Posts by: Hallinnoija
Meillä täällä Lapissa
Meillä täällä Lapissa lunta on ikkunalautaan asti ja lisää tupruttaa. Yleisradion säätieteilijä aloittaa: Meillä täällä Suomessa kevät jo… Sodankylästä vastaavalla konseptilla luettu valtakunnallinen säätiedotus kuuluisi: meillä täällä Suomessa kireät pakkaset jatkuvat. Lappilainen arkielämä eroaa muun maan arjesta monin tavoin. Vuodenaikojen erilaisuus ja välimatkojen pituus ovat asioita, joiden ymmärtäminen takkuaa. Minun piti hankkia matkakortti koululaiselle. Kävin Sodankylässä Matkahuollon asiointipisteessä, josta olin saanut sen aikaisemmin. Myynti oli sieltä lopetettu ja soitin Matkahuollon konttoriin Helsinkiin. Vastattiin, että kortin voi ostaa Matkahuollon lähimmästä toimipisteestä. Se sijaitsee 130 kilometrin päässä Rovaniemellä. Onneksi tilaus hoitui netin kautta. Joissakin harvoissa pankkiasioissa vaaditaan myös läsnäoloa. Silloin on ajettava…
Lapin kiipeilijästä lapin kiipeilijäksi
Pojannassikkana tajuntani räjäytti eräs vinyylilevyn kansi naapurissa. Siinä vaalea pitkätukkarokkari roikkui kalliolla. En tajunnut musiikista mitään, mutta kuva oli todellista rokkia aivoilleni. En ihastunut laulajan imagoon, koska olen enemmän gospelmiehiä, mutta tiesin siltä istumalta, mitä haluaisin tehdä. En vain tiennyt miten ja missä – täällä jängällä. (Nice to know: Van Halenin laulaja/kiipeilijä David Lee Roth on kiivennyt muun muassa Helsingin kiipeilykallioilla.) Vartuin täysi-ikäiseksi ja ahmin tietoa Suomen Alppikiipeily-lehdistä, jotka löysin Sodankylän kirjastosta. Onneksi kiipeilypioneeri Esa Turuselta sain lainaan kiipeilytossut ja neuvot kalliit, kun harjoittelin itsekseni lajia Orajärven Hirviäkurun seinämillä. Köyhänä fysiikan opiskelijana uhrasin suuren osan metsänistutusrahoistani kiipeilyvälineisiin ja pian kotikallion…
Kaamasen helmiä: luonto ja kulttuuri
Moni tietää Juha Watt Vainion ansiosta, mitä Kaamasentien varressa on kaupan, mutta kuinka moni tietää Kaamasen vireydestä kulttuurikylänä? Kaamasen uudisasukkaana ihastelin 1990-luvulla sitä, miten helppo kylään oli tulla. Kylä ottaa tulijan avoimesti vastaan ehkä inarinsaamelaisen kulttuurin ansiosta, tai koska Kaamanen on aina ollut risteys, jonka kautta on kuljettu moneen suuntaan. Ja kuljetaan yhä, tietäkin myöten neljään suuntaan: Sevettijärven, Utsjoen tai Karigasniemen kautta Norjan rannikolle ja 30 km:n päässä sijaitsevan Inarin kautta etelään. Asetuin Kaamasen kylään siihen aikaan, kun kylän ”kansallispuku” oli yhä hopeahaalari. Tällä hetkellä kahville kylän kuppiloihin osuu yhä harvempi kerralla, ja senioreiden määrä hupenee surullista vauhtia. Uusia tulijoita…
Höyhenpuvussa äitisuhteen algoritmit
Lintuäiti. Seija Luomaranta. Väyläkirjat 2021. Seija Luomarannan runoteos Lintuäiti lennättää näkyville todellisen lintukavalkadin. Lukijana bongasin seitsemäntoista lajia. Entä sinä? Keräätkö runojen lintutornitaistossa enemmän? Tässä minun listani: kirjosieppo, kotka, kaakkuri, punajalkaviklo, pajulintu, pikkukuovi, telkkä, palokärki, varis, papukaija, pingviini, peippo, tikka, varpunen, käki, silkkiuikku ja kuikka. Luomarannan runoissa lintuäiti hautoo, synnyttää, huolehtii, syöttää, vartioi, opettaa, kaakattaa, varoittaa, lohduttaa ja tietenkin rakastaa. Vai ovatko nuo kaikki edelliset juuri tätä viimeistä? Poikasten, jos ei ole omia, niin muiden, paras on ajatuksissa. Lintuäiti eroaa ihmisäidistä sikäli, että sillä ei ole nisiä ja tähänkin on hyvä syy. Poikanen voisi tukehtua nisää imiessä kurkkuun kulkeutuviin höyheniin. Muuten…
Saamelaispojan elämää Pulmankijärvellä
