Lappi

Sassali

Sassali on pienen pieni kylä matalan runsasravinteisen Sassalijärven rannalla, etelän ja lännen laialla. Järvikylien aluhhella. Soankylän kunnassa. Meltauksentien varressa. Sassalin kautta valuva vesi laskee Ulingasjokea pitkin Unarijärvhen. Kylän seutu on lähes yksinomhan yksityismaita ja -peltoja, sijainti on sopivasti itä-länsisuunnassa Vasakairan ja Vareskairan välissä, Keskikaira tullee pohjoshen päin kylältä kattottuna. Näinpäin on hyvä Sassali paikantaa, koska se on vahvasti poronhoitoaluetta ja kuuluu Syväjärven palkishen. Sassali valittiin Sodankylän Vuoden Kyläksi 2017. Kylässä on asukkaita 53 henkilöä, kotitalouksia 28 ja kesäasuntoja 14. Porotilallisia on 15, lypsykarjaa on neljällä tilalla, lammastiloja on kaksi ja kanoja on kahdella tilalla. Sassalin lapset ja nuoret käyvät koulua…

TYTTÖTEURASTAJASTA NAISNYLKIJÄKSI

SE TAVALLISEN ELÄMÄN HARMAA ARKI Sähkötyöturvallisuuskurssin kouluttaja pyytää opiskelijoita kertomaan työ- ja koulutustaustansa: toinen puoli heistä on keväällä valmistuvia sähköasentajia, loput eri alojen diplomi-insinöörejä suorittamassa muuntokoulutusta kaivoksen työnjohtajaksi. Sitten vuoro osuu minulle: ”Riitta Lehvonen Sodankylän Siltaharjusta. Eräopas, poronteurastaja, postikortintekijä, kondomikauppias, urheiluhieroja, tietokirjailija ja Sokostin huipun Soneran maston vikahälytysten hoitaja. Sähköstä minä en tiedä yhtään mitään, mutta Eltelin työnjohtaja käski minut tälle kurssille, koska Soneran pykälät vaativat myös alihankkijoitten alihankkijoilta sähkötyöturvallisuuskoulutuksen suorittamista.” KONDOMIKAUPPIAAN KORKEAKOULU Rami soitti Helsingistä ja kysyi, saisiko hän ostaa rykimäpostikorttini käyttöoikeuden sellaiseen uutuustuotteeseen kuin ”Aslakin rykimäsukka -kondomi”. Tapasimme Saariselän Nesteellä, kun rykimäsukka oli nähnyt päivänvalonsa. Asiassa oli kuitenkin…

Etiikka antroposeenissa

Antroposeenin käsitteellä tarkoitetaan uutta geohistoriallista aikakautta, jossa ihminen on maapallolla keskeinen geologinen muutosvoima. Suhteellisen turvallisesta ja ennustettavasta luonnosta on tullut epävakaa ja epävarma varsinkin ilmaston muutoksen takia. Ihmisen muokkaamaa luontoa on vaikea hallita, koska se tuottaa jatkuvasti yllätyksiä. Kestävyyden turvalliset planetaariset kynnysrajat on maapallolla jo ylitetty hiilidioksidipäästöissä, biodiversiteetin katoamisessa, maankäytön muutoksissa sekä fosforin ja typen kierroissa. Luonnon käyttö siksi ei enää voi perustua missään puhtaasti paikallisiin ratkaisuihin. Kaikkialla joudutaan sopeutumaan ympäristöllisiin globaalimuutoksiin ja on pyrittävä olemaan heikentämättä maapallon luonnon tilaa yhtään nykyistä enempää. Maailmassa kaikki kytkeytyy yhä selvemmin kaikkeen. Ja vaikka globaalimuutosten syyt löytyvät eri puolilla maailmaa jo tehdyistä maankäytön…

