Yhdistys ilman kotia

Sompio-seura 50 vuotta

Kuoppaisen automatkan jälkeen metsä lopulta väistyy ja maiseman valtaavat juuri niitetty kumpu, Lokan altaan ulappa ja Nattastunturit. Kuuma loppukesän aurinko polttelee Keskitalon pihapiirissä, jonne ihmisiä valuu paikalle tasaisena virtana. Sompio-seuran puheenjohtaja Asta Valkonen tervehtii jokaista ja opastaa katsomaan vuosien varrelta kerättyjä valokuvia ja lehtileikkeitä. Olen Muteniassa ensimmäistä kertaa elämässäni.

Kotiseutuyhdistys Sompio-seura vietti 50-vuotisjuhlaansa Muteniassa elokuun alussa. Seura perustettiin vuonna 1970, mutta juhlintaa lykättiin vuodella koronapandemian takia. Jäseniä perheineen oli paikalla lähes 200, mikä on todella paljon syrjäiselle tapahtumalle. Sompio-seura kattaa Mutenian lisäksi muita alueen entisiä kyliä: Kurujärven, Rieston, Korvasen, Silmävaaran, Kuukkelinmaan ja vielä olemassa olevan Lokan.

Nykyisin Mutenia on Kemijoki Oy:n omistama ulkopuolisilta suljettu asumaton paikka. Yhtiö ylläpitää seutua perinnemaisemana Museoviraston avustuksella. Tällä hetkellä kunnostetaan Tapiota, 1800-luvulla rakennettua Mutenian vanhinta rakennusta. Kemijoki on muutenkin juhlissa näkyvästi läsnä: messumaisessa teltassa ständi kertoo, kuinka sähköä tarvitaan esimerkiksi kahvinkeittoon. Kontrasti on valtava muuhun tunnelmaan nähden, mutta nykyisten sompiolaisten elämään on tuskin vaikuttanut mikään muu niin radikaalisti kuin Kemijoki Oy:n rakentama Lokan tekojärvi.

Tekojärvien synty ja poismuutto

1960-luku oli Suomessa nopean kaupungistumisen aikaa. Väestörakenteen muutos oli Euroopan suurimpia ja jopa neljännes kansalaisista vaihtoi elinkeinoa: työvoimaa valui pois erityisesti maa- ja metsätaloudesta. Sähköntarve luonnollisesti kasvoi, ja kasvua lähdettiin tyydyttämään vesivoimalla, joka tarvitsi suuria altaita. Tulevia Lokan ja Porttipahdan tekojärviä alettiin suunnitella 1950-luvun vaihteessa: Porttipahta valmistui vuonna 1970 ja Lokka jo vuonna 1967. Kiireestä kertonee se, ettei edes puita ehditty kaataa nousevan veden tieltä.

Tekojärvien alta muutti yli 600 ihmistä. Muutto ja korvausten saanti menetetyistä maista herättivät ristiriitaisia ajatuksia: elämä jatkui, mutta kaipuu ja katkeruus olivat läsnä. Suurin osa asukkaista asettui Vuotsoon tai muualle lähialueille, mutta entiset yhteydet naapureihin ja tuttuihin olivat muuttuneet perusteellisesti. Sompio-seura syntyi ylläpitämään näitä vanhoja suhteita, mutta myös käsittelemään pakkomuuton tuomia tunteita.

Kotiseutuyhdistyksen voima

Kulttuuriperinnön tallentaminen on kotiseututyön syvin ydin. Sillä on kuitenkin toinen tehtävä vahvistaa paikallisten identiteettiä ja itsetuntoa. Se on ollut merkittävää syrjäisen Lapin kannalta. Suomen historia on pitkälti Etelä-Suomen historiaa ja Lapin alueiden historian tallentaminen lepäsi pitkään paikallisten harrastajien harteilla.

Sompion muiston vaalimisesta tuli yksi seuran tärkeimmistä tehtävistä. Töitä tehtiin muun muassa menetettyjen kylien muistomerkkien saamiseksi ja perinteisten kiiskimarkkinoiden jatkamiseksi. Vanhaa sompiolaista rakennusperinnettä on kunnioitettu muun muassa Akmeelinkummussa ja Kattukaisen kammeissa rakentamisella sekä seuran hallinnassa olevassa sodalta säästyneessä Uulalan pirtissä.

Muistot ohjaavat tulevaisuuttamme

Pitkä aurinkoinen päivä alkaa uuvuttaa, mutta haluan vielä kävellä talojen ja rantojen lomitse. Mutenia vaikuttaa museoalueelta ja tuo mieleeni muutaman kesän takaisen vierailuni Suomenlinnassa. Sompio-seuran jäsenillä on vielä henkilökohtainen kytkös menetettyyn kotiseutuun: juhlapuheissa käydään läpi lapsuusmuistoja Sompiossa. Monen vanhemmat vaikenivat vaikeista kokemuksista.

Kotiseutuyhdistykset muuttuivat 1970-luvulla, kun historian lisäksi haluttiin katsoa myös tulevaisuuteen. Kotiseutujen viihtyisyyteen ja houkuttelevuuteen panostettiin joko turismin tai muuttovirran toivossa. Nopeutunut ja helpottunut yhteydenpito ei vaadi enää paikkasidonnaisuutta, vaan ihmisiä yhdistäviksi tekijöiksi ovat nousseet kiinnostuksen kohteet. Yksilön identiteettiin voi mahtua useampi kotiseutu ja juuret voivat ulottua maapallon eri kolkkiin.

Keskitalon ulkorakennuksen seinään on ripustettu Katri Alakorvan runo, jossa säkeet kuuluvat:

MUTTA LUOJA
SUURESSA VIISAUDESSAAN
JÄTTI IHMISILLE
MUISTOT
JOITA SUURIKAAN VESI
EI VOI HUKUTTAA.

Muistojen vaaliminen tulee aina olemaan kotiseutujen tärkein tehtävä. Muistot muuttuvat ja elävät jokaisen sukupolven myötä, mutta ne auttavat valaisemaan vähän paikkaamme maailmassa: missä olemme nyt ja mihin olemme matkalla.

Jenni Mutenia

Lähteet

Muuttuva Sompio. Yrjö Teeriaho. Ykin kartat Oy 2011.

Pohjoinen paikallishistoria – poikkeusko? Reija Satokangas. Teoksessa Kaikella on paikkansa — Uuden paikallishistorian suuntaviivoja. Pekka Ahtiainen, Jukka Tervonen, Kari Teräs (toim.). Vastapaino 2010.

Sompio-seuran historiikki. Asta Valkonen. Sompio-seuran 50-vuotisjuhlissa pidetty puhe, löytyy Sompio-seuran kotisivuilta sompioseura.net.

Suomalainen kotiseutuliike 1945—2000. Harri Turunen. SKS 2004.