyttinen Lappi”. Metsäsaamelaisten perinteinen alue on ulottunut Kuusamoon

saakka, mutta tätä historiallista saamelaisaluetta ei valitettavasti ole huomioitu nykyistä saamelaisten

kotiseutualuetta muodostettaessa.
Käytät komeaa Kuolajärven saamepukua. Se poikkeaa muista näkemistäni saamenpuvuista. Miten se löytyi? Onko mahdollista, että vieläkin löytyy muita menetettyjen saamelaiskulttuurien todisteita?

Sallan metsäsaamelaisessa Mukkalan suvussa oli säilynyt yksi naisten puku, jonka Kirsi Mukkala löysi. Hän ompeli puvun mallin mukaisen puvun. On hyvin todennäköistä, että metsäsaamelaisten esineellistä kulttuuria on säilynyt sodan tuhoista huolimatta laajasti. Nyt tulisi pikaisesti toimia aineellisen kulttuurin suojaamiseksi ja elvyttämiseksi. Paulamallit, lapintakit, karvakengät ja muut on kaikki äärettömän tärkeää saada elvytetyksi ja ottaa uudelleen käyttöön.
Minulla on se käsitys, että kaikissa satoja vuosia Lapissa asuneissa suvuissa on saamelaisverta. Eräs tutkimukseesi osallistuneista henkilöistä sanookin, että saamelaisuus on jotenkin veteen piirretty viiva. Mihin saamelaisuuden raja vedetään ja millä perusteilla? Onko olennaista, että tuntee olevansa saamelainen?

Mielestäni juuri tämä itseidentifikaatio eli itsensä tunnistaminen saamelaiseksi on keskeistä määriteltäessä sitä, kuka on saamelainen. Myös saamelaiseen sukuun kuuluminen on tärkeä osa määritelmää. Mielestäni ILO169-sopimuksessa määritelty alkuperäiskansan kriteeri toimii täällä Suomessa. Sen mukaan alkuperäiskansalaisuus määräytyy kolmen kriteerin perusteella: 1) polveutuminen alueen alkuperäisestä väestöstä, 2) itseidentifikaatio ja 3) kulttuurinen yhteys. Tämä määritelmä loisi oikeudenmukaisen ja ihmisoikeuksia kunnioittavan lähtökohdan kysymykseen siitä kuka on saamelainen.
Tutkimuksen vastaanotosta Erika Sarivaara kertoo:

Olen saanut lukuisia yhteydenottoja helpottuneilta metsäsaamelaisilta, jotka kokevat väitökseni voimaannuttavana ja iloisena asiana. Metsäsaamelaisuus on nostanut päätään. Tästä upeana esimerkkinä ovat Sallan kansalaisopistossa järjestetyt Sallan saamenpuvun ompelukurssit. Palaute on ollut rohkaisevaa ja palkitsevaa. Työni ei ole mennyt hukkaan.

Paula Alajärvi

Erika Katjaana Sarivaara: Statuksettomat saamelaiset. Paikantumisia saamelaisuuden rajoilla. Dieđut-sarja 2 / 2012. Sámi allaskuvla.