Maria Lähteenmäki: Terra Ultima

Terra Ultima on tuore yleisesitys Lapin historiasta. Saatesanojen mukaan kirja on suunnattu matkailijoille matkailuesitettä laajemmaksi matkaksi Lapin historiaan. Samalla sen mainitaan sopivan oppikirjaksi. Tällaiselle tiiviille yleisesitykselle Lapin läänin historiasta on ollut tilausta.

Kirja on kaunis ja helposti lähestyttävän oloinen, sopivan pieni, että se vaikka voisikin tarttua turistin käteen matkamuistojen joukosta. Tutkimusten mukaan osa matkailijoista tulee edelleen Lappiin aitouden ja alkuperäisyyden perässä ja kokee matkailuteollisuuden pinnallisen kuvan vieraaksi. Mielikuvamarkkinoinnin ja elämysten lomassa moni matkailija varmasti kaipaa tukevaa tietoa.

Matkailijan näkökulmasta on varmasti mieleistä myös, että kirjoittaja on itse lappilainen. Itsekin kaipaamme maailmalla matkaillessamme sisäpiiriläisen kertomusta omasta historiastaan, tunnetta, että joku päästää meidät sisään omaan tarinaansa. Siksi vähän ihmetyttää, että kirja on niinkin ulkokohtainen ja ulkopuolisen näkökulmasta kirjoitettu, kun kerrankin olisi ollut tilaisuus kertoa Lapista sisältäpäin. Voisi ajatella, ettei matkailijoille kirjoittavan lappilaisen tarvitsisi itse samaistua matkailijaan, katsoa Lapin historiaa täällä käyneiden historiana.

Näkökulmaero näkyy joissain yksityiskohdissa, jotka toistavat yliopistollisen historiankirjoituksen Lappia ulko- ja yläpuolelta tulkitsevaa katsetta. Tietysti tällaisessa yleisesityksessä perustiedot otetaan aikaisemmasta historiankirjoituksesta, varsinkin niissä kohdin, kun kyse ei ole omimmasta tutkimuksellisesta vahvuusalueesta. Kirjassa ei ole suoranaisia asiavirheitä, mutta näkökulma on osoitus siitä, että Lapin historiassa on vielä paljon perustutkimusta tekemättä lappilaisesta näkökulmasta. Siksi aiemmassa tutkimuksessa esitettyjä faktoja voisi käsitellä rohkeammin ja yhdistää niitä omaan kokemusperäiseen tietoon, vaikkei sille lähdeviitteitä virallisesta tutkimuskirjallisuudesta vielä löydykään. Ilmeisesti varovaisuudella on tavoiteltu akateemista objektiivisuutta, jota kirja oppikirjana vaatisi. Ehkä yliopisto-opiskelijat ja matkailijat ovat kohderyhminä liian kaukana toisistaan, että mikään kirja voisi palvella molempia.

Kirjan loppuun on jätetty tärkeä ajatus Lapista Alueiden Lappina, ei yhtenäisenä kokonaisuutena, vaan useammasta omaleimaisesta seutukunnasta koostuvana lääninä. Lähteenmäki määrittelee Lapin alueiksi Tornionlaakson, Keski-Lapin, Saamenmaan, Rovaseudun, Tornion-Kemin teollistuneen alueen sekä Itä-Lapin seutukunnan. Tämä ajatus olisi saanut olla koko kirjan kantavana ajatuksena. Koska ajatusta alueiden Lapista ei ole kuljetettu itse kirjan tekstissä mukana, on varsinkin saamelaisten historian kuvaus kirjassa hyvin pintapuolista, sirpaleina muiden kappaleiden välissä ”samaan aikaan viidakossa” -tyylisesti.

Aiempaan tutkimukseen perustuva kahtiajako puhtaan saamelaisuuden ja etelästä käsin vahvistuvan yleissuomalaisuuden välillä jättää yllättäen kuvasta pois myös Keski-Lapin suomalaisuuden, jonka erillisyyttä suhteessa esimerkiksi peräpohjalaiseen Lapin suomalaisuuteen Lähteenmäki on muussa tuotannossaan ansiokkaasti tuonut esille. Arkipäivän tasolla Lapin suomalaisten ja saamelaisten historiat eivät ole rakentuneet toisistaan täysin erillisinä. Kun saamelaiset jätetään sivulauseisiin, jää myös kuva Lapin suomalaisten menneisyydestä vajaaksi.

Kysymys siitä, mikä Lappi oikeastaan on ja on ollut historian eri vaiheissa, olisi matkailijankin kannalta olennainen läänin historian ja nykypäivän ymmärtämisessä. Jo toteamus Lapin läänin muodostamisesta Perä-Pohjolan ja Lapin alueiden pohjalta olisi yksinkertaisella tavalla avannut asiaa tuntemattomalle matkailunkin piirissä yhä jatkuvaa keskustelua ”aidon” Lapin ja lappilaisuuden olemuksesta.

Toisaalta käsitys Lapista vain kahden selkeän kulttuuripiirin, suomalaisen ja saamelaisen, jakamana alueena ei ole pelkästään aiemman akateemisen tutkimuksen synnyttämä, vaan osa lappilaisten tähänastista pyrkimystä muodostaa käsitystä itsestään ja alueestaan. Käsittääksemme kysymys on siitä, että läänin perustamisesta alkanut pyrkimys yhtenäisen Lappi-kertomuksen ja -identiteetin synnyttämiseksi on tullut tiensä päähän, ja identiteettiä rakennetaan nyt tiukemman paikallisen rajauksen perusteella, sen pohjalta, mitä itse varmasti tunnetaan. Konkreettisemmalle paikallisuudelle rakentuva lappilaisuus olisi myös helpommin ja perustellummin kaupattavissa matkailijoille aitona lappilaisuutena. Matkailijan on myös syytä ymmärtää, että nykypäivän Lappi on asukkailleen koti, työpaikka ja koko elämisen perusta, ei ”elämysmatkailijoiden, laskettelijoiden ja luonnonystävien keidas”, niin kuin sen matkailijoille kirjan esipuheessa määritellään olevan.

Näillä huomioilla täydennettynä kirja olisi ollut vielä ansiokkaampi. Kirjan lukenut matkailija tuntee ja ymmärtää Lapin historiaa lukukokemusta köyhempää toveriaan verrattomasti enemmän. Lappilaista lukijaa Lähteenmäen muu tuotanto, esimerkiksi tuore Alueiden Lappi, kiinnostanee enemmän.

Katja-Leena Heikkilä ja Darja Heikkilä

Kirjoittajat ovat Inarista maalikyliin historian opintojen perässä ajautunut sisaruspari, joka mettäelämän pariin palaamisesta haaveilun lomassa käyttää yhteisiä hetkiään oman ja muiden identiteetin rakennuspuiden ruotimiseen.