Itärajan tuntumassa

Kävin viikonlopun reissulla Suomen harvimpaan asutussa kunnassa Savukoskella, Korvatunturin ja Joulupukin maassa. Suomen pisimmän joen Kemijoen rannalle rakentuneessa kirkonkylässä on pari kauppaa, apteekki, lääkärin- ja eläinlääkärin vastaanotto, kouluja ja kirjasto. Mutta siinä ei ole kaikki. Laajat erämaat tarjoavat erinomaiset kalastus-, metsästys- ja retkeilymahdollisuudet. Suomen suurin poropaliskunta Kemin-Sompio sijaitsee Savukoskella. Kuivalihamarkkinat ja teatteriryhmä Rösölänperän Ruppanat ovat savukoskelaista kulttuuria makeimmillaan.

Savukoski on rajaseutua, jota sota ei ole säästellyt. On elossa ihmisiä, jotka olivat lapsia silloin, kun oli juostava vainoojan luoteja pakoon avojaloin jääkohmeisessa maassa. ”Kuoskun kylä poltettiin kolme kertaa”, kertoo kirjailija ja kymmeniä vuosia Savukosken kunnan kulttuurisihteerin virkaa hoitanut Marjatta Pulska. Itää kohti ajaessani pysähdyn Kuoskun partisaaniuhrien riipaisevalla muistomerkillä: liekkien keskeltä nousevat hätää kärsivien isot ja pienet kädet apua anoen.

Ajan Kuoskusta eteenpäin kohti Sallaa. Raskaassa lumikuormassa lepäävien metsien katveessa havaitsen pieniä kyläryppäitä. Sallan kunnassa sijaitsee Kelloselän rajanylityspaikka, jonka dramatiikka on viime aikoina ollut toistuvasti uutisissa. Välkkyvalot pysäyttävät hyvissä ajoin. Käännyn parkkipaikalle. Autoja liikkuu harvakseltaan, on sunnuntai-iltapäivä. Venäjän puolelta tuleva autokunta pysähtyy syömään parkkipaikalle. Sallassa poikkean kahvilaan. Työntekijä on ilmeisesti lähtöisin jostakin Lähi-idän maasta, venäläisiä asiakkaita tulee sisään. Kansallisuuksien kirjo Sallassa on tällä hetkellä vielä paljon suurempi.

Lumista tietä ajaessa mieli askartelee. Ymmärsivätkö päättäjät aikanaan, mitä Lapin asukkaille merkitsi Lapin tuho: rakennusten polttaminen ja koko silloisen infrastruktuurin tuhoaminen ja ihmishenkien menetys miina- ja ampumatarvikevahingoissa vielä sodan jälkeen? Miltä kuoskulaisista tuntui ruveta rakentamaan kyläänsä kolmannen tuhon jälkeen? Ymmärtävätkö päättäjät, että vaikka sodan loppumisesta on kulunut 70 vuotta, sen mainingit tuntuvat vielä? Mitä merkitsi tuhon aiheuttama isku itsetuntoon, vaikka parkkiintunutta porukkaa olemmekin?

Saatat arvella, hyvä lukija, että kannattaako noita vanhoja tapahtumia kaivella esiin. Turvapaikanhakijoiden kertomukset muistuttavat omasta historiastamme. Se mikä tapahtui kauan sitten meille, tapahtuu nyt muille: pommi tuhoaa kodin, joku kantaa kuolevaa lasta, epätoivoiset pakenevat henkensä uhalla. Ehkä on niin, että tulijoita on voimillemme liikaa, mutta polttopulloillako me otamme heidät vastaan?

Muutama yö Savukoskella saa minut huomaamaan, miten eri lailla paikkakuntaan tutustuu silloin, kun siellä viettää muutaman päivän, keskustelee ihmisten kanssa ja tunnustelee paikan henkeä. Pelkkä ohiajaminen ei riitä. Savukoski on minulle nyt ihan eri paikka kuin ennen.

Jänkä tarjoaa tässä numerossa lukijoilleen väläyksen työstä turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa, maastamuuttajan kertomuksen ja Tarinoiden Inari -projektin esittelyn. Nämä ja muut lehden tekstit kertovat Lapin menneisyydestä ja nykyisyydestä.

Paula Alajärvi