Tekijät kertovat: Titta Court
Tansseja kaduille, sahalle, saunaan, vanhainkoteihin…
Teen tanssiteoksia, jotka ovat ainakin melkein läpikoreografioituja, sekä improvisaatioteoksia. Puhun nyt jälkimmäisistä, koska niiden selittely on niin vaikeaa.
Improvisaatio on minulle tapa työskennellä ja esiintyä spontaanisti suhteessa siihen, mitä tapahtuu. Se on työskentelyä huomioiden ja selvittäen sattumat, “ongelmat” hetki hetkeltä eikä niin, että yrittäisi päästä etukäteen päätettyyn tavoitteeseen. Lopputulos ei ole tiedossa ennen kuin se saapuu. Etukäteen päätetty tavoite kaventaa näkökantaa, improvisaatio taas laajentaa aistimusten, tuntemusten ja impulssien havaitsemista, se on tutkimusmatkaa nyt-hetkessä. Jopa täysin koreografioidussa teoksessa yritän löytää tilaa improvisaatiolle, koska se pitää minut tässä hetkessä ja antaa vahvan läsnäolon. Improvisaatiota käytetään paljon teoksien valmistumisvaiheessa, mutta myös esitysmuotona improvisaatio on yleistynyt kovasti.
Minua kiinnostavat myös tilat, jotka eivät ole perinteisiä esitystiloja, vai ovatko ne sittenkin perinteistäkin perinteisempiä, kun ei vielä ollut näyttämöitä? Olen tanssinut useissa julkisissa tiloissa kuten kaduilla, puistoissa, kaupoissa, sairaaloissa, vanhainkodeissa, sahalla, saunassa sekä muulle taiteelle pyhitetyissä tiloissa kuten gallerioissa, museoissa, konsertti- ja elokuvasaleissa. Haluan antaa tanssin ja taiteen kokemisen mahdollisuuden kaikille.
Jokainen tanssiteos synnyttää oman maailmansa, joka on tästä maailmasta, mutta peilaa sitä, hakeutuu syvemmälle, yrittää nähdä enemmän. Se vetää minut mukaansa ja alan huomioida ja ajatella sen maailman säännöillä. On kuin antennit olisi säädetty tietylle taajuudelle huomioimaan juuri se mitä teos kulloinkin tarvitsee.
Kun loin yhdessä Lily Kiaran (Amsterdam) ja Kirsi Heimosen (Helsinki) kanssa improvisaatioteosta ENG/AGE esitettäväksi vanhuksille Suensaaren vanhainkodissa Torniossa, oli kyse tanssimisesta yhdessä, joten meidän piti ensin opetella olemaan yhdessä, kuuntelemaan toisiamme ja vasta sitten tanssimaan yhdessä. Teimme pitkiä kävelyretkiä meren jäällä, puhuimme, vaihdoimme ideoita ja vain olimme yhtäaikaa harjoitusstudiossa. Tanssimme ensin toisillemme ja vasta sitten yhdessä.
Tanssissa on paljon kyse kuuntelusta. Myös musiikin, jos käyttää musiikkia, mutta ennen kaikkea itsensä kuuntelusta, oman painon, hengityksen, sisäisten impulssien, tilan, toisten tanssijoiden kuuntelusta. Käytän ”kuuntelu” sanaa kuvaamaan vastaanottavaista ja avointa huomiontasoa, jossa “kuunnellaan” kaikilla aisteilla. Ollaan läsnä ja avoimia sille, mitä hetkessä tapahtuu – ympärillä ja kehossa.
Lapissa kuuntelulle on tilaa ja aikaa. Niitä molempia tarvitsee taiteellisessa työskentelyssä kuin myös kurinalaisuutta. En tarkoita, että eläisin askeettisesti jatkuvassa nälässä, vaan että säännöllisesti kuin kuka tahansa työläinen menen harjoitusstudioon töihin. Tanssi ei voi tulla, ellen ole säännöllisesti ottamassa sitä vastaan. Harjoittelua, kokeiluja, erehdyksiä, onnistumisia, löytämisen iloa, turhautumisen tuskaa, odottamista. Kiire ei kestä olla. Improvisaatioteoksia varten en luo tiettyjä liikekuvioita vaan treenaan mm. kehon havainnointiherkkyyttä.
Olin sitten harjoitustudiossa tai esitystilassa yritän asettua kehooni. On kuin lähettäisin juuret syvälle tutkimaan joka kolkkaa, jokaista hermoimpulssia ja samanaikaisesti ulos tilaan, maailmaan. Kysyn, kuka minä olen, mikä tämä tila on, ketä nämä ihmiset ovat
(yleisö). Samalla kun arkihuolet hiljenevät kehoni muuttuu, pehmenee ja vapautuu havainnoimaan. Havainnointia tanssi on, kaikilla aisteilla.
Mielikuvitusta käytetään arkielämässä vastakohtana todelliselle. Näin käytettynä kuvitellessamme me yksinkertaisesti siirrymme todellisuudesta henkiseen fantasiamaailmaan. Minä ymmärrän mielikuvituksen elintärkeänä osana havainnointia – mahdollisuutena tietää enemmän, kuin on. Mielikuvitus on uuden ja ennenkokemattoman löytämistä.
Etukäteen mietin puvustuksen, äänimaailman, rekvisiitan ja raamit improvisaatiolle. Raameina voi olla kysymys, aika, tehtävä, tekstinpätkä… Puvut esityksiini löytyvät usein kirppareilta tai syntyvät erilaisista materiaaleista ompelemalla, liimaamalla… Luksusta on, jos saan elävän muusikon paikalle improvisoimaan ja useimmiten äänimaailma on jo valmiina tilassa, kuten kaduilla omat äänensä tai vanhainkodissa vanhukset lauloivat, puhuivat, taputtivat ja naputtivat juuri sopivan äänimaailman.
Kuvat ovat teoksista Hammerfestissa Dans Festival Barentsissa (2006), I Plankornas Värld, taiteellinen kierros Seittenkaaren sahalla, jonka taiteellinen johtaja oli Pia Suonvieri( 2006), Pica pica Yksin Sateessa soolotanssifestivaali Joensuussa (2005), Jäätyneet Reijo Kelan kanssa Kemissä (2004) ja Kukkolaforsenin saunaesitys (2003).