Hiaceani ette saa

Perin isältäni Toyota Hiacen. Auton, jolla on kiehtova menneisyys taksina Inarissa ja jonka kanssa isä, minä ja suvun nuoriso olemme kokeneet yhdessä ja erikseen huimia seikkailuja ympäri Suomen. Hiacella hoituvat roudaukset ja muutot, sillä käydään erilaiset työkeikat ja siinä nukutaan kesän vapauden huumassa. Isän kuoltua koen Hiacella huristellessani viettäväni laatuaikaa isän muiston kanssa. Hiace on ristitty suvun neitosten taholta uudestaan: Hiace on tyttöjen auto. Aina kun tytöt ovat pulassa, ukin valkoinen Hiace karauttaa paikalle varmemmin kuin satujen prinssi valkealla ratsulla. Hiace on iästään ja elämänkokemuksestaan huolimatta luotettava ja ehjä auto. Mutta se käy dieselillä, joka tuottaa typenoksidi- ja hiukkaspäästöjä ja…

Met asumma Lapissa

Uutisista päätellen miljardöörit, siniveriset, huippumallit ja muut megajulkkikset ovat löytäneet Lapin. Meitä tavallisia ihmisiä asia ei kosketa, sillä luksusmatkailijat kuskataan pois ihmisten ilmoilta olemaan itsensä ja palveluskuntansa kanssa omassa rauhassaan heitä varten aidatuilla ja vartioiduilla alueella. Matkailija etsii elämyksiä – jotakin toisenlaista, mihin on tottunut. Ihmispaljouden ja saasteiden keskellä eläneelle matka Lapin korpeen on elämys vailla vertaa. Kynttiläkuuset kurkottavat kohti taivaan tummaa tähtikattoa. Pakkanen nipistää poskia ja ympärillä on puhdas ja rakentamaton lumimaailma. Kiireettömyys ja hiljaisuus antavat lepoa sielulle ja ruumiille. Monet lappilaiset ovat lähteneet vastentahtoisesti ja haluaisivat palata, jos olisi koulutus- ja työpaikkoja. Sitä mukaa kun väki vähenee maakunnasta,…

Kaaoksesta kaamokseen

Meidät junantuomat jaetaan Lapissa karkeasti kahteen kategoriaan: Niihin, jotka tulevat tänne takki auki, mutta pelästyvät ensimmäistä kaamosta ja säikähtävät paukkupakkasia niin, että karkaavat häntä koipien välissä kotiin. Ja niihin, jotka olosuhteista huolimatta tai jopa niiden vuoksi jäävät. Itse uskallan nyt, ensimmäisen Lapissa asutun vuoden jälkeen, kehaista kuuluvani jälkimmäisiin. Useimmiten jopa jälkimmäisten jälkimmäisiin: niihin, jotka jäävät olosuhteisiin koukkuun kuin mitkäkin masokistihauet. Vuoden aikana olen jutellut sekä muiden junantuomien että alkuperäisrovaniemeläisten kanssa kaamoksen kauheudesta ja kauneudesta. Muutama ystäväni kieltäytyi lähtemästä kahville sydäntalven aikaan, koska omien sanojensa mukaan he eivät ainakaan pariin kuukauteen kykenisi liikauttamaan eväänsä, koska kaamos, koska masennus. Ensin luulin sitä…

Pekka Hermanni Kyrö maalaa kinoksessa

Pekka Hermanni Kyrö kertoo lapsuusajastaan Ivalossa: Vanhempiemme lisäksi meitä oli viisi lasta, kaksi lehmää, koira ja toisinaan kissa. Isäukko oli tukkisavotoilla ja kirvesmiehen töissä. Hän osallistui myös aktiivisesti kunnallispolitiikkaan. Äitimuori hoiti kotia ja lehmiä. Myöhemmin hänkin oli palkkatöissä. Elimme Ivalossa sotien jälkeistä aikaa. Leikit olivat ulkoleikkejä jäljelle jääneissä korsuissa ja juoksuhaudoissa. Jo varhain saimme puukot. Tämä tarpeellinen työkalu roikkui joka pojan vyössä. Kun leluja ei ollut, niin vuolimme ne itse. Teimme jousia nuolineen, ritsoja, pieniä purjeveneitä ja katamaraaneja ja muuta sellaista. Olimme hyvin liikunnallisia. Miten innostuit alkamaan taiteilijaksi? Oliko se pienestä pitäen selvää? Talvi-iltoina piirtelimme jokseenkin paljon. Piirtäminen oli loiva…

