Inarilla kalastamassa

Inari on maailman mukavin kalastuspaikka. Siellä ihmisen sielu lepää.

On aivan hiljaista. Vain nousevan auringon lämpö kihelmöi kasvoja. Vuono on aivan peilityyni. Harjukset hyppivät vedenpintaan maiskuttamaan ihanan rapeita ötököitä. Ne jättävät käynnistään todisteeksi himmeän ympyrän veden pintaan. Ja kun katson taakse, kaikki seitsemän punaista tuttua mökkiä ovat takanani. Voin jo melkein haistaa tätini Raijan tekemän aamukaakaon, jota juon joka aamu Inarilla. Kaikki on hyvin. Ei tarvitse ajatella koulua eikä tehdä mitään muuta työtä kuin väsyttää taimenta, josta savustettuna osa joutuu minun leipäni päälle. Taimen, siinä vasta hyvä syy uistattaa.

Harjoittelua virvelillä

Vuonna 2008 oli ensimmäinen kerta, kun kalastin virvelillä. Harjoittelin heittämistä laiturin nokasta ja sitä, miten virveliä käsitellään. Opettelin myös, miten uistin laitetaan perukkeen päähän. Opin sen melko nopeasti, mutta kun seuraavana vuonna menin takaisin Inarille, olikin varaa kerrata asioita uudestaan.

Olin saada ensimmäisenä vuonna harjuksen. Oltiin saarella, mutta nyt en muista saaren nimeä. Saaressa oli kuitenkin kesämökkejä. Heittelin rannassa virvelillä, kunnes yhtäkkiä jokin nykäisi ja kovaa. Ajattelin, että uistin jäi pohjaan kiinni, mutta se liikkui niin paljon, että lopulta ymmärsin, että siellä oli kala. Huusin: ”Nyt on kiinni!”. Tätini Raijan mies Matti huusi ”kellaa kellaa” ja sitten isä ja Matti kelasivat omat uistimensa pois sillä aikaa, kun minä kelasin omaani. Kala oli jo lähellä. Ajattelin, että minä vaikka uin kalan kiinni. Matti juoksi minkä kerkesi haavin kanssa auttamaan minua. Mutta olin unohtanut tehdä varmistusnykäisyn. Ja kun olin saanut kelattua kalan rantaan, se tippui liukkaille rantakiville ja pääsi takaisin järveen. Tämä harmitti minua ainakin kaksi vuotta, mutta sellaista on kalastajan elämä.

Aina kun olen käynyt Inarilla, olen tavannut Kallen, vaimonsa Raijan ja Onni-koiran. Heillä on Inarilla kuollutkin yksi koira. He ovat haudanneet sen metsään pienen vaaran päälle. Polku johdatteli minut metsään. Polun varrella oli kaunis joki, jossa oli puhdasta vettä. Oli myös todella hienon näköistä, kun aurinko paistoi puitten latvojen kautta metsään tuomaan valoa. Kaikki oli niin vihreää. Ajattelin, että tämä voittaa huvipuistot ja isot kaupungit. Käyn katsomassa uskollisen kalastuskoiran hautaa joka vuosi, kun käyn Inarilla. Koiran nimi oli muistaakseni Dani. Se oli varmasti rakas ja hyvä kalastuskoira, kun sen hautaristiin oli laitettu roikkumaan uistin.

Kalansavustusta ja videointia

Vuonna 2009 sain oman videokameran. Aloitin kuvaamisen siitä, kun Matti rupesi savustamaan yhtätoista rautua ja yhtä taimenta. Matti oli laittanut savupönttöön savustusmuhia ja kolme sokeripalaa tuomaan kaloille kivaa väriä. Kun raudut ja taimen otettiin savupöntöstä pois, ne olivat hiukan oranssihtavia. Ja lihakin näytti paremmalta, enemmän kuin laki sallii.

