Numerot

En ole yksin

Lasken tikun lavuaarin reunalle ja kellotan puhelimestani viisi minuuttia. Katseeni kiertelee pitkin vessan seiniä ja niiden repsottavia kellastuneita tapetteja. Yksi lattialaatoista on haljennut, ja halkeamaan on kerääntynyt likaa vuosien ajalta. Käsipyyhkeetkin pitäisi vaihtaa puhtaisiin. Kun ajastin kilahtaa, nousen mekaanisesti vessan istuimelta ja otan tikun lavuaarin laidalta. Ilman laseja näen lähelle tarkemmin. Hypistelen tikkua sormissani, pyörittelen sitä valoa kohti ja sitä vasten. Hentoinen viiva hiipii tummemman viereen, leimautuu sisareensa värjötellen sen varjossa. Mutta hento viiva on kuitenkin ihan selvästi siinä, silmieni edessä. Ensimmäinen viikko kuluu kuin hidastettuna. Selvitän kiellettyjen ruoka-aineiden listan: ei maksaa, ei pastöroimatonta juustoa, ei suomalaista järvikalaa. Ei alkoholia…

Lappilaisen laulunopettajan molemmat puolet

Olen lappilainen laulaja, laulunopettaja ja kuoronjohtaja sekä rovaniemeläisen Musiikkikoulu POP UPin yrittäjä. Musiikin ja laulamisen ammattilaisena on yleensä mahdottoman vaikeata nimetä yhtä suosikkiartistia, -bändiä tai tyylilajia. Mutta jos mietin lempilauluani, vastaus tulee luokse heti: ”Both sides now”. Joni Mitchellin kappale kertoo asioiden ”molemmista puolista”: pilvien, rakkauden ja elämän. Siitä, kuinka pilvet ovat sekä kauniita jäätelölinnoja että ikävystyttäviä sateentekijöitä. Lopulta todetaan, että vaikka nyt on nähty molemmat puolet, ”en todella tunne elämää lainkaan”. Minun elämässäni ei ole ollut aikaa ennen musiikkia. Kotona Kaltiolassa Sodankylässä on aina haitari ja laulu soinut. Isäni Olavi Kaltiokumpu keikkaili aktiivisesti poliisityönsä ohessa. Äiti Ulla lauleskeli myös…

Rummuttaen ääntä ja näkyvyyttä

Skábma – Snowfall on ensimmäinen saamelainen videopeli Katsomme maailmaa poron silmin, se pukkaa aidan auki ja katoaa. Setänsä perheeseen adoptoitu Áilu lähtee etsimään karannutta poroa, mutta sen sijaan hän löytääkin luolasta noitarummun. Áilusta tulee noaidi, saamelaisten mahtava parantaja. Pian hänen harteillaan on koko Saamenmaan pelastaminen mustalta liejulta, joka sairastuttaa kaiken ympärillään. Sahin Cengiz ja Marjaana Auranen, saamelaisnimeltään Eira-Teresá Joret Mariánná, saivat yhteisen kipinän videopelin tekoon jo viisi vuotta sitten. Valmistuttuaan he perustivat Red Stage Entertainment -pelistudion Tampereelle, jossa alkoivat työstämään studion ensimmäistä videopeliä nimeltä Skábma – Snowfall. Auranen vastasi käsikirjoituksesta ja pelin tuottamisesta. Cengizin vastuulla oli pelin toteuttaminen ja parhaimmillaan…

Uuden taiteenlajin alku

Voivatko videopelit olla taidetta? Monille, joille pelit ovat tuttuja lähinnä oman lapsuuden Super Mario -tasoloikista tai sukulaispojan Fortnite-addiktiosta, vastaus on useimmiten ei. Tämä ei ole täysin väärä mielikuva, koska videopelien historiaa on värittänyt pitkälti kaupallisuus. Suurimmat pelifirmat satsaavat valtavasti rahaa näyttäviin ja viihdyttäviin peleihin. Rinnalle on kuitenkin kasvanut kattaus indiepelejä, joiden päämotiivina ei ole taloudellinen voitto. Juho Kuorikoski tarkastelee pelien identiteettiä eri taiteenlajien kautta kirjassaan Pelitaiteen manifesti (Gaudeamus 2018). Muista taiteista pelit eroavat selkeiten vuorovaikutteisuudellaan. Peli ei ole olemassa sellaisenaan ilman pelaajan toimintaa, vaan merkitys syntyy konkreettisesti vuorovaikutteisessa suhteessa, joka voi vaihdella paljonkin eri pelaajien välillä. Kuorikoski argumentoi, että vuorovaikutteisuutta…

Sodankylä vihdoin

Viisi vuorokautta elokuvan huumaa Sodankylän elokuvajuhlia on vietetty vuodesta 1986 lähtien. Koronan vuoksi kaksi vuotta tauolla ollutta juhlaa kaivattiin. Virtuaalifestarit olivat korvike, josta puuttui ihmisten kohtaaminen: leyhähdys suuresta maailmasta, jonka Suomen suuret elokuvan nimet ja kansainväliset tähdet tuovat. Puuttuivat myös festareille saapuvat vuosien takaiset tutut, Sodankylästä muuttaneet, jotka kysyvät: Muistatko minut? Sodankylän keskusta täyttyi väenpaljoudella. Vuoden 2022 festareilla oli noin 30 000 kävijää ja loppuunmyytyjä näytöksiä oli useita kymmeniä. Sodankylän erikoisuudet, säestetyt mykkäelokuvat myytiin heti loppuun. Käärmemäiset jonot Kitisenrannan pihalla yltivät lähelle naapuritontin rajaa. Jonotusta ja tungosta vähensi kuitenkin, että lippuja saattoi varata nyt myös digitaalisesti. Se on erinomainen uudistus. Festareilla…

Ei kellään ois hevosta myydä?

