Olen monesti miettinyt pohjoisessa ja etelässä asuvien ihmisten välisiä eroja. Suomi on pikkuinen maa ja luulisi, että täällä ei kovin suuria eroavaisuuksia ajattelumaailmassa olisi. Mutta kävi taannoin ilmi, että jopa omassa kotikunnassa esimerkiksi murresanojan välillä on huomattavia eroja, vaikka välimatkaa on alle sata kilometriä. Monesti minulta on joku turisti kysäissyt esimerkiksi sitä, että onko meillä täällä pohjoisessa telkkiä. Ja joka kerta muistan vastata, että ei meillä semmoisia ole, mutta sotkia on aika paljon. Heillä päin se taas tarkoittaa kokonaan eri lintua. Murre tuottaa monesti hauskoja hetkiä puolin ja toisin. Työni puolesta olen jatkuvasti tekemisessä erilaisten ihmisten ja kansallisuuksien kanssa. Jokaisella…

Nykyajan valinnanvapauden paljoudessa ihmisyksilö nähdään oman elämänsä hallitsijana. Jokainen voi olla oman maailmansa osa-alueet työstä vapaa-aikaan hallitseva super-ihminen, joka porskuttaa eteenpäin silkalla tahdonvoimalla. Olenko siis ainut, joka kompuroi, kun muut tuntuvat kiitävän vaivattomasti eteenpäin onnistumisesta toiseen? Onko koko elämänsä hallitseminen edes mahdollista? Roolimalliksemme on hivuttautunut parempi minämme. Se muistuttaa herkeämättä, millaisia meidän pitää olla syyllistäen hillomunkin ahmimisesta ja turhan roskasarjan töllöttämisestä. Sen mielestä töyssyt eivät kuulu elämään, vaan omasta polusta voi tehdä suoran ja selkeän. Parempi minämme riehuu, kun epäonnistuminen on häivytetty ympäriltämme näkymättömiin. Facebook tarjoaa loistavan keinon luoda muille itsestään paranneltu versio. Tilapäivityksien perusteella ihmisten elämä tuntuu olevan aina…

Lokakuun viiminen 2010. Lunta sattaa. Yölä siirryimä talviaikhaan. Kello oon kolme aamuyölä. Ulon satumaisema hymmyilee, minun kurkku irvistää kivusta. Feldenkreis-sessio pientää sölkää ja muutoinki selvittää oloa. On ihana olla itteksheen, lukea. Pikkuhiljaa joku syntyy, Yö-festivaalin avajaismorsian herrää elhoon. Huomena keitän linssiä, syön hiutalepuuroa ja marjoja! Maanantaina menen uuelheen lääkähriin, haen neljänen kerran sairaslomale jatkoa. Tätäkö son elämä yli nelikymppisenä? Marraskuun 2.-3. Kuuma ja inhottava ressi. Nälkänen piisi, paholaisen suu, joka nielee mielenrauhan. Kuivun ko rusina. Putoan ulos vaatheista. En mahu itheeni. Son ko hiiva – turvottaa ja nostaa humalakuuhmeen pienimästäki syystä. Syäkki on hankala, ko nälkä tuntuu vain illala. Rusinuesta…

Taiteilija on perinteisesti se, joka ei ensimmäisenä ajattele työnsä taloudellista hyötyä, kunhan saa sanomisensa sanottua. Mutta jos taiteeksi mielletään myös ideointi ja se, mitä luomme omilla käsillämme, työn hinta on yhä veteen piirretty viiva. Kuvataide on kylläkin konkreettista, ja taitelija voi määritellä hinnan taululleen. Muun luovan työn arvo on edelleen suuri mysteerio. ”Lukaseppa tuo ja sano mielipiteesi! Keksippä nä kun olet annettu siihen! Jos annat sen vitosella niin saatan ostaa. Lukaiset siellä juhlassa runojasi. Ei me mitään pystytä maksamaan, mutta kahavit saat ja pullaa. Lähettäkää meille käsikirjoituksianne nimettöminä, niin me saatamme esittää niitä.” Nimettöminä!? Oi ja voi, niin tuttuja puheita…

Tie nousi vaaranrinnettä. Koetin varoa veden syövyttämiä halkeamia ja arvaamattomasti esiin pistäviä kivenmuhkuroita. Jätin auton tien päässä olevalle levikkeelle. Otin ämpärin ja painelin polulle puiden sekaan. Vanhalla hakkuuaukealla lainehti kultainen pilliheinä. Aukion reunassa seisoi vaaleanvihreällä jäkäläpitsillä kirjailtu metsänemännän nojatuoli. Mielikki vahti kiveltä, että männynpoikaset muistivat lopettaa telmimisen, kun ihminen astui metsän sisästä aukiolle. Puuntaimien pitää oppia puun olemus niin kuin lapsen pitää oppia ihmisen olemus. Peukalonpään kokoiset mustikat taipuivat terttuina maatuvien kelojen ylle. Sain yhdellä raapaisulla puoli poimurillista auringon kuumentamia marjoja. Lintujen lounasaikaan asti oli täysin hiljaista. Sitten alkoi siritys, viheltely, naputus, huikkailu, naksahtelu ja laverrus. Se oli minun marjapaikkani….

