Asutko sie isän vai äitin tykönä?

Pienen koululaisen kaverilleen esittämä kysymys kertoo siitä, että eri osoitteissa asuvat vanhemmat ovat aivan jokapäiväinen asia. Perhekäsitys on mullistunut totaalisesti viime vuosikymmeninä. Meillä tavallisilla tallustajilla perheestä ilmiönä on kullakin oma mielikuva, mutta tilastojen mukaan niin sanottuja normaaliperheitä ei ole olemassa. Perhemuotojen variaatio on niin laaja, että perheen yksiselitteinen määrittely tuottaa jopa tilastotieteilijöille vaikeuksia. Äsken luin artikkelin itsevalitusta perheestä, joka tarkoittaa niin kiinteää ystävyyssuhteiden rengasta, että siinä samaistutaan perheeksi. Tässä Jänkä-lehden numerossa valotetaan perhe-elämää eri näkökulmista.

Kun henkilöhaastatteluissa kysytään, keitä perheeseen kuuluu, haastateltava saattaa sanoa itsensä lisäksi vaikkapa kaksi koiraa. Silloin ihmisen kanssa asuvat eläimet koetaan perheenjäseniksi. Mutta koskeeko perheenjäsenyys kaikkia lemmikkieläimiä? Sanotaanko, että perheeseeni kuuluu undulaatti tai tuhatjalkainen? Entisvanhaan eläinten ei katsottu kuuluvan perheeseen. Ei sanottu, että perheessämme on viisi lehmää, vasikoita, lampaita, kanoja ja possu, joka teurastetaan joulun alla. Perhe-eläimiksi ei katsottu myöskään talon pystykorvaa tai kisumirriä. Varsinaisia perheenjäseniä tuskin olivat niin sanotut kulkumiehetkään, vaikka he istuutuivat yhteiseen pöytään ja osallistuivat talon töihin. He olivat rintamailta savotoille lähteneitä emännättömiä miehiä, joilla ei ollut omaa kotia. Kulkumiehiä oli Lapissa paljon.

Vanhaan niin sanottuun hyvään aikaan perheeseen kuului isä, äiti, noin kymmenen eri-ikäistä lasta, perheettömiä tätejä, enoja, setiä ja muita lähisukulaisia. Ukit ja mummit hoidettiin hautaan asti kotona, samoin perheen vammaiset. Kun ehkäisyvälineet tulivat kaikkien saataville 70-luvulla ja naiset siirtyivät kokonaisvaltaisemmin työmarkkinoille, lapsiluku rajoittui pariin kolmeen. Silloin perhe oli isä, äiti ja lapset. Muutettiin työn ja elintason hamuamisen perässä kaupunkiin, kerrostalo-osakkeeseen. Se rikkoi perinteisen laajan perhekäsityksen.

Suomessa on sinkkuna asuvia yli miljoona. Useat ovat valinneet yksin asumisen, mutta monelle ikäihmiselle tilanne on tullut muuttoliikkeen ja luonnollisten poistumien seurauksena. Kaupungeissa asuu yksin vanhoja ihmisiä, joiden kotona asumista pyritään edesauttamaan kotipalvelun kautta. Maaseudulla asuvat vanhat ovat kaupunkilaiskollegojaan tyytyväisempiä elämiseensä. Johtuneeko mieluisasta asumisympäristöstä ja siitä, että maalla usein on kuitenkin joku käypäläinen.

Ihminen on sosiaalinen eläin ja useimmat kärsivät pitkän päälle yksin asumisesta. Entisajan perherakenne täytti hyvin ihmisen sosiaalisuuden tarpeen. Jonkinlaisia kimppa-asumismuotoja pyritään kehittämään, mutta yhdessä asuminen sinänsä ei tuo perheen tuntua.

Paula Alajärvi