MIKIN VINTTI TEKEE MUSIIKKITEATTERIA TORNIOSSA

”Asiasta ensimmäinen neuvonpito 5.2.1997 Torniossa Kullervontie 5:n olohuoneessa kahvin ja hillakakun äärellä. Huomattiin, että yleisen apatian purkamiseksi ja kihisevän energian kanavoimiseksi on tehtävä jotakin. Päätettiin tehdä…”

Noilla syntysanoilla luotiin Mikin Vintti 15 vuotta sitten. Musiikkinäytelmä SamaSakeaElämän ensi-ilta oli Torniossa Seminaarin koululla 11.10.1997. Ensimmäinen yrityksemme veti yleisöä täydet salit, myös lisäesityksissä. Yleisö nauroi ja liikuttui – esitys kosketti. Esitys oli menestys – myös Kemin kaupunginteatterissa. Esiintyjät venyivät parhaaseensa. Saimme teatterinjohtaja Hannu Wegeliuksen talkoisiin ohjaajaksi ja taitavan Tarja Vanhalan laulujen ohjaukseen, säestäjinä Hautalammen ja Häggin veljekset – myöhemmin he ovat niittäneet mainetta Men in Black -yhtyeenä.

Miksi ryhmän nimi on Mikin Vintti? Miksi ei esimerkiksi Tornion musiikkiteatteri, niin kuin minä kekseliäästi ehdotin. Onneksi ehdotukseni naurettiin nurin. Toimittajana nimimerkkini oli Mikki, kirjoitin Pohjolan Sanomiin ja Pohjan Tornioon Mikin vintiltä –palstaa, ja teatteriyhdistys perustettiin taloni alakerrassa. Joten Mikin Vintti siitä tuli.

Sanoin Jari Vesalle radiohaastattelussa: Teemme teatteria iloisesti, mutta hirvittävän tosissaan.

Sillä metodilla jatkettiin. Mikin Vintin profiili alkoi piirtyä. Harjoituskausi valmisteltiin huolella ohjaajan ja esiintyjien aikataulujen ja työvuorolistojen mukaisesti, oltiin täsmällisiä, keskityttiin.

Hannun ja Tarjan lisäksi saimme mukaan muitakin ammattiohjaajia. Pisimpään, viisi näytelmää, luotsasi ohjaaja Martti Kadenius. Nyt ohjaaja Tatu Jokinen on jo toisen produktion kimpussa. Ammattiohjaajan tuki antaa harrastajalle oppimisen ja onnistumisen kallisarvoisia kokemuksia. Tuloksia syntyi: Mikin Vintti muodostui vähitellen rakastetuksi ja arvostetuksi teatteriksi, jonka esityksiä tullaan toistuvasti katsomaan joka puolelta Suomea – kriitikko puhui ”ammattimaisista esityksistä”.

15 vuoden aikana on tuotettu 13 musiikkinäytelmää. On järjestetty kymmeniä kahvi-, tori- sekä juhlakonsertteja, hoitokotivierailuja, vierailtu omilla esityksillä ja tuotettu vierailuesityksiä. On tehty cd-levy Iloitse, ihana ilta! Seminaareissa on käsitelty teatteriasioita sekä ajankohtaisia kulttuurikysymyksiä.

Kirjoittajia ovat Lennart Pyhä ja A.R.Curney, minä olen kirjoittanut näytelmistä 11. Aiheet ovat maakunnan historiasta, taiteilijapersoonista sekä perheiden ja nuorten kohtaloista sairauden tai huumeiden keskellä. Kirjoittaja ja ohjaaja ovat tehneet dramatisoinnissa ja harjoitusten aikana kiinteää yhteistyötä, joka on ollut antoisaa ja tuloksellista. Tinkimättömyys on näkynyt valmiissa lopputuloksessa. Kirjoittajana näytelmien valmistusvaiheen seuraaminen ja siihen osallistuminen on minulle aina tärkeä ja rikastava kokemus – sellaista tilaisuutta ei näytelmän tekstin tekijälle useinkaan järjesty.