Tänä vuonna on kulunut 250 vuotta ranskalaisen tutkimusmatkailijan Pierre Louis Moreau de Maupertuis’n kuolemasta. Maupertuis oli syntynyt vuonna 1698 Bretagnen Saint-Malossa. Hän kuoli vieraillessaan matemaatikkokollegansa Johann Bernoullin luona 1759 Sveitsin Baselissa. Hänet on haudattu Solothurnin kantoniin, Dornachin kyläkirkkoon. Maupertuis on jäänyt tutkimusmatkailun maailmanhistoriaan Tornionlaaksoon vuosina 1736–37 tekemänsä tutkimusretken ansiosta. Hän johti Ranskan Kuninkaallisen Tiedeakatemian retkikuntaa, johon kuuluivat hänen lisäkseen ranskalaiset akateemikot Charles Étienne Louis Camus, Alexis Claude Clairaut, Pierre-Charles Le Monnier ja Réginald Outhier sekä ruotsalaisen tieteen edustajana tähtitieteilijä ja lämpömittarin kehittäjä Anders Celsius. Retkikunnan tieteellisenä tehtävänä oli maapallon tarkan muodon määrittäminen. Sen ajan tieteen suureksi ongelmaksi oli näet muodostunut…

Petsamon kolttasaamelaisten pysyvästä asuttamisesta Inarin alueelle toisen maailmansodan jälkeen tuli tänä vuonna kuluneeksi 60 vuotta. Tapahtumaa on juhlittu näyttävästi, ja kolttasaamelaiset ovat olleet monin tavoin esillä tiedotusvälineissä niin täällä pohjoisessa kuin koko valtakunnassakin. Syyllistettynä eläminen Aina suomalaisten kansatieteilijöitten Petsamon alueelle 1920- ja 1930 -luvuilla suuntautuneista tutkimusmatkoista lähtien on hoettu, arvailtu ja ennustettu kolttakulttuurin ennen pitkää kuolevan. On myös jaettu kolttaväestöä oikeisiin erämaa-alueiden kolttiin ja ns. tienvarren kolttiin tai ”maantiekolttiin”. Näillä tarkoitettiin Paatsjoen ja Petsamon kylien kolttasaamelaisia, jotka asuin-alueistaan johtuen aiemmin joutuivat tekemisiin Petsamon maantien eli silloisen valtatie 4:n mukanaan tuoman valtakulttuurin ja uudenlaisten työmahdollisuuksien kanssa. Suonikylän erämaa-alueilla asuneet säästyivät näiltä vaikutuksilta…

Ehtymätön mahdollisuuksien universumi on keittiönpöytä. Eikö vain? Kodin tärkein kapistus. Sen ääressä vaihtokaupitellaan ajatuksia ja suunnitellaan sunnuntainviettoa. Jänkä-lehti on viiden naisen talkootyömaa, tapahtumapaikkana keittiönpöytä. Tavoitteena ei ole maailmanvalloitus vaan lappilaiseen kulttuuriin kurkotus tässä lähellä, laajassa Lapinmaassa. Kokemukset yhteenkuuluvuudesta, yhteisöllisyydestä ja yhteistyöstä ovat Jängän teemana tällä kertaa. Lähetimme seitsemän lappilaisen kunnan kulttuuritoimijoille postia, jossa toivoimme heiltä näkemyksiä oman kunnan kulttuuritapahtumista ja yhteisöllisyydestä. Kiitos Kittilä, Salla, Enontekiö, Muonio ja Posio houkuttelevista esimerkeistä. Lappi tarvitsee matkailijansa ja ymmärtää myös paikallisten ihmisten tarpeen kokoontua, eläytyä, eheytyä ja siten voida hyvin kaamoksen sylissä ja kesäyön valossa. Lapissa perinteet periytyvät ja uusia juttuja luodaan ja leivotaan rinnan. Eräs nuori taiteentekijä kommentoi…

– maailma kauppayhtiön katolta nähtynä Aamukahvit läikähtelevät kupeissa, Jopparin aamuparlamentti Pellossa nauraa ja sanoo, että Virtasta kannattaa varoa, ”son poka naistenmies”. Ensimmäisen haastateltavan pöydälle jättämä savikimpale liikahtaa vaivihkaa vastapäätä istujan käsiin. Pian siianpyrstön muodosta tulee ilmiriita. ”Ei saatana kalalole tällälailla pyrstö, tonni vetoa!” ”Tämähän on aivanko päiväkotissa. Miten nämä saapi nämä kiukset… Ei, ei tämä taija…” Virtanen kertoo miehestä, joka tärisi innosta ensimmäisen lohen saadessaan. Tornionjoella lohipaikat näytetään ja kerrotaan, Tenolla ne pidetään visusti omassa tiedossa. ”Mutta kuulkaa tyäret, Allanti teän häätyy tavata, mie lähen saattamhaan.” Allanti ja Esteri ovat kotona ja kuuntelemme kunnioittavasti vanhan kalamiehen kokemuksia ja viisautta: ”Vene…

Peruskoulun viimeisillä metreillä piti päästä pois oman kylän junttipiiristä. Leveälahkeisten housujen ja pipoitta pakkasessa kärvistelyn lisäksi piti päteä käymällä mahdollisimman usein etelässä. Pohjoisessa oli nimittäin vain poroja ja pari hassua joikaavaa saamelaista. Rovaniemi oli silloin realistisin vierailupaikka, sillä se oli lähin kaupungiksi tunnistettava. Kun sinne oli vanhempiensa suostuttelun jälkeen onnistunut itsensä saamaan, aina oli pakko käydä merkkivaatekaupoissa ja kantaa heräteostettuja brändikuteita kuin voitonmerkkejä. Olen vieraillut sivistyksessä toverit! Olen tervehtinyt jumalaa etupuolelta! Oma kyläni oli tuomittu selän taakse. Asun nykyään Rovaniemellä. Suomen kaupunkien joukossa Rovaniemi on kylmää susirajaa vartioiva erakko. Kotibileissä Roi on se, joka istuu hiljaa halpaa kaljaa juoden, eikä…