VIENO, VIHAINEN, VIEHÄTTÄVÄ – Stalingrad Cowgirls

Enni (s.1990) laulu, kitara
Riina (s.1988) rummut
Henna (s.1990) basso

 

Stalingrad Cowgirls sai alkunsa kesällä 2005 Sallassa, soitti Rovaniemi Rockissa kesällä 2006 ja bändin ensimmäinen pitkäsoitto julkaistaan syyskuussa 2007. Kyseessä on nuorten naisten rock-yhtye, jonka internet-sivustolla siteerataan Kauppalehteä: ”Ehkä noin kerran sukupolvessa kellareiden uumenista pelmahtaa bändi, joka tuntuu keksineen rock`n rollin uudelleen.”
Kesällä 2006 tuttavani tulivat tohkeissaan selittämään minulle sallalaisesta tyttöbändistä, joka oli osallistunut Rovaniemi Rockin bändikisaan ja saanut sen myötä esiintymispaikan festivaaleille. -” Ne tytöt veivaa tosi hyvällä asenteella, semmosta punkhommaa. Älyttömän hyvä lavalla!” – ” Ja ne on ihan sairaan hyvän näkösiä! Eikä paljon minkään ikäsiä.” Kannustuksesta, suosituksista ja painostuksesta huolimatta tärväsin mahdollisuuteni nähdä orkesterin livenä sillä kertaa, mutta onneksi bändi ei ollut yhden kesän riemu. Kun bändi on hyvä ja onnen palikat osuvat kohdilleen, bändistä voi tulla yhdessä hetkessä levyttävä ja keikoistaan laajalti kiitosta keräävä orkesteri, vaikka soittajat ovat reilusti alle kaksikymmentä vuotta vanhoja ja kotoisin Sallasta. Ai niin, ja tyttöjä.

Levytyssopimus maanläheisellä meiningillä

Simerockin mediateltassa istuu bändi suojassa heinäkuun hyiseltä tuulelta. Edellisen illan keikalla motoristien kokoontumisajoissa oli ollut hyvä meininki. Tytöt katsovat suoraan silmiin ja sievät kasvot syttyvät herkästi hymyyn. Eipä ihme, että jätkät ovat lääpällään. Vienot ja kohteliaat tytöt puhuvat musiikinteosta määrätietoisesti ja analysoivat tulevaisuuden kuvioita järjellä ja kokonaisvaltaisesti.

Viime kesän festivaalikeikan jälkeen bändi on solminut levytyssopimuksen Warner Music Finlandin kanssa ja keikkamyyntisopimuksen ohjelmatoimisto Welldonen kanssa. Ihmettelen, kuinka tytöt ovat nuorella iällä uskaltaneet tehdä noin isoja sopimuksia. Levytyssopimushan on toisaalta monien muusikoiden haave, joka vain harvoilla toteutuu, mutta toisaalta Kummeli-tv-sarjan sketsi ”artisti maksaa” ei ole aina pelkkä vitsi.
Yritän urkkia, kuinka pitkästä sopimuksesta on kyse.
– ”Mehän ei saada puhua sopimuksen sisällöstä, esimerkiksi sen pituudesta. Mutta täytyy sanoa, että sopimus on räätälöity juuri meitä varten”, Riina toteaa.
– ”Me päädyttiin Warneriin juuri siksi, että se tuntu heti ensitapaamisella hyvältä, siellä on semmonen turvallinen ja maanläheinen meininki”, Henna jatkaa.
Enni tarkentaa, että Warnerilla huomioidaan kaikessa tyttöjen elämäntilanne, ikä, koulunkäyntihommat ynnä muut, eikä painosteta mihinkään. – ”Vaikka eihän sitä silti voi sanoa, etteikö sopimuksen solmiminen olis hirvittäny. Kyllähän levytyssopimus sitoo, se on iso vastuu. Kyllä noita asioita mietti kovasti.”

Autotallisaundia ja kohtaamisia kamapätemisen kanssa

Yhteistyö Warnerin kanssa kantaa hedelmää ja Stalingrad Cowgirlsin ensisingle ilmestyy näillä näkymin 5.9. ja pitkäsoitto julkaistaan 19.9. Bändiin keikoilla ihastuneet ihmiset ovat saaneet odotellessa kuunnella demomateriaalia bändin kotisivuilta, ja kysyntää levylle tuntuu olevan.