Vuosien mittaan Mikin Vintin piirissä on toiminut kymmeniä eri-ikäisiä, lahjakkaita ihmisiä. Jotkut nuorista ovat suunnistaneet kohti ammatillista teatteria. Ydinryhmä on ollut mukana useiden vuosien ajan, monet toiminnan alusta saakka. Joissakin musikaaleissa on ollut mukana kymmeniä esiintyjiä, pienimmillään näyttelijöitä ja muusikoita on ollut yhteensä viisi.

Meillä on aina ollut himo tehdä kaikki hyvin, niin näyttelijöinä kuin muissakin teatterin monissa tehtävissä. Jokaisen produktion aloitamme puhtaalta pöydältä, kokemuksia rikkaampana.

Emme mittaa onnistumista katsojamäärillä vaan yleisön reaktioilla. Kun katsomossa silmät kyyneltyvät, nauru helisee ja kriitikko kirjoittaa, että katsomossa ”oltiin melkein hengittämättä”, se palkitsee tekijät. Seminaarin 200 paikan sali on usein pullistellut, ulkopuolellekin on jäänyt pettyneitä jonottajia. Eräässä esityksessä vieressäni istuva katsoja sanoi: – Ensi kerran koettiin se ihme, että Torniossa jonotetaan kulttuuritilaisuuteen. Lehtien tekstaripalstoille ja netin vieraskirjaamme tallentuu kannustavaa, mutta myös nöyräksi ja kiitolliseksi tekevää yleisöpalautetta.

Mikin Vintillä ei ole toimi- eikä varastotiloja. Harjoitellaan kouluilla, kodeissa, uimahallin peilisalissa, joskus 5 – 6 eri paikassa. Harrastaminen on rakentamista, purkamista ja roudaamista. Tiloilla on paljon käyttäjiä, ajat pitää varata ajoissa. Koulunäyttämö on ahdas ja tekniikka puutteellista. Monia hankaluuksia sisältyy toimintaan. Miksi jatkamme edelleen?

Siksi, että eräs näyttelijöistä ajaa harjoituksiin yli 70 kilometrin päästä. Pikkupoika tivaa, olenko kirjoittanut hänelle roolin uuteen näytelmään, ja kasvaa aikuiseksi Mikin Vintti osana elämäänsä. Eräs sanoi harrastaneensa näyttelemistä jo yli 30 vuotta ja päässeensä vasta nyt teatterikouluun. Eräs huokaisee: Minä en jaksaisi tätä elämääni, ellen tietäisi pääseväni illalla harjoituksiin.

On lumoavaa nähdä, miten esiintyjä saa varmuutta, heittäytyy ja kehittyy. Miten teksti lähtee lentoon. Teatterintekemisen intohimo elää. Vaivannäkemisen kyky ja sitoutumisen vastuu on totta. Edelleen.

– Torniolaiset teatterit ansaitsevat kunnon tilat!

Mirjam Kälkäjä

Torniolainen kirjailija ja teatterintekijä

PALKINNOT

Suomen Harrastajateatteriliiton kunniamaininta näytelmästä Lumienkeli (2006)

SHL:n 1. palkinto näytelmästä Läkkisepän onni (2007)

Tornion kaupungin kulttuuripalkinto (2010)

Irma Stormbomin Säätiön juhlavuosistipendi (2012)

NÄYTELMÄT

SamaSakeaElämä, musiikkinäytelmä (1997 – 98)

Savotoilta sukkahousuihin, musikaali 1950-luvusta (1999)

Sylvia, komedia (2000)

Meillä mielessä haitulitii, musikaali 1930-luvusta (2001 – 2002)

Aivan tavallinen perhe, perhedragedia (2003)

Lumienkeli, musiikkinäytelmä (2004)

Läkkisepän onni, musiikkinäytelmä (2006)

Pikku Varpunen, Edith Piafin elämää ja musiikkia (2007)

Ahkeraa itsekasvatusta, SNL:n 100-vuotisjuhlanäytelmä (2007)

Keisarin narri, musiikkinäytelmä (2008)

Minä, Kirjailijatar, Annikki Kariniemen hautakertomus (2009)

Mestari, Olavi Virran elämää ja musiikkia (2010)

Tulena ja aurinkona, naismonologeja (2012)