Jäämeren vuonosta syntynyt Pulmankijärvi sijaitsee Suomen ja Norjan rajalla Pohjois-Lapissa. Järven rannalla asui saamelaispoika Jávrri-Juhán Niillas eli Niilo Aikio kasvattivanhempiensa Juhani ja Elle-Maarit Aikion lapsena. Heidän kodissaan metsästys ja kalastus olivat tärkeimpiä toimeentulolähteitä, lisäsärvintä toivat muutamat kotieläimet. Metsän ja veden eläimet tulivat niin läheisesti tutuiksi, että äidin kanssa hillassa ollessaan Niilo olisi halunnut jäädä katsomaan, löysikö karhu kaikki keräämänsä hillat. Metsästäjä- ja kalastajasaamelainen elämäntapa tuli tutuksi pienestä pitäen. Áddjá, isoisä, siirsi tyttärenpojalleen porosaamelaisen perinteen taidot. Työtä piti tehdä, mutta kirjoista henkii huolehtivan ja rakastavan kodin ilmapiiri. Niilo Aikio siirtyi aikuistuttuaan vähitellen media-alalle. Hän teki juttuja saamelaislehtiin ja vuonna 1990 hänestä…
Väinö kummittelee Puistolassa
Savukoskella sijaitseva kotiseututalo Puistola on kunnanmies ja maanviljelijä Väinö Halosen vuonna 1947 perheelleen rakennuttama talo, jonka pihapiiristä löytyvät myös navetta ja sauna. Väinö oli kunnan esimies, sillä vielä siihen aikaan ei ollut kunnanjohtajia eikä kunnantoimistoja, vaan monet kunnan asiat hoidettiin Väinön kotoa käsin. Väinö Halonen kuoli vuonna 1972 ja hänen vaimonsa Hilda o.s. Hihnavaara kuoli jo 1950-luvulla. Heillä oli viisi lasta. Puistola oli vuodesta 1972 tyhjillään aina 1990-luvulle saakka. Ympäri Suomea on kerrottu monista erilaisista kummituksista, jotka ovat palanneet pitämään huolta kodeistaan ja työpaikoistaan. Tamminiemen museossa liikkuu entinen presidentinrouva Sylvi Kekkonen, joka pitää huolen, ettei hänen tavaroihinsa kosketa. Myös Puistolasta…
Yhdistys ilman kotia
Sompio-seura 50 vuotta Kuoppaisen automatkan jälkeen metsä lopulta väistyy ja maiseman valtaavat juuri niitetty kumpu, Lokan altaan ulappa ja Nattastunturit. Kuuma loppukesän aurinko polttelee Keskitalon pihapiirissä, jonne ihmisiä valuu paikalle tasaisena virtana. Sompio-seuran puheenjohtaja Asta Valkonen tervehtii jokaista ja opastaa katsomaan vuosien varrelta kerättyjä valokuvia ja lehtileikkeitä. Olen Muteniassa ensimmäistä kertaa elämässäni. Kotiseutuyhdistys Sompio-seura vietti 50-vuotisjuhlaansa Muteniassa elokuun alussa. Seura perustettiin vuonna 1970, mutta juhlintaa lykättiin vuodella koronapandemian takia. Jäseniä perheineen oli paikalla lähes 200, mikä on todella paljon syrjäiselle tapahtumalle. Sompio-seura kattaa Mutenian lisäksi muita alueen entisiä kyliä: Kurujärven, Rieston, Korvasen, Silmävaaran, Kuukkelinmaan ja vielä olemassa olevan Lokan. Nykyisin…
Metsä meille kuiskailee
Ajoin Sodankylästä Posiolle syyskuisessa tihkusateessa Kemijärven kautta. Kuusamoon johtavalta tieltä käännyin Maaninkavaarantielle. Muistin posiolaisen juoksijan Kaarlo Maaningan, joka voitti kaksi mitalia – hopeaa (10 000 m) ja pronssia (5 000 m) – Moskovan olympialaisissa vuonna 1980. Maaninkavaarantietä ajaessa tuli näkyviin Posion maaston luonne – tie oli suora, mutta jatkuvaa nousua ja laskua. Tutkimusten mukaan jääkauden aikainen mannerjäätikkö on tällä alueella uurtanut maaperään luode-kaakko-suuntaisia kuruja ja laaksoja, jotka näkyvät myös vesistöjen suunnassa ja muodossa. Maasto oli ilmeisesti Kaarlo Maaningan juoksuharjoitteluun riittävän haastavaa. Olen edellisen kerran käynyt Posiolla yli kymmenen vuotta sitten, silloin teatterifestivaaleilla. Mietin ajaessani, mitä asioita Posiosta nousee mieleen. Pentikin juuri 50…
Maan omistamisen riemua ja luonnon lumoa
Kun luin Ilkka Malmbergin vuonna 2012 ilmestyneen teoksen Hehtaari, mieleeni jäi kipenöimään tunne, että haluan käydä paikalla omin silmin katsomassa, haistelemassa ja kokemassa paikan tuntua. Helsingin Sanomien toimittaja Malmberg sai idean hankkia itselleen oman maapalan. Hän selvitti, mistä maata saisi halvimpaan hintaan. Kuten arvata saattaa, Suomen halvimmat hehtaarit löytyivät Lapista. Posiolainen Kauko Ahola oli ostanut Muikkuahon tilan 11,5 hehtaaria 4000 markalla. Siinä oli pari hehtaaria metsämaata, loput joutomaata. Hän oli ostanut maan kapakassa näkemättä aluetta. Kaukolla ei ollut mitään edelleenmyyntiä vastaan, mutta hän olisi mieluiten luopunut koko alueesta. Tinkaamisen jälkeen hän suostui myymään Malmbergin haluaman hehtaarin. Hinnaksi tuli 1500 markkaa,…