Hillareissu

Kietaisen vielä oranssin huivin päähäni, ennen kuin hyppään skootterin takapenkille. Kännykkä on taskussa ja laukku olalla.

’’Onhan kaikki varmasti mukana? Joko lähdetään?’’ isä kysyy. ’’On kaikki mukana’’, nyökkään ja isä kaasuttaa skootterilla pois kesäpaikkamme pihasta. Juuri kun poistumme pihatieltä, huomaan, että päässäni ei ole kypärää.

’’Hei isä, minulla ei ole kypärää’’, minä huikkaan, mutta hän vain ajaa eikä sano mitään. ’’No ei kai mitään käy tällä reissulla’’, pohdin ja pidän tiukemmin kiinni skootterin sivuilla olevista teräspitimistä. Tiessä on paljon töyssyjä, eikä isä voi kaikkia edes väistää. Pompimme skootterin kyydissä kuin pomppukepillä konsanaan. Onneksi mopon jousitukset ovat hyvät.

Kun viimein olemme perillä, nousen pois mopon takapenkiltä. Isän tekemä laavu on mahtava! Isä on näyttänyt siitä kuviakin, mutta se on paremman näköinen kuin kuvissa. Otan heti makuualustani ja alan levittää sitä laavun alle. Laavu on tehty pressusta, narusta ja puusta. Kaksi pitkää mutta melko ohutta puuta on työnnetty maahan niin, että niiden toiset päät koskevat. Hieman v:n muotoinen asetelma siis. Pressu on levitetty niiden päälle. Pressua kannattelevat puut on sidottu mustalla narulla kahteen viereiseen mäntyyn. Pressun helmat on kääritty kahteen maassa makaavaan puuhun, jotta ne pysyisivät alhaalla.

Melkein heti, kun olemme leirin pystyttäneet, lähdemme kohti Kellolampea. Lammen ympärillä on runsaasti hilloja, paljon enemmän kuin viime vuonna. Suurin osa on vielä raakoja, mutta noin puoli kiloa saadaan kerättyä isän kanssa yhteensä. Poimin ihania, ilta-auringossa kauniisti hehkuvia oransseja marjoja oman kipponi puolilleen. Muutaman hillan syön sieltä täältä, mikä on vaikeaa, koska huivini päällä on sääskilakki. Kierrämme lammen puoliksi isän kanssa, ja palaamme ylös vaaraa leirillemme.

Kello lähentelee kymmentä illalla, ja haemme isän kanssa puita nuotiota varten. ’’Käyn hakemassa vähän tervaskantoa, että saadaan nuotio hyvin syttymään. Tiedätkös mistä tervasta saadaan?’’ Vastasin kieltävästi, ja isä alkoi selittää: ’’Tulehan, niin etsitään vähän tervasta. Sitä löytyy yleensä vanhoista kannoista ja juurakoista, niin kuin tämä tässä.’’ Isä ottaa kirveen esiin ja hakkaa juurakosta pari palaa. ’’ No niin, haistahan, eikö olekin voimakas pihkan tuoksu?’’ Hän ojentaa tervaksen minulle haisteltavaksi. ’’No on kyllä aika voimakas’’, naurahdan ja menemme takaisin leirille.

Kun isä on sytyttänyt nuotion, otan esille nuudelit, jotka aion syödä. Laitan nuudelit pahvilautaselle ja mausteet päälle ja odotan, että isä laittaa veden kiehumaan. Keitintelineenä toimii puunoksa, joka on kammettu kahden paksun puunrungon väliin. Isä laittaa isosta vesipullosta pienen teepannun täyteen vettä, ja asettaa sen oksan latvaan tulen yläpuolelle. Pian vesi kiehuukin, ja pannu alkaa porista. Isä ottaa pannun pois tulilta, kaataa siitä itselleen teeveden ja minulle nuudeliveden. Pannun pohjalle jää vielä tilkkanen vettä.

Kun olen syönyt nuudelit ja tullut kylläiseksi, menen makuulle laavuun. Makuupussi on vielä pakattuna pussukkaansa, mutta laavun alla on lämmin, enkä tarvitse sitä. Otan esille Aku Ankan, ja alan lukea sitä. Ilma on lämmin, ja taivas on lähes pilvetön. Linnut luikauttelevat sulosointujaan. Havahdun, kun kännykkäni alkaa soida. Nousen laavusta kännykkä mukanani ja vastaan puheluun.

