OTHEITA PÄIVÄKIRJASTA, JOKA AJOTTAIN ON

Lokakuun viiminen 2010. Lunta sattaa. Yölä siirryimä talviaikhaan. Kello oon kolme aamuyölä. Ulon satumaisema hymmyilee, minun kurkku irvistää kivusta. Feldenkreis-sessio pientää sölkää ja muutoinki selvittää oloa. On ihana olla itteksheen, lukea. Pikkuhiljaa joku syntyy, Yö-festivaalin avajaismorsian herrää elhoon. Huomena keitän linssiä, syön hiutalepuuroa ja marjoja! Maanantaina menen uuelheen lääkähriin, haen neljänen kerran sairaslomale jatkoa. Tätäkö son elämä yli nelikymppisenä?

Marraskuun 2.-3. Kuuma ja inhottava ressi. Nälkänen piisi, paholaisen suu, joka nielee mielenrauhan. Kuivun ko rusina. Putoan ulos vaatheista. En mahu itheeni. Son ko hiiva – turvottaa ja nostaa humalakuuhmeen pienimästäki syystä. Syäkki on hankala, ko nälkä tuntuu vain illala. Rusinuesta mie pällyilen ressimerta minun ympärillä. Meressä kelluu irralisia korkkia, epäkelpoja pet-pulloja, limmaa, sappea, pölköä. Ens kesänä, ko Jokinainen laitethaan pysthöön Karesuanthoon, tullee täythöön kuus vuotta. Mie haluan jo erhoon siittä rosessista.

Maaliskuun 3. 2011. Molen lähössä Rovaniemele kohtaahmaan pianisti Annaa. Matkat 7 tuntia siivu, perilä muutama tiima reeniä ja vähän luppoaikaa. Mennäkö yöksi sukulaisile vai kaverile vai hostelhiin? Linkkarissa on aikaa hunteerata. Jokinaisen videot oon vihonki painossa, moni asia silti tekemättä. Palkka lakkas juoksemasta kaks kuukautta sitte eikä meilä ollu hankheessa talkoo-ossuutta.

Nuorten ohjaus kummittellee mielessä: puvustukset, harjotusajat, toiminasta puohneitten nuorten tavottaminen. Katoan pariksi tiimaksi salhiin kierihmään, otan aamun ittele. Inarissa Armas tuopii lissää lankaa; šearfa ˡ eistyy ja matka sujjuu lepposammin puikkoja kilkutellen. Kerkeän Rovaniemele illaksi. Annasta tullee kiitolinen olo. Muutaman reenitunnin jälkhiin plakkarissa on Kohtaamisia-raamit, liikheen ja musiikin vuoropuhelu. Ilarin sävelys ja koreografiset ehotukset alot tuntuhmaan sopevilta totteuttaa. Kalenterhiin tullee lissää harjotuspäiviä, uusia Petsikon ylityksiä.

Keskiviikkona 9. maaliskuuta. Alistun flunssale. Ulko kuttuu hangile, itkevät ikävää tyhjät tunturinmuotkat. Molen alituisheen kipeä, mie hoksaan. Tämä sampetin lutikkatyömoraali! Tehen saamen läksyjä sängyssä. Lassa´goahti – Ailuhas – Iso Siika – Nuorten leirit – Heidi Kenttälä – Anne Hiekkaranta – Litti – Reijo – armas – kalastus – hillat – Muodoslompolo – puuhella – leivinuuni – juurileipä – sauna – koira – Kirnu – nutukas – Berliini – hiihto – suokävely. Alotan uuen romaanin, irtoan omista aatoksista. Ootan kotia pääsyä!

Maaliskuun 14. Takana transistoriviikonvaihe Kaamasmukasta Stuorraávziin. Perjantai-iltapäivästä sunnuntai-ilthaan kuuskymmentä kilometriä vuoroin umpihiihtoa, puolikantavia joitten pohjia tai laihneile jäätyhneitä tunturin rintheitä. Unet oon makeamat loutheela, pehmeälä taljala hangen päälä ko Ávzin kämpän laverila. Revontuliyötä seurasi selkeä pyhä. Sinitaivas paljasti Muotkien muo´ot ja kerthaalheen hankheen puhkastun reitin. Rapsakka pakkanen kiri meitä autole ja Kaamasheen, josta yö-Eskelinen saatto minut kotia. Jos minua joskus oli ahistanu, niin ennää en muistanu sitä.

ˡ saamelaismallinen miehen kaulaliina

Maaliskuun 15. Postitussavotta alkaa. Ostan kaikki S- ja M-kokoset kuplamuovipussit Uulalta. Kierrätän vapaa-aikatoimen ja kirjaston lähetyskuoret. Iltapäivälä valmenan 10 -12-vuotihaita saamelaisnuorten taietapahtumhaan – intoa ilmassa ja jotaki hankalaa. Niin pieniä ja niin ristiriitaisia – ainoa poika jääpii poies, ei tohi tulla tanssihmaan. Yritämä puhua yli, muttei se vaikuta. Annukka tullee iltateele, osalistuu pakkamisheen, purama mieliä. Syntyy 87 lähetystä.

Huhtikuun 7. Vappaapäivä. Taistelen pari tuntia Tuiskun Facebook-profiilin kans. En ossaa laata kuvia enkä jakkaa niitä. Hans soittaa iltapäivälä. Puhkuu intoa ja haluaa perustaa companyn minun ja Anskun kans. Villiä! Ja samala mie haluan vain olla rauhassa, erakoitua ja juurtua, kerätä voimia hiljasuuessa. On ollu pakko olla niin himskatin sosiaalinen viimisen vuen, pari. Hötkyily ei nyt sovi mulle. Molen tutisematon kivijalka. Nuorisohankheen saatan lophuun – sitte heittäy´yn tyhjyytheen.

Huhtikuun 13. Annan ensikonsertti lähelä. Hotelin vessassa rapsin tukkaa pienemäksi. Yritän herätellä kehoa huohneen puolitoistaneliöisessä tilassa. Olo on tiukka ja kömpelö, matkustamisen jäykistämä. Huomiselle sain konservatoriolta salivuoron. Kotonahan mullon avvaimet salhiin – menen vain jos on tyhjä. Tamperheen konsala ei ole koskhaan tyhjää!

16. huhtikuuta. Keikan jälkiin jään Tampehreele Tanssin virtaa –nykytanssifestivaalile. Virkistyn ja tieostun äärimäisen erilaisista esityksistä. Koen kuuluvani. Ja riemuitten, ko saan lähteä kotia, Petsikon taka tekehmään sitä, mitä minun pittääki tehä. Net on piirtyhneet minhuun ja mie heihin, nuohriin. Niinkhään mie tulen aina ohjaahmaan nuoria? Tai enhän mie niitä ohjaa, met vain elämä yhessä auki luovia prosessia, elämää, kultaisia kahvoja.

Kesäkuun 5. Mie istun ilta-auringossa tulevan oman talon porthaila Muodoslompolossa. Armas on opintomatkala Venäjällä. Maailma on tässä. Molen tullu kotia!

Katariina Angeria

Tanssitaiteilija, esitystaiteen ohjaaja
Jokinainen-taietapahtuman tuottaja 2008-2010
Tuisku-nuorisohankheen ohjaaja 2010-2011