Oli kesäkuun yhdeksäs, kun kylmäaseman valotolppa huusi tulenpunaisin kirjaimin: tästä lähin 98 E5-bensiini maksaa 2 euroa ja 70 senttiä litralta. Pelkäsin polttoaineen loppuvan Ranuan kohdalle, joten tyhjensin kukkaroni automaattiin. Samalla päätin, että kotiin päästyäni voisin pyöräillä viidentoista kilometrin matkan kaupunkiin ainakin kahdesti viikossa silkaksi iloksi. Keskimäärin sen verran arvioin Pohjois-Suomeen sattuvan kauniita kelejä seitsemän päivän ajanjaksolle. Loput 3 – 5 päivää viikosta voisin pyöräillä siksi, ettei ole varaa polttoaineeseen. Ensimmäinen päivä oli heti kaunis, ja tätä menoa ajattelin pyöräilykuntoni kasvavan kohisten. Seuraavana päivänä myrskypilvet pimensivät taivaan, muttei se oikeastaan haitannut, sillä voisin viettää vapaapäivää kotona. Mutta sitten täytyi lähteä kaupunkiin….

Meillä täällä Lapissa

Meillä täällä Lapissa lunta on ikkunalautaan asti ja lisää tupruttaa. Yleisradion säätieteilijä aloittaa: Meillä täällä Suomessa kevät jo… Sodankylästä vastaavalla konseptilla luettu valtakunnallinen säätiedotus kuuluisi: meillä täällä Suomessa kireät pakkaset jatkuvat. Lappilainen arkielämä eroaa muun maan arjesta monin tavoin. Vuodenaikojen erilaisuus ja välimatkojen pituus ovat asioita, joiden ymmärtäminen takkuaa. Minun piti hankkia matkakortti koululaiselle. Kävin Sodankylässä Matkahuollon asiointipisteessä, josta olin saanut sen aikaisemmin. Myynti oli sieltä lopetettu ja soitin Matkahuollon konttoriin Helsinkiin. Vastattiin, että kortin voi ostaa Matkahuollon lähimmästä toimipisteestä. Se sijaitsee 130 kilometrin päässä Rovaniemellä. Onneksi tilaus hoitui netin kautta. Joissakin harvoissa pankkiasioissa vaaditaan myös läsnäoloa. Silloin on ajettava…

Lapin kiipeilijästä lapin kiipeilijäksi

Pojannassikkana tajuntani räjäytti eräs vinyylilevyn kansi naapurissa. Siinä vaalea pitkätukkarokkari roikkui kalliolla. En tajunnut musiikista mitään, mutta kuva oli todellista rokkia aivoilleni. En ihastunut laulajan imagoon, koska olen enemmän gospelmiehiä, mutta tiesin siltä istumalta, mitä haluaisin tehdä. En vain tiennyt miten ja missä – täällä jängällä. (Nice to know: Van Halenin laulaja/kiipeilijä David Lee Roth on kiivennyt muun muassa Helsingin kiipeilykallioilla.) Vartuin täysi-ikäiseksi ja ahmin tietoa Suomen Alppikiipeily-lehdistä, jotka löysin Sodankylän kirjastosta. Onneksi kiipeilypioneeri Esa Turuselta sain lainaan kiipeilytossut ja neuvot kalliit, kun harjoittelin itsekseni lajia Orajärven Hirviäkurun seinämillä. Köyhänä fysiikan opiskelijana uhrasin suuren osan metsänistutusrahoistani kiipeilyvälineisiin ja pian kotikallion…

Kaamasen helmiä: luonto ja kulttuuri

Moni tietää Juha Watt Vainion ansiosta, mitä Kaamasentien varressa on kaupan, mutta kuinka moni tietää Kaamasen vireydestä kulttuurikylänä? Kaamasen uudisasukkaana ihastelin 1990-luvulla sitä, miten helppo kylään oli tulla. Kylä ottaa tulijan avoimesti vastaan ehkä inarinsaamelaisen kulttuurin ansiosta, tai koska Kaamanen on aina ollut risteys, jonka kautta on kuljettu moneen suuntaan. Ja kuljetaan yhä, tietäkin myöten neljään suuntaan: Sevettijärven, Utsjoen tai Karigasniemen kautta Norjan rannikolle ja 30 km:n päässä sijaitsevan Inarin kautta etelään. Asetuin Kaamasen kylään siihen aikaan, kun kylän ”kansallispuku” oli yhä hopeahaalari. Tällä hetkellä kahville kylän kuppiloihin osuu yhä harvempi kerralla, ja senioreiden määrä hupenee surullista vauhtia. Uusia tulijoita…

2 of 14
123456