Maisemat olivat kuvassa kauniit. Vuono oli melko tyyni ja siellä näytti kulkevan veneitä. Kuvasin varovasti myös edelliseltä vuodelta tutun kalakaverin Kallen mökkiä. Tuvan portaat olivat kalastuskamppeita täynnä. Kalle on nimittäin suorastaan kalastuksen orja. Niin olen minäkin, joten minun on huono mennä mitään sanomaan. Kalle tekee myös itse uistimia. Ja ne uistimet ovatkin kova sana!

Kun menin kerran meidän mökkiin, kuulin mökin katon nurkasta pientä rapinaa. Menin katsoman ulos, onko siellä mitään. Siellä oli kaksi oravanpoikasta. Kävin hakemassa kameran ja kuvasin oravia. Oravat olivat ruskeita ja isosilmäisiä. Sitten näin silmäkulmassani liikettä, ja kun katsoin vasemmalle, oravien emo juoksi mökin katon nurkkaan.

Onko taimentaivaassa tilaa…?

Tätini Raija ja hänen miehensä Matti tulevat yleensä meille päivää ennen reissua katsomaan tavarat Inarille. Vaatteita pitää olla mukana runsaasti, vuonolla on kylmä. Joskus siellä on toki lämminkin, että pärjää ihan t-paitasillaan, mutta yleensä siellä on hyytävää. Vaatteita saattaa tarvita monta kerrosta. Useampi villapaita, tuulitakki ja sadetakki. Jalkaosaan sama juttu. Villasukkia, varalta useampi pari, jos sattuu kastumaan. Kumisaappaat, käsineitä, sun muuta. Jotain viihdykettä kannattaa ottaa sadepäivien varalle. Šakki ja pelikortit on hyvä olla mukana, samoin ristikkolehti ja kalastusvehkeet tietysti.

Positiivisen jännityksen takia yöunet jäivät vähiin. Odotin jo niin paljon lähtöä. Lähdettiin aamusta aikaisin. Ajeltiin tuttu reitti. Porttipahdalla pysähdyttiin jälleen kerran Zippi ja Suhauksessa lättykahveilla ja jäätelöllä. Iso lakritsijäätelötuutti jäi verkkokalvooni kuin kauniin naisen vartalo. Sellaisen tuutin olen aina ottanut.

Koko matkan ajan oli taivaalla ollut tummia pilviä. Lopulta tummat pilvet repesivät ja veden ropina kuului korviini auton katolta. Se oli kunnon rankkasade. Ikkunanpyyhkimen täystehokaan ei riittänyt, että olisi nähnyt kunnolla eteenpäin. Sitten jyrähti. Sadetta ja ukkosta jatkui Ivaloon asti. Ajettiin pizzerian eteen ja ostettiin savuporopizza. Haettiin Siwasta mökin avaimet ja jatkettiin matkaa rajussa ukonilmassa. Pysähdyttiin Kolttasatamassa. Odotettiin, että pahin menisi ohi ja saataisiin laskea vene veteen. Kuunneltiin radiota, luettiin lehteä ja syötiin pyörryttävän hyvää pizzaa.

Vene oli laskettu ja tavarat laitettu veneeseen. Liivit päälle, moottori käyntiin ja menoksi. Ajeltiin veneellä tuttu vesireitti meidän laiturille. Laiturilla lastasin tavaroita kottikärryyn. Vein ne seiskamökin terassille ja hain lisää.

Illalla oli jo aivan peilityyni vuono. Raija sai yhden taimenen. Taimen perattiin ja laitettiin suolaan odottamaan savustusta. Seuraavana päivänä Matti ja minä saimme reissun ensimmäiset kalat. Ahventa tuli, minkä nostaa ehti.

