Kiehtovia runoja Lapin Ihmemaasta
Beaivváš čuohká gaba / Aurinko juo kermaa. Runomusiikkiteos. Runot ja luontokuvat Inger-Mari Aikio, CD-levyn musiikki Miro Mantereen. DAT 2014.B
Olen saanut viehättävän lahjan, kirjan, joka poikkeaa monin tavoin aiemmin lukemistani ja kokemistani. Tekijä on saamelainen runoilija Inger-Mari Aikio. Ennen tämän uusimman kirjan julkaisua hän on ehtinyt julkaista kuusi runokirjaa, tarinoita lapsille, ollut ehdolla Pohjoismaiden ja Saamelaisneuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Hän on tehnyt dokumenttielokuvia, kääntänyt kirjallisuutta useille kielille. Lyhyesti sanoen hän on toiminut ja toimii saamelaisen kulttuurielämään keskiössä.
Olen viettänyt useita intensiivisiä päiviä kuvitukseltaan kauniin ja sisällöltään tuoreen kirjan parissa. Aurinko juo kermaa teos on kaksikielinen, puhuu suomea ja saamea, tarjoaa tarinaa kaikelle pohjoisen väelle. Tekstin tuttuus ja samanaikainen outous ilahduttaa ja hämmästyttää lukijaa. Vuodenkierto esittäytyy moninaisin viittein, pysäyttää miettimään, tarjoaa pienoisia ahaa-elämyksiä:
duháhat čuoikkat
dain dal biegga firoda
suhkkes soadjasuohkada
sääsket kiehuvat
kesäpadassa tuuli
vispaa siipipuuroa
Kirjan runot esittelevät kolmirivisin poljennoin pohjoisen kaikki vuodenajat, sään vaihtelut, ajankulun. Joku lukija saattaa huomata, että tekstit noudattavat haikurunojen kaavaa: ensimmäisessä rivissä viisi tavua, toisessa seitsemän ja kolmannessa taas viisi. Jos ihan jokainen säe ei ole aivan näin eksakti, niin lukija voi olla huoleti, lupaa haikujen tuntija, kirjailija Juhani Tikkanen. Hän toteaa, että haiku ei lakkaa olemasta haiku, vaikka jokin rivi olisi hoipertelevampikin, mutta luonto on runon ehdoton edellytys. Tätä ehtoa Inger- Mari Aikion teos noudattaa runo runolta puhtaasti ja taidolla alkaen kesän heleydestä, päätyen syksyn ruskan ja talven hankien kautta uuteen suveen. Luonnon kaikkinaisuutta kirja tarjoaa monin uudenlaisin, ihastuttavin, koskettavin, joskus jopa karmivin runokuvin:
dearri nájasta
boares liikái gatnjaliid
sámilge geahččá eret
terä aukaisee
ryppyisen ihon itkuun
edes sammal ei katso
Tämä syyskuva huokuu kuolemaa, niin julmaa, että matala sammalkin vetäytyy siitä syrjään. Vastakohdaksi nousee kaamos peittelemään luontoa lepoon:
go gielluluvvan
čuovga sallu miestaga
beaivvášgovččas lihkasta
hyytynyt valo
syleilee kuusenoksaa
aurinkopeiton alla
Runojen virta kulkee vuodenkierron mukaan, kun aurinko polttaa kaamoksen jäännöksiä, kuten runoilija sanoo, ollaankin jo lähellä kevättä, sen heräämisen iloa ja ihmettä:
gáiskkit badjánit
loktejit giehtalagaid
čuolmmaideaset beaivvážii
käsi kädessä
saniaiset nostavat
solmunsa auringolle
Runojen runsas virta kertoo myös satuja, lumiukko tanssii balettia lumella, tikan pakastin on tulvillaan kesäisiä ryömiviä reikiä, kun sataa ja paistaa, viettävät maahiset kesähäitä.
Kaiken sanallisen runsauden lisäksi kirja tarjoaa säveliäkin. Runon puhetta mukailee Miro Mantereen musiikki, joikua pehmeämpi sävelkulku, jota en osaa kategorioida, vain kuunnella ja ihmetellä.
Täytyy todeta, että kirja on kuljettanut minua kuin Liisaa Ihmemaassa. Tekijät ovat ansainneet kauniit kiitokset kirjastaan, joka varmaan kiehtoo kaikkia, jotka sen käsiinsä ja luettavakseen ottavat.
Anna-Liisa Haakana