Kulttuurien kohtaaminen

Inarilainen Kustannus-Puntsi julkaisi vuonna 2003 suomennoksen sveitsiläisen kirjailijan Robert Crottet’n teoksesta Mauno-poro ja taivaanpalot. Teos oli julkaistu ranskaksi jo 60 vuotta aiemmin. Kirjallisesti sivistyneen eurooppalaisen Crottet’n ja kolttasaamelaisen tietäjän ja sadunkertojan Kaisa Gauriloffin kohtaamisessa ja ystävystymisessä on käsittämätöntä johdatusta, jos haluaa uskoa Crottet’n selvitystä matkalle lähdöstään. Ja miksipä ei haluaisi?

 

Robert Crottet (1908 – 1987) eli Pietarissa ensimmäiset kymmenen vuottaan, mutta perhe muutti sieltä sotaa pakoon Sveitsiin. Sairastuttuaan keuhkotuberkuloosiin kirjailija alkoi uneksua pohjoisessa asuvista, pienistä kirkassilmäisistä olennoista, jotka puhuivat venäjää. Kirjailija tunsi vahvaa vetoa heidän luokseen ja parannuttuaan hän rupesi noudattamaan sisäistä ääntään ja lähti heitä etsimään. Hän päätyi kolttien pariin Petsamon Suonikylään, jossa hän asettui asumaan Kaisa Gauriloffin (1884 – 1980) perheeseen lähes vuodeksi. Sieltä hän löysi luonnon keskellä elävän pienen kansan, joka teki häneen lähtemättömän vaikutuksen. Kolttakulttuuriin perehtymistä auttoi se, että molemmat osasivat venäjän kieltä.
Suonikylä jäi rauhanteon jälkeen Venäjän puolelle ja kolttien koko omaisuus jäi sinne. Crottet masinoi keräyksen, jolla hankittiin neljätuhatta poroa, verkkoja ja muita tarvikkeita Sevettijärvelle asutetuille koltille.

Aineiston metsästystä

Kaisa Gauriloff oli elokuvaohjaaja Katja Gauriloffin isoäidin äiti. Katja tiesi, että jossakin on Crottet’n kuvaamaa materiaalia, jota hän tarvitsisi tehdäkseen dokumentin isomummostaan ja Crottet’ista. Etsiskelyn tuloksena löytyi Espanjasta kirjailijan elämänkumppani, 87-vuotias Enrique Méndez, jolta Katja sai pariskunnan jäämistön valokuvineen ja filmimateriaaleineen.
Viime kesän Sodankylän elokuvajuhlien ison teltan ensimmäinen näytös oli Kuun metsän Kaisa. Riensin osaksi pitkäksi venynyttä jonoa. Kutsuvieraspaikoilla istui kolttasaamen kansaa perinteisissä puvuissaan. Mietin, mitä elokuva heille merkitsee. Onhan heidän edessään menetetyn elämäntavan historiaa, omia sukulaisia ja pääosassa ikivanhojen legendojen kertoja Kaisa Gauriloff.

Lumoava Kuun metsän Kaisa

Visuaalisesti ja rytmisesti hieno elokuva koostuu monenlaisesta aineksesta: dokumenttimateriaalista, upeista animaatioista ja nykypäivänä kuvatusta aineistosta. Katja kertoo elokuvan tekemisestä:
Idea tuli heti edellisen elokuvan jälkeen vuonna 2012. Sain paljon dokumenttimateriaalia Crottet’n jäämistöstä: tekstejä, valokuvia, kirjeitä ja 16-millisiä filmejä, mutta elokuvaan on hankittu hurjasti materiaalia myös eri arkistoista, Suomesta ja ulkomailta.
Kun sain Crottet’n materiaalit käsiini, oli paljon merkityksiä ilmassa. Kun kaivelin Kaisan ja Crotett’n tavaroita tuolla yläkerrassa, mietin samalla, saanko tehdä niin. Minulla oli vahvoja tuntemuksia: olin kuulevinani askeleita, oli tuntua heidän läsnäolostaan. Oli kesä, kun aloitin työstämisen, syksyllä käsikirjoitus oli valmis ja äänet hävisivät. Olin hakenut heiltä oikeutusta elokuvan tekemiseen.
Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla Helsingissä minua tuli puhuttelemaan hollantilainen, joka oli tavannut Kaisan ja Robertin. Asiat alkoivat loksahdella paikoilleen.
Katja etsi pitkään sopivaa animaatioiden tekijää, ja lopulta päätyi pietarilaiseen Veronika Bessedinaan.
Halusin, että piirtäjä olisi lähialueelta, Katja sanoo.
Joissakin arkipäivien puuhien lähikuvissa on Katjan äiti kutomassa, kehräämässä tai laittamassa puita uuniin.