Asetan makuupussin auki makuualustani päälle ja istun sen päälle niin, että jalat ovat pussin sisällä. Vedän vetoketjun kiinni ja kääriydyn makuupussin sisälle. Isä on vieressäni omassa makuupussissaan, varmaan nukkuukin jo. Otan kesken jääneen Aku Ankan käsiini, lasken pääni tyynynä toimivan laukun päälle ja rentoudun. Sääskiä ei ole, koska ilta on tuulinen. Minulla on lämmin, ja reissu on tähän mennessä ollut mahtava. Nyt kun taivaalle on alkanut kertyä pilviä, ne ovat lähes vaaleanpunaisia ilta-auringon heijastuessa niihin.

Laitan Aku Ankan sivuun ja kaivan esille kuulokkeeni. Kiinnitän ne kännykkääni, ja laitan musiikkia soimaan nukahtaakseni. Kun minua alkaa sopivasti väsyttää, otan kuulokkeet pois korviltani ja sammutan musiikin. Nostan makuupussin korvieni yli ja alan nukkua tyytyväisenä.

Herään siihen, kun oksa tipahtaa laavun katon päälle. Hieraisen silmiäni unisena ja katson kelloa. Se on jo melkein puoli yksitoista. Nousen ylös makuupussistani, kömmin isän yli ja poistun laavusta. Ilma on vielä viileä, mutta aurinko lämmittäisi päivää vielä hellelämpöiseksi. Kiskaisen kumpparit jalkaan ja takin päälle, ja lähden kävelemään alas kohti Kellolampea.

Kun palaan, isä on herännyt – ainakin melkein. Istahdan puunrungolle nuotiopaikkamme viereen odottaen, että isä nousisi ja laittaisi veden kiehumaan. ’’Isä, saanko minä sytyttää nuotion?’’ kysyn. ’’Oletkos varma, että saat sen heti syttymään? Tässä sytkärissä on nimittäin todella vähän kaasua. Toinenkin sytkäri olisi muuten, mutta se on tippunut matkalla,’’ isä huomauttaa. ’’Kyllä minä sen saan syttymään’’, lupaan ja alan pinota puita edellisiltaisten tuhkien päälle. ’’Heti väärin. Miksi laitat noita märkiä puita, jotka ei syty ikinä? Laita näitä hyvin syttyviä tervaksia…’’ isä selittää. Värkkään aikani nuotion kanssa muun muassa yrittäen etsiä hyviä sytykkeitä nuotioon. Pian isä jo ehdottaakin, että mitä jos hän nyt laittaisi nuotion, kun on niin vähän kaasua sytkärissä.

Kun tuli on syttynyt, isä laittaa vielä vettä kiehumaan. Odotellessani laitan pussipuuroa pahvilautaselle. Pian kuulenkin, kuinka pannu alkaa porista. Nappaan pannun oksasta, ja lasken sen hiekallle. Siirrän puurolautasen aivan pannun viereen, jotta vettä ei läikkyisi turhaan. Kaadan kiehuvaa vettä puurohiutaleiden päälle samalla hämmentäen lusikalla.

Kun olen puuroni syönyt, ja isä on juonut teen, menemme alas jängälle poimimaan hilloja. Kierrämme lammen kuten edellispäivänäkin, ja käymme vielä vähän kauempanakin. Lammen kierrettyäni sanon isälle: ’’Minulla on enemmän hilloja kun sinulla.’’Tiedän, että isä on kerännyt hilloja kauemmin kuin minä, mutta minäpä olenkin vikkelämpi ja kerään niitä nopeammin.

Tunnin poimimisen jälkeen isän ja minun kipot ovat jo melkein täynnä, ja lähdemme takaisin leiripaikalle. Isä laittaa kannet kippojen päälle ja pakkaa ne reppuunsa. Minä alan kääriä makuualustoja ja makuupusseja. Autan isää tyhjentämällä vielä vesipannun ja vesipullon. Kaikki pakataan valmiiksi, mutta makuupussit ja makuualustat jätetään laavulle odottamaan toista käyttökertaa. Isä kiinnittää reput mopon takaosaan, käynnistää mopon ja pyytä minua nousemaan kyytiin. Hyvästelen leiripaikan: ehkä näemme taas ensi kesänä!

Irja Korhonen

12-vuotias oululainen, juuret Sodankylässä.