Taidetta ja elämyksiä talvesta

Mitä lumi, jää ja pimeys merkitsevät meille? Onko nykypäivän ihmisen kokemusmaailmassa enää kiljuvan punaista pakkastaivasta ja hankien yli puhaltavaa tuiskutuulta? Lapin kaukaisten kylien arjessa ne vielä koetaan samoin kuin menneiden sukupolvien aikana. Siellä pakkanen paukauttaa puuta ja kuu paiskaa mustat varjot kalpealle hangelle. Ihminen on pyrkinyt ja pyrkii edelleen asettamaan esteitä ja pehmusteita itsensä ja raa’aksi ja epämiellyttäväksi kokemiensa luonnonilmiöiden välille. Ihminen on perimältään varsin suojaton olento. Karvapeitettä ei juurikaan ole, syötävää ja juotavaa pitää saada monta kertaa vuorokaudessa. Lämpötilojen vaihteluväli, jossa ihminen selviytyy, on melkoisen pieni: liiallinen kylmyys tappaa nopeasti, eikä edes saunaan totuttautunut suomalainen kestä kovaa kuumuutta pitkää…

Tekijämies

Ei ole sellaista nyppylää, jota Kärkkäinen ei olisi saanut siirrettyä, ei sellaista kuoppaa, jota hän ei olisi voinut täyttää. Insinööri suunnittelee ja piirtelee mutta Koira-Kärkkäinen on tekijämies, ei tyhjän piirtäjä. Hän saattaa siirtää maata, miten kukakin haluaa tai pomo määrää. Enimmäkseen Kärkkäinen istuu kuormurin ratissa mutta pääsee joskus kaivinkonetta ohjaamaan. Sellaisen päivän jälkeen Kärkkäinen on kovasti voimansa tunnossa: tuntuu että kaivinkoneen hytissä hän on kasvanut ja laajentunut. Hauis on suurempi ja kovempi. Kaivinkoneen hytti on miesten paikka. Siellä haisee tupakka, hiki, velka ja vitutus, ei sinne ole nainen koskaan astunut. Muualle ne ehtivät. – Kärkkäinen, net saunan lauthet pitäs saaha…

Muualle muuttaneita

Kevättalven Jänkään on kirjoittanut kolme Lapista muuttanutta: Erika Espanjasta, Marianna Norjasta ja Matti Joensuusta. Itä-Karjalaan muuttaneet lappilaiset ovat koti-ikävissään perustaneet oman yhdistyksen, jossa nautitaan tuttuja herkkuja ja käytetään h-kirjainta puheessa oikein. Lapista on jouduttu lähtemään mihin milloinkin. 1960-luvulla alkoi vuosikymmeniä kestänyt muutto Ruotsiin työttömyyttä pakoon. Paljon sitä ennen suuntana oli Norja, Pohjoisen Jäämeren rikkaat kalavedet. Monet jatkoivat sitä kautta Amerikkaan asti. Ruijanreittiä on kuljettu ainakin 1400 – 1500-luvuilta lähtien. Se on Suomen Lapin ja Norjan Ruijan yhdistänyt tie, joka kulki Perämereltä yli Saariselän tunturialueen Jäämerelle asti. Monella matkaajalla oli koko perhe mukana. Nykypäivän mukavuuksia ei ollut, yövyttiin ulkosalla. Katovuosien ja…

1 of 2
12