Osana Kaisan persoonaa oli kirpakka huumori. Hän saattoi kysäistä Crottet’lta: Mitä kuuluu kirjalle, jonka valehtelimme yhdessä? Onko huumori, leikittely, tyypillistä muutoinkin kolttasaamelaisille?
Isomummollani ja Crottet’lla oli hauskaa yhdessä, jutut ja nauru jatkuivat loputtomiin. Koko ikäni olen kuullut Kaisasta juttuja, joilla sitten huvitin koulukavereitani. Taiteellisuus on kolttasaamelaisille ominaista, he ovat kaikki taiteilijoita. Käyttöesineetkin tehdään niin, että ne ovat kuin taideteoksia. Suvussani on useita taiteellisia lahjakkuuksia, esimerkiksi muusikko Jaakko Gauriloff on enoni.

Kolttien henkinen perintö elää

Monet pienet kansat elävät ahdingossa nykyään. Suonikylän saamelaiset joutuivat revityksi irti omalta maaperältään ja omilta juuriltaan. Kolttia on Suomen puolella noin 700 henkeä. Heitä asuu Helsingissä paljon, mutta kulttuurisesti tärkein kolttien keskittymä on Sevettijärvellä, jossa kieli on vielä voimissaan.
Miten on kolttien tilanne nykyään? Pystytäänkö tuollaista pientä kulttuuria pelastamaan ja mitä se tarkoittaisi? Onko koltilla itsellään kylliksi voimaa ja tahtoa saada kulttuuriaan elävöitetyksi?

Kielen säilyminen on yksi iso asia – että se pysyisi elävänä. 1970-luvulla kehitettiin kielen kirjoitusasu. Äitini osaa koltankieltä. Pienenä surin sitä, etten osannut kieltä. Lapsihan oppii helposti useammankin kielen.
Saamelaiskulttuurin pitää saada muuttua, kuten muutkin kulttuurit ja kielet. Se tappaa, jos on pakko jäädä vanhaan. Saamelaiskulttuurin jatkuvuus on pienen joukon harteilla, ja he tuntevat suurta vastuuta.

Elämä ja kuolema virtaavat maan sisässä rinnatusten, Kaisa sanoo Crottet’n kirjassa. Olet syntynyt ja kasvanut Rovaniemellä, Lapin pääkaupungissa. Onko ihmisen luonnonyhteys kadonnut sellaisena kuin se oli vielä Kaisan aikana?

Silloin elettiin luonnosta, hengitettiin samaan tahtiin ympäristön kanssa. Mutta Kaisan henkinen perintö jatkuu meissä hänen jälkeläisissään.
Kaisa oli oman aikansa ihminen, hän ei ymmärtänyt elokuvaa. Hän ihmetteli, miksi ihmisiä laitetaan kankaalle kävelemään.

Olet tehnyt jo aiemmin kolttasaamelaiseen kulttuurin liittyvän elokuvan Huuto tuuleen. Miten elokuvien tekeminen on vaikuttanut suhteeseesi omiin kolttasaamelaisiin juuriisi?
Se on ollut tosi merkittävää alusta asti. Kun aloin tehdä ensimmäistä dokumenttiani kolttasaamelaisista, menin Sevettijärvelle ulkopuolisena. Mutta minut tunnistettiin, ja sain vahvaa kannustusta: olet meidän tyttöjä! Se vahvisti, ja annoin itsellenikin anteeksi sen, että olin asunut koltta-alueen ulkopuolella enkä osannut kieltä, Katja kertoo.
Kuun metsän Kaisan ensi-ilta oli tämän vuoden Hot Docs -festivaaleilla Torontossa. Sodankylän elokuvafestivaaleilla oli Suomen ennakkoensi-ilta. Millaista palautetta olet saanut katsojilta?
Kovin moni ei ole vielä elokuvaa nähnyt. Sodankylän elokuvafestivaaleilla oli Suomen ennakkoensi-ilta ja virallinen Suomen ensi-ilta on Helsingissä 28.10. Sen jälkeen levitys ilmeisesti etenee elokuvateattereihin kautta maan. Ilmeisen liikuttuneita palautteita tuli Sodankylässä. Kolttien luottamusmies Tanja Sanila kuvasi elokuvaa sanoilla: hiljentävä, voimakas ja rakkauden täyttämä.

Haluaisitko raottaa tulevia työsuunnitelmiasi?

Seuraava elokuvahanke on jo pitkällä, käsikirjoitus on valmiina ja kuvaukset alkavat mahdollisesti ensi vuonna. Se on fiktio ja siinä on läheinen, henkilökohtainen aihe. Haluan lisätä omia panoksiani, jokaisen elokuvani pitää olla erilainen. Tuotantoyhtiöni Oktober on toiminut kymmenen vuotta, minun lisäkseni siinä työskentelevät kemiläinen tuottaja Joonas Berghäll ja kemijärveläinen Satu Majava.

Haastattelu Paula Alajärvi