Kirjoittaminen on osa luontaiselinkeinoa

Deadline on kustannusalan termi, joka konkretisoitui kohdallani syksyllä 2018. Minulla diagnosoitiin harvinainen lihasrappeumatauti, ALS.

Samaan aikaan Karisto julkaisi esikoisteokseni, novellikokoelman Pyhävaara. Tunteet olivat ristiriitaiset; tauti on etenevä ja johtaa lopulta kuolemaan, toisaalta olin liittynyt proosakirjallisuuden ajattomaan virtaan.
Karisto on julkaissut novellejani vuosittaisessa Erämaailma-antologiassaan vuodesta 2015. Ensimmäinen tarina Karhu kertoo kolttamiehestä nimeltä Matti Gerasimoff, joka lohenpyynnin aloituksessa Näätämöjoella muuttuu karhuksi.
Vanhempi kirjailijakonna Inarijärven Kenkäniemestä Seppo Saraspää ehdotti, että lähettäisin jutun kustantajalle. Hän toimi näin kätilönä kirjailijan uralleni. Tarinassa Matti tekaisee jopa pennut naaraskarhulle. Loput saatte lukea itse.
Kirjoitan fiktiivistä proosaa, olen siis perinteinen sadunkertoja. Tarinani perustuvat kuitenkin aina todellisiin tapahtumiin pohjoisessa. Tämä elämänpiiri on ominta aluettani. Voisin kutsua itseäni jo ”Lapin elinkautiseksi”, vaikka en kultaa olekaan huuhtonut. Sekin vain siksi, että en arvosta mitään kiiltävää.
Suomenkielinen kirjallisuus kovien kansien välissä on hitaan ajatteluprosessin tulos. Teksti on kulkenut ammattimaisten käsien läpi ja muovautunut matkalla. Lopputuote edustaa ajan hitauselementtiä toisin kuin nopeasti vaihtuva uutisseinä.
Huomasin, että suurin osa pohjoiseen sijoittuvaa proosaa on kirjoitettu etelässä. Harva kirjailija on työskennellyt poroteurastamoilla tai Jäämeren paateilla. Siksi myös Lappi-kirjallisuutta vaivaa tietynlainen ammattitaidottomuus. Se ärsyttää paikallisia lukijoita.
Itselleni on tärkeää, että asiat kirjoitetaan oikein, vaikka tarinat ovat keksittyjä. Yleensä annan käsikirjoitukseni luettavaksi pohjoisen ihmisille lisäarvon saavuttamiseksi. Tässä asiassa kustannustoimittaja ei voi auttaa, mutta osaltaan hän määrittää kirjan valmistumisprosessia.
Kirjoittaessani romaania Myrskyn koti, jonka Karisto julkaisi syksyllä 2020, lihasrappeumatauti alkoi jo haitata työtäni. Saatoin asua kotona pientilallamme Inarin Turvejärvellä, mutta tarvitsin apuvälineitä. Irtonäppäimistön ja hiiren tilalle tulivat vähitellen päähiiri ja näyttönäppäimistö.
Merkittävä etappi kirjoittajan urallani oli ensimmäinen apurahani keväällä 2019, Taiken myöntämä 6000 euron palkkakuitti 4 kuukauden työskentelylle. Pienen sairaseläkkeen päälle se on iso raha perheelliselle luontaiselinkeinotilalliselle.
Kirjailijan ansaintalogiikka poikkeaa normiyhteiskunnan mediaanista, mutta ei juurikaan ammattikalastajan tulonmuodostuksesta. Siksi pidän kirjoittamista yhtenä luontaiselinkeinon osana, kuten teurastajan tai lihanleikkaajankin tointa.
Minulle yrittäjyys on sitä, että tilille tulee rahaa, lapsilla on kengät pienissä jaloissa ja leipäpala kourassa. Eikä vaimo motkota kovin pahoin!
Tätä kirjoittaessani asun Ivalossa palvelutalossa, koska joudun käyttämään jo sähköpyörätuolia. Kirjoittamisen tekniset apuvälineet ovat monipuolistuneet entisestään. Kolmas käsikirjoitukseni novellikokoelma Poltettu maa alkaa olla hyvällä mallilla.
Sain Otavan kirjasäätiöltä 1000 euron apurahan 19 tarinan viimeistelyyn. Tapani mukaan ne kertovat pohjoisen ilmiöistä Ruijassa, Lapissa, Turjassa ja Jäämerellä. Etelästä en usko haastajia itselleni löytyvän, mutta pohjoisessa varmasti on asiantuntemusta tähänkin aihepiiriin!
Kotona Turvejärvellä elämä jatkuu luonnon syklissä. Tytöt käyvät koulua Sevettijärvellä ja vaimo hoitaa tilan askareita. Itse keskityn kirjoittamiseen Ivalossa. Helmikuussa aion jatkaa kesken jäänyttä romaania työnimeltä Äpärä. Se perustuu vanhaan saamelaiseen eahparas-myyttiin siunaamatta kuolleista lapsivainajista.
Romaanissa seikkailee Myrskyn kodista tuttu antisankari Marko Portti. Markon hahmon olen rakentanut tarkoituksella ivalolaiseksi. Häneen saan yhdistettyä asioita, joita itse pohjoisessa olen nähnyt ja kokenut. Marko on minun alter egoni, kaksoisolento, jonka kautta saan sadun elämään.
Kirjoittajan työ on ensisijaisesti ajatustyötä. Sitä sairauteni ei estä. Päinvastoin, lauseeni muuttuu ehkä harkitummaksi, tiivistyy. Elinikäinen lukuharrastukseni jatkuu myös äänikirjoja kuuntelemalla. Luen paljon kaikenlaista kirjallisuutta.
Tämä työ palkittiin juuri ennen joulua, kun hakemukseni Suomen kirjailijaliittoon hyväksyttiin kahden proosateoksen ansiosta.
Rakastan suomen kieltä sen ilmaisuvoiman vuoksi. Äidinkieleni on juuri oikea työkalu kuvaamaan pohjoista luontoa ja mielenlaatua!
Lukeminen, ajattelu ja kirjoittaminen ovat kirjailijan tukijalat. Ne ovat kuin laavun tukipuut, joiden ympärille voi tarinan rakentaa. Lukeminen antaa työkalut kirjoittamiseen, ajattelu tuo siihen sisällön ja kirjoittaminen vaaditun rutiinin.

Janne Simonpoika Utriainen
Kirjailija Inarin Turvejärveltä