Aurinko paistoi jälleen. Reissu oli kääntymässä viimeiseen mutkaan. Lähellä Karjalaisen rantaa minulla alkoi nykiä. Tein vastanykäisyn ja aloin kelata siimaa. ”Nyt on kiinni!” huusin. ”Kellaa, kellaa!” huusi Matti tohkeissaan, vaikka kelasin koko ajan. Kala oli lähellä, ja Matilla oli haavi valmiina. ”No niin taimentaivas! Onko siellä tilaa, täällä olisi tulokkaita.” Kala oli taimen. Noin kilon painoinen, punalihainen. Kierähdin kerran ympäri ja sen jälkeen aloin tanssia istualtaan ja toistin lausetta: ”Minä sain taimenen.” Lyötiin yläviitoset ja jatkettiin matkaa.

Sadekesää Nangulla

Illalla vedettiin uistinta vuonolla. Kalaa ei tullut. Myöhemmin katsottiin viikon sääennuste netistä. Sadetta oli luvattu koko viikolle. Tätä en osannut odottaa. Olin surullinen. Lähdin ulos kävelemään. Katsoin horisonttiin. Sadepilviä täynnä. Raija pyysi minua käymään mökillä, hänellä oli kuulemma asiaa. Menin mökille ja Raija sanoi, että nyt lähdetään vuonolle, oli ilma mikä tahansa. Minä ilostuin ja aloin vetää vaatteita niskaan. Vuonolla oli isoja laineita sekä tummia sadepilviä. Kalaa ei taaskaan tullut ollenkaan.

Koko viikko oli yhtä sadetta. Oltiin kuitenkin ahkerasti vuonolla. Uistattamalla oli tullut ainoastaan yksi taimen Matille. Minä ja Raija emme olleet saaneet vielä yhtäkään.

Viikko kului jälleen pelaillen, ristikoita täyttäen ja saunoen. Savusaunassa kävin elämäni ensimmäistä kertaa. Oikein pehmeät löylyt ja ihana savun tuoksu jäi iholle saunomisen jälkeen. Jäähyllä käydessä oli mukava käydä järvessä pulahtamassa.

Reissu oli loppumaisillaan, oli viimeisiä vuonolla käyntejä. Oltiin tulossa Kaijasaaren puolelta takaisin. Erään saaren kohdalla minulla rupesi nykimään. Vastanykäisy, ilmoitus Matille ja kelaus. Kelasin taas kuin hullu. Tuntui kuin kala olisi päässyt irti, mutta se olikin uimassa meihin päin. Kelasin ja kelasin, kunnes Matti sai kalan haaviin. Kala oli taimen. Huusin riemukkaasti saamalleni kalalle, ja laskin uistimen takaisin järveen. Taas mahtava kokemus.

Viimeinen ilta Nangulla:

Aurinko paistaa Inarijärven kylmään veteen. Vesi välkehtii auringon loisteessa. Lokit syövät juuri perkaamani siian sisälmyksiä. Järvivesi on taivaansininen. Muutama pilvenhattara kurkistaa taivaalta. Pitelen kädessäni puukkoa, joka on aivan suomuissa. Kuulen ainoastaan puron solinaa ja lokkien laulua. Välillä kuulen mökeistä iloista puhetta. Muurahaisia kävelee vieressäni. Istun vain ja olen. Näen erivärisiä reimareita vedessä. Ja kun katson oikealle, näen ihanasti solisevan puron sekä nokisen savusaunan, jossa varmaan tänä iltana käydään lähtölöylyt. Aurinko lämmittää kasvojani ja jalkoja. Jalassa on mustat, lämpöä imevät kumisaappaat. Aurinko menee pilveen, ja ilma kylmenee hetkeksi, mutta kohta aurinko paistaa taas kirkkaasti ja kuumasti. Pian on taas meno vuonolle. Toivon joka kerta, että siimat kiristyisivät. Sain eilen taimenen, pienen, mutta taimenen kuitenkin. Se oli suuri ilon hetki.

Mikael Häätylä

13-vuotias kalamies Sodankylän Vaalajärveltä