– ”Pitkäsoitto tulee olemaan dokumentaarinen tallenne bändin nykyisestä tilasta”, soittajat kuvailevat.
– ”Me halutaan siihen semmosta keikkameininkiä, ei liikoja miksauksia, ennemminki autotallisaundia”

Vertailukohteina Stalingrad Cowgirlsille on pidetty bändejä kuten The Donnas, Girlschool ja Sahara Hotnights, naismuusikoiden rockbändejä kaikki. Enni toteaa, että hänen henkilökohtaiset esikuvansa eivät ole naisia, vaan miespuolisia rockin legendoja, kuten Whitesnaken David Coverdale tai Ramonesin jätkät. Rockpiireissä naiset ovat edelleen pääsääntöisesti fanipuolella, vaikka tilanne vaikkapa 1980-lukuun verrattuna on muuttunut ratkaisevasti. Silloinhan naisrokkareille ja heidän soittotaidoilleen lähinnä naureskeltiin, paitsi punk-piireissä, joissa miestenkään soittotaitoa ei pidetty mitenkään olennaisena asiana. Tiedustelen, miltä tilanne näyttää naismuusikon silmin nykyään?

Enni kuvailee tilannetta: – ”Kyllä semmoseen asenteellisuuteen törmää edelleen, mutta nykyään miehet peittää sen paremmin. Se tulee esiin lähinnä kamapätemisenä”.

– Kamapätemisenä?

– Niin, ne tulee kyselemään että ”mimmoset elementit sulla Enni on kaapissa?” Mihin minä, että ei mitään hajua, mutta soitto kulkee!

Rokkaritytöt ovat PR:ää Sallalle

Orkesterin seniori Riina muuttaa syksyllä Ouluun opintojen perässä, Henna ja Enni jatkavat Sallassa lukion loppuun. Bändi etsiskelee Oulusta treenikämppää, jotta treenaaminen onnistuu sekä Oulussa että Sallassa soittajien matkustusmahdollisuuksien mukaan. – Kyllähän monet muutkin bändit asuvat siten, että jäsenet asuvat eri kaupungeissa. Se on vain järjestelykysymys, Riina toteaa.

Bändin kotikunta Salla on saanut orkesterin ansiosta paljon mainosta eri medioissa, ja levyjulkaisujen myötä huomiota tulee arvatenkin lisää. Onko sallalaisten suhtautuminen teihin muuttunut jotenkin viimeisen vuoden aikana?
– Kyllä meidät otetaan enempi tosissaan nykyään, kun olihan se aluksi semmosta ”ai teillon bändi, hehheh”.
– Vanhempikin väki tietää meidät, ne sanoo meitä rokkaritytöiksi, ja opettajat on hyvillään menestyksestä.

– Olette keikkailleet reipasta tahtia viimeisen vuoden aikana, jännittääkö lavalle meno koskaan?
Henna: Ei mulla koskaan jännitä.
Enni: Mulla jännittää vain Sallan keikat.
Riina: Tämmöset isot keikat jännittää, niin kuin nyt tämä Simerockin keikka. Meille on hoettu, että nyt meitä tulee kattomaan kaikki. Mutta ko mie istun sinne rumpujen taakse ja katon yleisöä, niin jännitys häviää.

Ensimmäinen fanitatuointi

Stalingrad Cowgirlsin keikkaa odottelee melkoinen parvi väkeä Tivoli-lavan edessä. Simerockin juontaja saa helposti yllytettyä yleisön huutamaan bändiä lavalle. Stalingrad Cowgirlsiä on mainostettu monessa yhteydessä punkbändinä, ja odotan näkeväni tyttöjen hämmästyttävän muuntautumisen positiivisista nuorista naisista räävittömän vihaisiksi punk-ahdistus-olioiksi. Mutta eipä suinkaan, Stalingrad Cowgirlsistä on ahdistus kaukana! Tytöt soittavat reippaalla otteella parhaan rallattelupunkperinteen mukaista melodista rockia, joka menee jalan alle ja saa olon huolettomaksi. Riinan ja Ennin jutustelu yleisön kanssa tapaa olla yhtä rentoa kuin kaveriporukan kesken. Riina on havainnut edellisenä päivänä TikTakin keikalla ensimmäisen Stalingrad Cowgirls -tatuoinnin vakaan fanin kropassa, ja Enni vastaa Hennan puolesta yleisöstä kiiriviin kosintoihin: – Henna ei kyllä vielä vähhään aikaan ees PÄÄSE naimisiin!

Hertta Alajärvi

PS: Stalingrad Cowgirls soittaa 9.9. Helsingin Jäähallissa lämmittäen Iggy Pop & The Stoogesia!
Hurraa!

www.stalingradcowgirls.com