Muualle muuttaneita

Kevättalven Jänkään on kirjoittanut kolme Lapista muuttanutta: Erika Espanjasta, Marianna Norjasta ja Matti Joensuusta. Itä-Karjalaan muuttaneet lappilaiset ovat koti-ikävissään perustaneet oman yhdistyksen, jossa nautitaan tuttuja herkkuja ja käytetään h-kirjainta puheessa oikein.

Lapista on jouduttu lähtemään mihin milloinkin. 1960-luvulla alkoi vuosikymmeniä kestänyt muutto Ruotsiin työttömyyttä pakoon. Paljon sitä ennen suuntana oli Norja, Pohjoisen Jäämeren rikkaat kalavedet. Monet jatkoivat sitä kautta Amerikkaan asti.

Ruijanreittiä on kuljettu ainakin 1400 – 1500-luvuilta lähtien. Se on Suomen Lapin ja Norjan Ruijan yhdistänyt tie, joka kulki Perämereltä yli Saariselän tunturialueen Jäämerelle asti. Monella matkaajalla oli koko perhe mukana. Nykypäivän mukavuuksia ei ollut, yövyttiin ulkosalla. Katovuosien ja riistan loppumisen aiheuttamat nälkävuodet ja sodat voimistivat muuttoaaltoja kohti Jäämerta.

Osa Ruijanreitistä on entisöity retkeilypoluksi. Polku on maastoon merkitty 35 kilometrin mittainen kesäreitti pitkospuineen ja tulipaikkoineen. Infrastruktuuri ei ollut yhtä kattavaa siihen aikaan, kun reitti oli ainoa tie pois nälkäkuolemasta. Mutta kulkijat olivat tämän päivän keskivertotaaplaajaa neuvokkaampia.

Kulku Ruijanreitillä loppui sata vuotta sitten, mutta muutamaa vuosikymmentä myöhemmin moni lappilainen nuori ansaitsi ensimmäiset palkkarahansa Norjassa, kun kalatehtaat tarvitsivat näppäräsormisia turskanpakkaajia.

Vieras vie aina mukanaan jotakin omaa: oman kielensä ja kulttuurinsa. Riippuu monista asioista, kuinka kauan kieli säilyy. Suomalaisia muutti Savon ja Pohjois-Hämeen seudulta joukoittain Värmlannin metsiin 1500-luvun lopulta lähtien. Näitä alueita ruvettiin kutsumaan suomalaismetsiksi ja asukkaita metsäsuomalaisiksi. Suomalaiset asustivat omissa oloissaan metsien uumenissa, joten ruotsalaisuus ei päässyt heitä turmelemaan. Toisin kuin ruotsalaiset maanviljelijät, suomalaiset polttivat kaskea, joten heitä kutsuttiin myös svedjefinneiksi eli kaskisuomalaisiksi. Metsäsuomalaisista sukujuurista on tullut jopa ylpeilyn aihe. Viimeiset suomalaismetsien suomea puhuneet Johannes Oinonen ja Karl Persson kuolivat 1960-luvulla. Nykyään maastamuuttaja saattaa kadottaa äidinkielensä parissa sukupolvessa.

Työ ja sen puute kuljettaa. Suomesta ja Lapista on perinteisesti muutettu pois. Mutta sopivilla suhdanteilla muuttajia on myös tullut pohjoiseen. 1800-luvun loppukymmeniltä lähtien suuret savotat vetivät väkeä Lapin kyliin. Moni mies lakkasi olemasta kulkujätkä, kun hän asettui talosille paikallisen tyttären kanssa. Tuli tarpeellista vierasta verta suljettuihin kyliin. Aatteet ja lama kuljettivat 1920 – 30-luvuilla idän suuntaan. Pettyneet tulivat takaisin, jos pääsivät.

Maapallon ilma ja vedet saastuvat tiheään asutuilla seuduilla ja päästöjä estottomasti ympäristöön purkavan teollisuuden maissa. Meillä on vielä jäljellä kallis aarre: puhdas luonto. Halutaanko pohjoiseen vielä joskus muuttaa hengen ja terveyden säilyttämiseksi?

Paula Alajärvi