Ihminen tarvitsee ihmistä

Kun kirjoitan tätä, Lapin kesä ja linnunlaulu alkavat olla lopuillaan, samoin kesän touhu muu. Avaruuden lakien mukaan pohjoinen osa maapalloa, kesäisen loputtoman valon maa, sukeltaa pimeään, kaamokseen.
Lapin kesä on ollut täynnä tapahtumia, ennätysmäinen määrä tekee mieli sanoa, vaikka minulla ei ole mitään tilastoa asiasta. Isot, vakiintuneet tapahtumat ovat jatkuneet omaan tahtiinsa, keränneet katsojia ja kuulijoita, osallistujia. Ne toimivat ainakin osittain palkatulla työvoimalla ja rahoitus hankitaan hyvissä ajoin eri lähteistä, myös yhteiskunnan varoista.

 
Kylät järjestävät omia tapahtumiaan aidolla talkooperiaatteella. On makkaranpaistoa ja kahvittelua, pientä myyntiä ja osaamisen esittelyä, kilpailuja ja muuta ohjelmaa. Tapahtumat antavat hyvän syyn lähteä kotinurkista tapaamaan tuttuja ja tutustumaan tuntemattomiin, peilata ajatuksiaan, puhua omista ja naapurin asioista ja vaihtaa kuulumisia.

 
Lyhyen kesän aikana tapahtumat seuraavat toisiaan, eikä päällekkäisyyksiltä voi välttyä. On juhlia, retkiä, konsertti- ja teatterimatkoja, kisoja ja kursseja. Ohjelman ei tarvitse olla mitään merkillistä tai korkealentoista, vaan mieluummin jotakin omaan elinympäristöön liittyvää. Ohjelma on ikään kuin kehyksenä sille, että voidaan kokoontua yhdessä porisemaan.

 
Kävin heinäkuussa linja-autoretkellä sompiolaisessa erämaatalossa, Lokan Alaponkussa, Moskun talossa. Mosku alias Aleksanteri Hihnavaara, yksi Lapin legendoista hyvässä ja pahassa, oli savukoskelainen suurporonomistaja, jonka ystävyys Lapin rajavartioston komentajan ja kirjailija K.M. Walleniuksen kanssa vei hänet myös kirjallisten piirien tietoisuuteen.

 
Vanhalla, avaralla pihalla aurinko räkötti kuumasti, haitari soi ja puheenpörinä oli keskeytymätön. Syötiin lohikeittoa ja juotiin kampanisukahvia. Elokuvan Mosku, Kai Lehtinen, piti jonkinlaisen puheenvuoron samoin kirjailija Lauri Hihnavaara ja muutamat muutkin Moskun perilliset. Mutta tapahtuman hengen loivat ihmiset itse, kukin omalla olemisellaan ja merkityksellään toinen toisilleen: olemalla ihminen ihmiselle.

 
Yhteisölliset tapahtumat tuntuvat tulevan yhä suositummiksi. Television yleistymisen jälkeen pirttien ovet sulkeutuivat, istuttiin sohvalle ja opeteltiin kaupunkilaista elämäntyyliä. Enää ei pölähdetty kutsumatta naapuriin sukankutimen kanssa tai lainaamaan hiivaa tai hakemaan pohjapiimää. Autot yleistyivät ja tavaraa pääsi hakemaan kyläkaupasta ja kun kyläkauppa joutui lopettamaan, mentiin kirkolle.

 
Sitten tulivat digitaaliset niin sanotut palvelut. Nyt on yhä harvemmin mahdollista asioida kasvokkain ihmisen kanssa. Pankit, posti, Kela, työvoimatoimisto, verotoimisto ja monet muut ovat siirtäneet asiakkaansa sähköisen asioinnin piiriin. Kaupat ja kirjasto ovat vielä paikkoja, joissa pääsee toimittamaan asiansa työntekijän kanssa kasvokkain. Ihmisen tapaamisesta on tullut harvinaista herkkua, mutta sitä me kaipaamme: kosketusta kaltaiseemme.

 

 

 

Paula Alajärvi