Punkrockia ja jeesusteippiä – elämää isin tyylillä

Isäni on saanut ensimmäisen lapsensa 20-vuotiaana, joten tuntemani isä pukeutui shortseiksi revittyihin farkkuihin ja Bulgaria-lippikseen. T-paidassa saattoi lukea Karhu tai Ryysyranta ja 20 euron pallogrilli oli erottamaton osa isän imagoa. Kun isän kaverit tulivat käymään, kukaan ei istunut jalat ristissä keittiönpöydässä juomassa kupillista kahvia ja päivittelemässä vanhempainiltoja tai Suomen taloutta. Meillä saunottiin yömyöhään ja naurettiin vedet silmissä.

Isä ei käske kysymään äidiltä, vaan käyttämään omaa päätään. Asiat voi myös tehdä monella tapaa, eikä erilainen tyyli ole välttämättä väärä. Esimerkkinä mainittakoon yksi isän suosikeista: ilmastointiteippi, tutummalta nimeltään jeesusteippi, jolla saattoi korjata vaikkapa auton, polkupyörän, koulurepun tai vaatenaulakon. Meillä kukaan ei huomauttanut, että lakanat on taiteltu kaappiin väärässä järjestyksessä. Oli oikein positiivista, jos ne olivat ylipäätään päätyneet sinne asti. Meillä pelattiin jalkapalloa sisällä, ja isä pelasi tietenkin mukana. Vieraspeitot ripustettiin verhoiksi ikkunoihin ja nukuimme olohuoneessa patjoilla, vaikka kaikilla olisi ollut omatkin sängyt. Katsoimme VHS-kaseteille nauhoitettuja Uuno Turhapuroja ja Serranon perhettä uudelleen ja uudelleen niin kauan, että jokainen muisti vähintään tärkeimpien kohtausten vuorosanat ulkoa. Voiko verkkahousut pestä 90 asteessa pesukoneessa? Kyllä voi, jos meidän isältämme kysytään. Vähintään kokeillaan.

Siihen aikaan, kun perheemme vielä mahtui saman katon alle, äiti haki meitä päiväkodista. Tarhantäti kysyi, minkä vuoksi lapsi pyytää toivelaulupäivänä Klamydian Pyörällä ilman penkkiä, ja laulaa kaikki sanat ulkoa aina siihen saakka, kunnes täti päättää sammuttaa mankan. Meillä kuunneltiin Klamydiaa, Sleepy Sleepersiä, E-typeä ja Popedaa. Vuosia myöhemmin isän nykyinen vaimo kysyi, ettemmekö voisi kuunnella välillä jotakin tavallista musiikkia. Kyllä voimme: esimerkiksi Jope Ruonansuuta tai Turo’s Hevi Geetä. Mutta mieluummin me nyt vain kuuntelemme Klamydiaa. Klamydiaa taidettiin kuunnella silloinkin, kun naapurin isäntä kysyi, voisimmeko kääntää musiikkia pienemmälle, että lehmät uskaltavat kävellä pihamme ohi. Isä laittoi musiikkia pienemmälle ja lehmät kulkivat tietä pitkin talon ohi. Sitten kuuntelimme taas musiikkia.

Aivan oma tarinansa on auto nimeltä Renault. Jo kaupanteon yhteydessä myyjä jätti ystävällisesti peräkonttiin muutaman kanisterin moottoriöljyä, sillä sitä kului paljon. Jostain syystä auto ostettiin joka tapauksessa ja vielä hämmästyttävämpää oli, että sillä ajettiin jopa kuusi vuotta. Oli aamuja, kun kuskinovi ei auennut, joten isä pakkasi lapset takapenkille ja kiipesi itse ikkunasta sisälle autoon. Oli aamuja, joina isä pakkasi lapset takapenkille, työnsi auton alamäkeen ja hyppäsi vauhdista kyytiin, että auto saatiin ylipäätään käyntiin. Auto pysäköitiin illalla kotiin tullessa mäen päälle, jotta aamuinen töihinlähtö helpottuisi.

Kerroin joskus sukulaistädilleni, miten kotona kaikki oli tyhmää ja ärsyttävää. Omaksi ja isäni puolustukseksi voin sanoa olleeni sen ikäinen, että oli aivan itsestään selvää, että vanhemmat ovat joskus tyhmiä ja ärsyttäviä. Täti oli tuntenut isän tietenkin pienestä saakka ja he olivat olleet kämppiksiäkin. Ja hän kertoi, miten hauska isä on aina ollut, eikä uskonut, että isästä olisi yhtäkkiä tullut kovin tyhmä tai kovin ärsyttävä. Sain kuulla koko joukon hauskoja tarinoita kaveriporukoiden yllyttäjästä ja naurattajasta ja täti sanoi, että isä on aina yrittänyt parhaansa. Minä lupasin ajatella asiaa hieman toisenlaisesta näkökulmasta. Niin teinkin. Eikä meillä oikeastaan ole hullumpi isä – tai isi.

Jaana Martikainen 2.12.2022